Susijengin MM-alkulohkon otteluajoille vahvistus

17.5.2023 15:45 Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut tulevien MM-kisojen alkulohkon otteluiden alkamisajankohdat. Susijengin kisat käynnistyvät perjantaina 25.8. klo 11.00 aamupäivällä Suomen aikaa väkivahvaa Australiaa vastaan.

Susijengin MM-alkulohko-ottelut sijoittuvat Suomen aikaa kahteen aamupäivään ja yhteen myöhäisiltapäivään. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Sunnuntaina 27.8. Susijengi haastaa Okinawan Naha Arenalla lohkoisäntä Japanin ottelussa, joka alkaa klo 21.10 paikallista aikaa ja klo 15.10 Suomen aikaa.

Alkulohko huipentuu puolestaan tiistaina 29.8. Saksan ja Susijengin väliseen otteluun, joka pelataan klo 16.30 paikallista aikaa ja klo 10.30 Suomen aikaa.

Japanin aikavyöhyke on kesäajassa kuusi tuntia Suomen aikavyöhykettä edellä.

MM-kisojen päiväliput myyntiin 25.5.

MM-kisojen pääsylippumyynti on paraikaa käynnissä.

Kisalipunmyynnissä eletään tällä hetkellä ensimmäistä vaihetta eli Follow My Team -lippupaketin myyntiä. Paketti sisältää yhden joukkueen kaikki alkusarjan ja samalla pelipaikalla pelattavan jatkosarjan ottelut eli yhteensä viisi ottelua.

Lisäksi myynnissä on jo tällä hetkellä kahden päivän lippupaketteja, jotka sisältävät valittujen päivien kaikki ottelut.

Päivälippuja ryhdytään myymään torstaina 25.5. ja yksittäisten otteluiden lippuja 25.6.

Lippujen tai lippupakettien ostaminen tai varaaminen Suomen Koripalloliiton kautta ei ole mahdollista. Koripalloliitto kannustaa faneja aktiivisuuteen aikaisessa vaiheessa. Okinawan Naha Arenan kapasiteetti MM-kisoissa on ”vain” 8500 katsojaa. Kotijoukkue Japanin mukanaolo ja Okinawalle saapuvien joukkueiden supertähdet takaavat runsaan kiinnostuksen otteluita kohtaan.

Elämyksen matkapaketit toistaiseksi loppuunvarattuja

Koripalloliiton tapahtumakumppani Elämyksellä myynnissä olleet matkapaketit ovat toistaiseksi loppuunvarattuja. 

Elämys tekee parhaillaan hartiavoimin töitä saadakseen lisäpaikkoja myyntiin.

Matkapakettien tilannetta ja sisältöjä voi tutkia Elämyksen verkkosivuilta.

Susijengin otteluaikataulu, MM-alkulohko E, Naha (Okinawa), Japani

  • Pe 25.8. klo 11.00 (17.00 paikallista aikaa) Susijengi – Australia
  • Su 27.8. klo 15.10 (21.10 paikallista aikaa) Japani – Susijengi
  • Ti 29.8. klo 10.30 (16.30 paikallista aikaa) Saksa – Susijengi
 
10.9.2023 19:20 Susijengi

Herbert luotsasi Saksan maailmanmestaruuteen

Suomen kansalaisuuden jo 30 vuotta sitten saanut kanadalaislähtöinen Gordon Herbert, 64, liittyi suomalaisten palloilulajien maailmanmestarivalmentajien harvaan joukkoon luotsaamalla sunnuntaina Saksan koripallon miesten MM-kultaan. Saksa päihitti MM-finaalissa Serbian lukemin 83–77 (47–47).

1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

31.8.2023 07:17 Susijengi

Kokenut Kap Verde ratsastaa jättiläinen Tavaresin hartioilla

Susijengin avausvastustaja MM-sijoitusotteluissa on tänään torstaina vastaan ryhmittyvä, historiansa ensimmäisiä MM-kisoja pelaava Kap Verde. Joukkueen peli rakentuu pitkälti Portugalin liigassa pelaavien veteraanien varaan, joskin ryhmän kulmakivenä komeilee Real Madridin järkäle, 221-senttinen Edy Tavares.

30.8.2023 16:47 Susijengi

Kap Verde ja Venezuela Susijengin vastustajiksi MM-sijoitusotteluissa

Okinawalla pelattavan MM-alkulohko F:n ottelut saatiin päätökseen keskiviikkoiltana. F-lohkosta ylempään jatkosarjaan etenevät lohkovoittaja Slovenia ja lohkokakkonen Georgia, kun taas Susijengi ottaa alemman MM-jatkosarjan sijoitusotteluissa mittaa lohkokolmonen Kap Verdestä ja lohkojumbo Venezuelasta.

30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

29.8.2023 16:29 Susijengi

Giddey johti Australian ylempään MM-jatkosarjaan

Japani väläytteli vaarallisuuttaan jo toisena perättäisenä iltana kohoamalla 27 pisteen takaa-ajoasemasta kolmentoista pisteen päähän Australiaa vastaan vajaat kolme minuuttia ennen MM-alkulohko E:n päätösottelun loppua. Australia hyydytti Japanin kuitenkin rutiinilla ja karkasi 109-89 (57-35)-voittoon.

29.8.2023 13:23 Susijengi

Saksa rankaisi Susijengin virheistä MM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi sai kokea Saksa-ottelussa perjantain Australia-pelin toisinnon. Susijengin toteuttaminen ja pelikuri riittivät viidentoista minuutin ajan, kunnes tappioton Saksa alkoi rankaista suomalaisvirheistä isolla kädellä ja purki susipuolustuksen kirurgintarkasti Dennis Schröderin johdolla. Saksa takoi tauluun 101–75 (47-39) -voittolukemat.

28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

28.8.2023 09:11 Susijengi

Mitalisuosikki Saksa Susijengin seuraava koetinkivi

Okinawan MM-kisalohko E:tä kahdella voitollaan johtava Saksa saapuu Susijengin seuraavaksi vastustajaksi tiistaina aamupäivällä Suomen aikaa. Saksa peittosi edellisessä ottelussaan olympiapronssimitalisti Australian ja kaahaa vahvasti kohti Manilan MM-loppusarjaa Dennis Schröderin, Wagnerin veljesten ja Daniel Theisin johdolla.

Näytä lisää vastaavia