23.6.2022 18:38 Topias Palmi siirtyi kesken kauden belgialaisseura Limburg Unitediin. Palmi väläytteli kauden aikana ja pääsi juhlimaan Belgian cupin voittoa, mutta kokonaisuudessaan kausi Belgiassa oli Palmille hankala.
Topias Palmi uhkuu intoa maajoukkuekesää kohtaan. (Kuva: Ville Vuorinen)
Palmi jätti viime kauden jälkeen italialaisseura Cremonan ja viime kauden loppu meni penkin alle koronan jälkitaudin takia. Toivuttuaan Palmi pääsi laittamaan itseään kuntoon kasvattajaseurassaan Pyrinnössä ja esiintyi alkukaudesta kymmenessä Korisliigan ottelussa. Joulukuussa hänelle tuli tarjous Limburg Unitedista ja hän päätti tarttua siihen.
- Minulla oli muutamia yhteydenottoja muilta seuroilta. Oli esimerkiksi Italian kakkossarjaa, mutta sitten tuli tämä Belgia. Kaikki tapahtui todella nopeasti, kun ensin agentti ilmoittaa, että on tällaista kiinnostusta ja sen jälkeen valmentaja soitti. Sen jälkeen he sanoivat, että katsovat lopulta viimeiseksi jääneen pelini Pyrinnössä Nokiaa vastaan. He halusivat nähdä minut pelaamassa ja sellaisessa tilanteessa, että tämä on se peli mitä he katsovat tarkalla silmällä. Ilmeisesti he tykkäsivät, sillä siitä kesti alle 24 tuntia, kun minulla oli jo nimet sopimuspaperissa, Palmi kertoo päätymisestään Belgiaan.
- Sitten alettiinkin katselemaan lentoja ja selvittelemään asioita Pyrinnön kanssa. Täytyy antaa isot kiitokset heille kuinka helppo ja pehmeä lähtö oli. Totta kai meillä oli sopimuksessa pykälät, jotka antoivat minun lähteä, mutta silti haluan kiittää heitä. Ensiksi he halusivat minut sinne syksyllä puolikuntoisena ja auttoivat minut sellaiseen kuntoon ja pelivireeseen, että Belgiaan lähtö mahdollistui. Erittäin iso kiitos siihen suuntaan, että antoivat minun lähteä ilman minkäänlaisia ongelmia ja mailan puristamisia.
Vaikean viime kauden jälkeen Palmi uhkui intoa palatessaan pelikentille.
- Kun olin sen reilut puoli vuotta pelaamatta, niin syksyllä lähdin mukaan pelkällä ilolla ja hirveällä toivolla, että pääsi taas pelaamaan. Vähän samanlaisilla fiiliksillä lähdin myös Belgiaan. Siinä mielessä erittäin hyvät fiilikset, että mitä tässä on vuoden aikana tapahtunut ja mihin on nyt päätynyt. Koripalloilullisesti en kuitenkaan ole ihan sataprosenttisen tyytyväinen miten Belgiassa pelasin.
Kausi Belgiassa oli Palmin osalta haasteellinen.
- Tuntui, että itselläni oli paljon hankaluuksia päästä osaksi pelisysteemiä ja sisäistää niitä asioita mitä valmentaja halusi minun tekevän. Se oli se isoin ongelma ja minusta tuntui, etten myöskään saanut valmennukselta niitä protipsejä mitä minun olisi omalla tekemiselläni pitänyt tehdä, jotta olisin pystynyt auttamaan joukkuetta enemmän.
- Minulla kesti monta kuukautta ennen kuin löysin oman latuni ja mitä joukkue minun ylipäänsä haluaa tekevän. Itse oletin tähän asti, että omat erityisosaamiseni ovat olleet hyökkäyspäässä, mutta tässä joukkueessa minun ei haluttu olevan niin täysin hyökkäyspainotteinen pelaaja, vaan enemmän sellainen yleisroolikaveri, Palmi avaa menneen kauden haasteita.
Loppukaudesta Palmi alkoi päästä paremmin peliin mukaan ja tulostakin syntyi. Kokonaisuudessaan hän tilastoi kauden tilastokeskiarvoikseen 7,6 pistettä ja 2,2 levypalloa noin 15 minuutin peliajalla. Myös Limburg United paransi peliään kauden edetessä. Se jäi Belgian ja Hollannin yhteisliigassa alempaan loppusarjaan, mutta pudotuspeleissä selvitti tiensä kolmannelle kierrokselle.
- Mitä pidemmälle kausi meni, niin sitä paremmin meni. Erityisesti tuntui siltä, että pudotuspeleissä pelasin parasta koripalloani tällä kaudella. Löysin sen tavan olla aggressiivinen ja jäi vähän sellainen fiilis, että nyt loppui kausi vähän liian aikaisin. Tuntui, että koris alkoi kulkea ja se oli pitkästä aikaa kivaa. Siinä mielessä jäi vähän harmilliset fiilikset, kun oma pelaaminen tuntui silloin parhaimmalta.
Palmin peluutus vaihteli paljon ottelusta toiseen. Loistavaa ottelua saattoi seurata vain muutama minuutti seuraavassa pelissä. Paras esimerkki on, kun maaliskuussa Palmi takoi kauden ennätyspisteikseen 29 pinnaa. Seuraavissa peleissä tuli peliaikaa kuitenkin vain muutama minuutti. Peliajan heittelehtimiselle oli Palmin mukaan selkeä syy.
- Valmentajallamme oli sellainen erittäin erikoinen tapa peluuttaa, että hän peluutti mahdollisimman pitkään pelaajia joilla kulki. Jos kulki koko 40 minuuttia, niin ne kyseiset pelaajat eivät käyneet penkillä lepäämässä lainkaan. Itse aloitin suurimman osan peleistä penkillä, ja jos siinä sattui kakkos- tai kolmospaikan pelaajat pelaamaan hyvin, niin minulle ei periaatteessa annettu mahdollisuutta näyttää ollenkaan. Se oli valmentajamme filosofia, josta en rehellisesti sanottuna pitänyt yhtään. Enkä todellakaan ollut ainoa pelaaja, joka kärsi siitä. Varsinkin penkiltä tulevilta pelaajilta puuttui tasainen peluutus kokonaan. Aina kun lähdimme peliin, niin oli pienoinen mysteeri millaisia minuutteja tulee pelaamaan.
- Siinä oli sellainenkin asia koko ajan takaraivossa, että jos nyt pääsee kentälle, niin pakko onnistua ja näyttää heti vaihdon alkuun, että nyt kulkee ja toivottavasti valmentaja pitää minua kentällä. Jos siihen tulee muutama epäonnistuminen alle, niin hyvin nopeasti kentälle vaihdettiin takaisin se toinen pelaaja, johon valmentaja luotti enemmän, Palmi hämmästeli.
Vaikean seurajoukkuekauden jälkeen Palmi on liittynyt mukaan Susijengin harjoituksiin. Hän kävi jo treenaamassa open gym –tapahtumissa ja on mukana, kun joukkue on aloittanut valmistautumisen kohti tulevia MM-karsintoja ja EM-kilpailuja.
- Kyllä huomaa, että kaikilla on hirveä hinku taistella siitä kesän lopun EM-kisapaikasta ja näistä karsintajoukkuepaikoista. Haippi on päällä, ja varsinkin tuollaisen vähän vaikean Belgia-keikan jälkeen, tuntui tosi hyvältä päästä taas tutun ja turvallisen Susijengin pariin. Innolla odotan, kun maaottelut alkavat.
Kauaa ei Palmin enää tarvitse odottaa, sillä pallo lentää ensimmäisen kerran ilmaan viikon kuluttua 30.6., kun Susijengi isännöi MM-karsintaottelussa Ruotsia. MM-karsintojen lisäksi Susijengillä on edessään turnauksen Tampereella ja Liettuassa sekä syyskuussa häämöttävät EM-kilpailut.
- Onhan tämä ihan poikkeuksellisen hieno kesä, joka kruunautuu EM-kisoihin. Oma maajoukkueura on kaikki nämä vuodet mitä tässä olen ollut mukana, jollain tavalla keskittynyt siihen, että kaikki tämä johtaa ja loppuu noihin EM-kisoihin. Enkä tällä todellakaan tarkoita sitä, että lopettaisin näihin EM-kisoihin maajoukkueurani, vaan nämä ovat isoin yksittäinen tähtäin mikä minun maajoukkueurallani on ollut. Nyt tehdään koko kesä pirusti hommia, että pääsee sitten edustamaan Suomea, Palmi toteaa.
Topias Palmin tilastot Belgian ja Hollannin yhteisliigassa
Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.
Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.
Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.
Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.
Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.
Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Sasu Salinilla on tulossa mielenkiintoiset viikot, kun edessä on isoja otteluita. Ensimmäisenä edessä on tulevana viikonloppuna pelattava FIBA Intercontinental Cup, jota seuraavat Copa del Rey sekä MM-karsintaottelut Susijengin kanssa.
Ilari Seppälän alkukausi Ranskan ProB:ssä pelaavan Saint-Chamondin riveissä meni pilalle loukkaantumisen takia. Nyt Seppälä on kuitenkin vihdoin kuntoutunut pelikuntoon.
Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.
Viime kaudella Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valittu Remu Raitanen teki kesällä sopimuksen Espanjan kakkostasolla, LEB Orossa, pelaavan Albaceten kanssa. Raitanen on esiintynyt vahvasti ensimmäisellä ulkomaan ammattilaiskaudellaan.
Miro Little kohosi helmikuussa Susijengiin ensimmäisenä alle 18-vuotiaana debytanttina sitten Teemu Rannikon (1997). Päättyvä vuosi on vienyt Tampereen Pyrinnön kasvatin Susijengin EM-kisamittelön kautta Yhdysvaltoihin ja Sunrise Christian Academyyn, jossa Little on alkuyskähtelyjen jälkeen lunastanut paikkansa joukkueensa eliitissä matkalla kohti NCAA:ta.
Alexander Madsen siirtyi kesällä Kreikan huippuseuroihin lukeutuvan AEK Ateenan joukkueeseen. Madsenin alkukauteen on mahtunut paljon.
Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni on aloittanut kautensa Bundesliigassa lupaavasti. Merlins on mukana myös keskiviikkona alkavassa FIBA Europe Cupissa, jossa Maxhuni saa vastaansa muun muassa Craiovan suomalaiskaksikon Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin.
Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.
Tampereen murre tulee tällä kaudella tutuksi romanialaisen SCMU Craiovan pukukopissa, kun Topias Palmi ja Shawn Hopkins tekivät kesällä joukkueen kanssa sopimukset. Ystävykset pääsevät tositoimiin jo tiistaina alkavissa FIBA Europe Cupin karsinnoissa.
Elias Valtonen osoitti, ettei hyppäys Saksan kakkostasolta Euroopan kovimpaan kansalliseen liigaan ole euralaislähtöiselle nuorukaiselle ponnistus eikä mikään. Sekä Valtonen että hänen seurajoukkueensa Manresa pelasivat erinomaisen kauden.
Alexander Madsen vietti menestyksekkäät, mutta vaiherikkaat kolme kautta latvialaisen VEF Riian riveissä. Seuraavaksi edessä siintää kiireinen kesä Susijengin kanssa.
Ilari Seppälä pelasi menneen kauden Romanian liigassa Pitestin joukkueessa. Seppälä nautti suurta vastuuta joukkueessa ja pelasi jälleen vahvan kauden.
Sasu Salinista tuli tällä kaudella Mestarien liigan kaksinkertainen ennätysmies, kun hän teki kaikkien aikojen ennätyksen onnistuneissa kolmen pisteen heitoissa sekä yhden kauden onnistumisissa. Salin pisteli myös henkilökohtaisia ennätyksiään uusiksi kauden aikana.