Slovenia päihitti Susijengin niukasti EM-jännitysnäytelmässä

2.9.2017 23:50 Suomen EM-kotikisojen kiihkeä lauantai-ilta jäi palkinnotta Helsinki Areenalla 11 963 katsojan edessä. Ensimmäisellä puoliajalla kymmenen pisteen taakse ajautunut Susijengi äityi kotiyleisön ulvonnan ja Areenan perusteita rymistäneen kannustuksen myötä mielettömään kiriin, mutta kalkkiviivoilla Slovenia oli etevämpi voittaen 78-81 (42-52).

Lauri Markkanen oli jälleen ilmiliekeissä EM-kotikisoissa, kun Susijengi hävisi täpärästi Slovenialle.

Susijengi imi toisella puoliajalla energiaa ulvovasta kuudennesta pelaajastaan.

Shawn Huffin kipparoima Suomi taisteli ja raastoi, mutta palkinto jäi saamatta.

Sasu Salin huudatti yleisöä uskomattomilla kolmosillaan...

.. ja Petteri Koponen periksiantamattomuudellaan.

Markkanen häikäisi jälleen otteillaan.

Susijengi kohtaa sunnuntaina Puolan. Kuvat: Ville Vuorinen.


Päätösneljänneksen puolessa välissä Susijengillä oli viljalti mahdollisuuksia nousta johtoonkin, kunnes Jamar Wilsonin pohjattomalla itseluottamuksella laukaisema kolmonen upposi sukasta sisään tilanteeseen 72-72. Loppuunmyydyn kotiyleisön harmiksi Slovenia nappasi tahtipuikon takaisin NBA-tähti Goran Dragicin komennossa.
 

Mielettömiä EM-kisoja pelaava Lauri Markkanen kuitenkin nosti Susijengin reppuselkäänsä ratkaisuhetkillä eliittiluokan yksilösuorituksillaan. Slovenia oli ongelmissa Markkasen kanssa, joka heitti laidasta fade away -hyppyheiton Anthony Randolphin torjuntaa kurottavien sormien ylitse, kalasti vapaaheitot ja lopulta ajoi keskeltä vasemman käden viimeistelyyn, jolla Susijengi nousi johtoon 78-77, kun peliaikaa oli jäljellä enää 38 sekuntia.
 

Monissa liemissä keitetty Dragic kuitenkin kalasti ripeästi vapaaheitot, joilla johtoasema siirtyi takaisin Slovenialle 78-79. Susijengi pelasi aikalisän jälkeen pallon Wilsonille, joka pääsi ajamaan kohti koria, mutta heitto pyörähti raudoista ohitse. Suomi rikkoi Randolphia, joka heitti korvia viiltelevässä vihellyskonsertissa molemmat vapaaheittonsa ohitse.
 

Aikalisän jälkeen Randolph sai pitkillä käsillään riistettyä pallon suoraan kuljetuksesta Markkaselta ajelehtien parketin lävitse korkealentoiseen donkkiin loppunumeroihin 78-81. Suomelle jäi vielä 3,1 sekuntia tasoitusheittoon, mutta Markkasen kengät osuivat rajoista ulos ja mahdollisuudet jäivät siihen.
 

– Meillä oli 40 minuuttia aikaa voittaa peli. Nuo ovat pieniä juttuja. Joskus menee sisään, joskus ei, Petteri Koponen kommentoi ottelun jälkeen.

Koponen: ”Me taistelimme”

Ensimmäinen puoliaika oli Slovenian koripallon elävän jumalan ”Dragon, Dragone” Dragicin (29/4/5 syöttöä) näytös. Vikkelä ja liukas Dragic ajoi ahnaasti ja heitti kirurgintarkasti 24 pistettä Susijengin päätyyn. Väsynyt Dragic saatiin valtaosan toisesta puoliajasta kuriin, mutta päätöshetkillä hän oli mies paikallaan. Kokonaisuudessaan Susijengi sai jäähdytettyä 52 pistettä ensimmäisellä puoliajalla tehneen Slovenian vain 29 pisteeseen toiseen 20 minuuttiin, mutta loppuhetkillä pallo ei pomppinut Suomelle.
 

– Pienet asiat ratkaisivat. Eilen pomppi meille, tänään vastustajalle. Sellaista se koris on, pienistä jutuista kiinni. Slovenia on kova joukkue ja me taisteltiin tänään. Näytti, että Slovenia karkaa jo ensimmäisellä puoliajalla, mutta me tultiin takaisin ja tehtiin peli. Pienet jutut ratkaisi. Me näytimme, että eilinen ei ollut tuuria, Koponen sanoi.
 

– Pelin häviäminen harmitti, totta kai. Slovenia on hyvä joukkue, mutta meilläkin oli mahdollisuutemme. Mutta kyse on koripallosta, ja niin kauan kuin taistelemme 100%, enempää ei voi pyytää. Ja niin tänään teimme, ”Jammu” Wilson virkkoi pelin jälkeen.
 

– Ensinnäkin onnittelut Slovenialle. He ovat erinomainen joukkue, joka pelaa modernia koripalloa suurella sydämellä, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann aloitti.
 

– Olen todella ylpeä omasta joukkueestani. Pelasimme rohkeasti, sisulla ja mahtava kotiyleisö auttoi meidät takaisin peliin toisella puoliajalla. Ensimmäinen tavoite on aina pelata voitosta, mutta lopullinen tavoite on voittaa. Saimme mahdollisuuden ja pallo oli oikeiden henkilöiden käsissä, mutta tänään kaikki ei mennyt kuin piti, Dettmann jatkoi.

Markkanen jälleen Susijengin pistekärki

Koko Susijengi-kööri oli pistänyt työhaalarit päälleen 7 pistettä ja 8 levypalloa keränneen kapteeni Shawn Huffin näyttäessä esimerkkiä. Erik Murphy (7/2/2 torjuntaa) löysi heittojyvänsä pelin soljuessa ja ryntäsi elintärkeisiin irtopalloihin yhdessä Koposen (7/1/9 syöttöä) kanssa.
 

Sasu Salin (11/5) heitti pari todennäköisyyksiä rikkovaa kolmosta, mutta Suomen herra ja hidalgo oli koko taitokavalkadinsa esitellyt ”Finnisher” Markkanen (24/7). Markkanen säkitti vaikeita heittoja ja teki mallikasta työtä puolustuksessa NBA- ja Euroliiga-konkari Randolphin (10/6) kanssa.
 

– Markkasen kyvyt eivät tule meille yllätyksenä. Hän on upea joukkuekaveri. Hän on nuori ja hänestä tulee vielä upea pelaaja, hän tekee kovasti töitä ja kunnioittaa peliä, Wilson nosti silinteriä Susijengin nuorimmalle.
 

Huomenna Susijengille tulee vastaan Puola, joka hävisi EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle, mutta murskasi lauantain ensimmäisessä pelissä Islannin 91-61. Susijengi kaipaa jälleen kotiyleisönsä fanaattista tukea.
 

– Kotiyleisö on ollut yksi meidän isoista eduista EM- ja MM-kisoissa aina. Nämä ovat rankkoja turnauksia. Pelaamme kovalla intensiteetillä ja meidän pitää löytää samanlainen energia ja draivi huomenna ja laittaa Puolaa nokkaan, Koponen kertoi.

 
9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

7.9.2017 00:10 Maaottelu

Islanti piinasi pitkään, Susijengi voitolla Istanbuliin

Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.

5.9.2017 23:20 Maaottelu

Susijengin EM-jatkopaikka varmistui, Kreikka pysyi kanveesissa

Susijengi varmisti menolippunsa Istanbuliin EM-jatkosarjaan Hartwall Arenalla Suomen maajoukkuehistorian ennätysyleisön 12 327 katsojan edessä. Susijengi repi aikaisen johdon Petteri Koposen ilmiömäisellä pelillä Kreikasta, joka hiipi päätösneljänneksen aikana vielä neljän pisteen päähän, kunnes lopullisen niitin EM-kisojen kolmannelle voitolle 77-89 (33-45) löi ”Taikuri” Teemu Rannikko.

4.9.2017 00:15 Maaottelu

Uskomaton voitto! Susijengi nousi naruista, ulvoi toisella puoliajalla Puolan kumoon

Susijengi tarjosi jälleen EM-kotikisoissa kuin käsikirjoitetun jännitysnäytelmän, jossa tunneskaalat aaltoilivat edestakaisin epätoivosta riemunkiljahduksiin. Susijengi oli jo sillassa loppuunmyydyssä Helsinki Areenassa Puolaa vastaan, mutta nousi ällistyttävästi kahdesti jatkoajalle ja lopulta voittoon 90-87 (36-32, 66-66, 78-78) kenraali Petteri Koposen ja superlupaus Lauri Markkasen johdolla.

1.9.2017 00:03 Maaottelu

EM-huuma käyntiin ennätysyleisön edessä, Susijengi sensaatiovoittoon Ranskasta

Susijengin EM-kotikisat Helsingissä alkoivat jymypaukulla, kun infernaaliseen kannustukseen äitynyt 12 167 -päinen 6. pelaaja huudatti Suomen ilmiömäiseen jatkoaikavoittoon tähtisikermä Ranskasta 84-86 (33-32, 72-72). Suomen sankarit olivat Jamar Wilson, joka nosti Susijengin voittoon viisi sekuntia ennen summeria ja Sasu Salin, joka onnistui häiritsemään Nando de Colon heittoyrityksen vajaaksi.

1.9.2017 Maaottelu

Historiakatsaus: Suomen ensimmäiset kotikisat -67 olivat suursatsaus

Suomi sai historiansa ensimmäiset koripallon EM-kisat pelimenestyksen ja hyvin suhteiden ansiosta.

23.11.2016 Maaottelu

PostNord on Susijengin uusi pääyhteistyökumppani

Pohjoismaiden johtavaan logistiikkakonserniin kuuluva PostNord Oy ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä PostNordista tulee Suomen koripallomaajoukkueen – Susijengin – uusi pääyhteistyökumppani. Tuore sopimus kattaa laaja-alaisesti myös nuorten ja naisten maajoukkuetoimintoja sekä näkyvyyksiä ensi vuonna Helsingissä järjestettävissä miesten EM-kilpailuissa.

13.9.2015 Maaottelu

Susijengi taisteli Serbiaa vastaan, EM-kisat päätökseen saappaat jalassa

MM-hopeamitalisti Serbia osoittautui liian kovaksi palaksi purtavaksi Susijengille EM-kisojen pudotuspeleissä numeroin 94-81 (48-43). Susijengi taisteli kolme neljännestä tasaisesti, mutta serbialaiset repivät eron päätösneljänneksen alussa heittämällä neljä peräkkäistä kolmosta pussin pohjalle.

10.9.2015 Maaottelu

Kookas Puola jyräsi Susijengin EM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi joutui tyytymään tappioon EM-alkulohko A:n viimeisessä pelissään, kun isokokoinen Puola pakotti Suomen pelaamaan omalla tempollaan. Susijengi oli vielä kiinni kolmannen neljänneksen alussa, mutta kehno heittopeli ei riittänyt takaa-ajoon, vaan Puola nappasi 65-78 (41-42) -voiton. Susijengi eteni EM-kisoissa puolivälieriin, joissa vastaan tulee MM-hopeamitalisti Serbia.

9.9.2015 Maaottelu

Susijengi ulvoi Bosnia-Hertsegovinan kumoon, EM-jatkopaikka varmistui

Susijengi varmisti jatkopaikkansa EM-kisoissa superonnistumisella oikeaan paikkaan Montpellierin huutomyrskyssä. Susijengin torahammas eli aggressiivinen puolustus ruokki onnistumisia ja itseluottamusta hyökkäykseen, minkä myötä Suomi jylläsi ylivoimaiseen 59-88 (27-41) -voittoon Bosnia-Hertsegovinasta.

Näytä lisää vastaavia