15-vuotiailla Sudenpennuilla takana avauspäivä Tanskan turnauksessa

21.6.2014 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet aloittivat Tanskassa pelattavan Kööpenhaminan kutsuturnauksen avauspäivän yhteensä kahdeksalla maaottelulla. Suomella on turnauksessa kaksi joukkuetta sekä tytöissä että pojissa.

 

15-vuotiaissa pojissa Suomi White jäi jyrän alle ensimmäisessä ottelussa Slovakiaa vastaan lopputuloksella 89-50. Iltapelissä Englantia vastaan pelikonseptin toteutus parani ja englantilaiset kaatuivat 56-54.

Suomi Blue puolestaan kärsi tappiot molemmissa peleissä. Päivän avauspeli oli hyvä debyytti, mutta voitto jäi saavuttamatta, kun Hollanti vei pisteen niukasti 56-54. Toisessa pelissä taas Islanti vei voiton 34-68.

- Iso syy miksi me olemme täällä on se, että saamme kansainvälisiä pelejä. Niitä tuleekin paljon, kun tänään oli kaksi, huomenna samoin ja viimeisenä päivänä yksi, päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi.

- Onhan tämä tietynlaista opettelemista. Opettelemme Susi-puolustuksen ja meidän pelikonseptin perusteita. Englanti voitettiin sillä, että joukkue pystyi 40 minuuttia toteuttamaan niitä hommia, mitä olemme harjoitelleet.

Suomen parhaimmistoon kuuluivat Suomi White -joukkueelta Henry Boyd ja Suomi Blue -joukkueelta Tomas Pihlajamäki.

 

15-vuotiaiden tyttöjen puolustuspeli erottuu

 

15-vuotiaissa tytöissä Suomi White joutui toteamaan vastustajan kahdesti paremmakseen. Avauspelissä Ruotsi voitti numeroin 65-47 ja toisessa turnausisäntä Tanska ei ollut vieraskorea, vaan vei ottelun 43-50.

 

Suomi Blue kangerteli vielä ensimmäisessä ottelussa Hollantia vastaan ja hävisi 67-55. Toisessa ottelussa taas aggressiivinen puolustuspeli oli avainasemassa ja Englanti kaatui 52-29.

- Olen erittäin tyytyväinen tämän päivän antiin. Saimme juuri sitä mitä tarvittiinkin eli kovia matseja, joissa ei päästä helpolla. Joudumme tekemään kovaa duunia koko ajan, jotta selviämme kentällä ja pystymme pelaamaan meidän peliämme, päävalmentaja Jari Nykänen kommentoi.

- Olemme olleet puolustuksellisesti todella hyvällä tiellä. Siinä olemme onnistuneet pääsääntöisesti hyvin. Isot haasteet ovat hyökkäyspään pelaamisessa. Pelikonsepti ei ole vielä kirkkaasti pelaajien mielessä, mutta tätä on vielä aikaa harjoitella.

Molemmissa päissä kenttää 15-vuotiailta tytöiltä ovat onnistuneet Klaara Syvänperä (Suomi White) ja Aino Ylänne (Suomi Blue).

 

Slovakia – Suomi White 89-50, 15-vuotiaiden poikien maaottelu, Copenhagen Invitational, Kööpenhamina (Tanska), 20.6.2014

Suomi White – Englanti 58-52, 15-vuotiaiden poikien maaottelu, Copenhagen Invitational, Kööpenhamina (Tanska), 20.6.2014

Hollanti – Suomi Blue 56-54, 15-vuotiaiden poikien maaottelu, Copenhagen Invitational, Kööpenhamina (Tanska), 20.6.2014

Suomi Blue – Islanti 34-68 15-vuotiaiden poikien maaottelu, Copenhagen Invitational, Kööpenhamina (Tanska), 20.6.2014

Ruotsi – Suomi White 65-47, 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Copenhagen Invitational, Kööpenhamina (Tanska), 20.6.2014

Suomi White – Tanska 43-50, 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Copenhagen Invitational, Kööpenhamina (Tanska), 20.6.2014

Hollanti – Suomi Blue 67-55, 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Copenhagen Invitational, Kööpenhamina (Tanska), 20.6.2014

Suomi Blue – Englanti 52-29, 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Copenhagen Invitational, Kööpenhamina (Tanska), 20.6.2014
 

Turnauksessa ei ole saatavilla tarkempia tilastotietoja.

 
24.7.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat selättivät Bosnia-Hertsegovinan EYOF-avauksessa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit voitolla, kun avauspelissä Sudenpennut kaatoivat Bosnia-Hertsegovinan lukemin 79-70 (40-35). Suomen ykkönen oli 20 pistettä ja 10 levypalloa kaapinut Thomas Exaucia.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

18.6.2017 Maaottelu

Suomen 15-vuotiaat viimeistelivät Kööpenhaminan kutsuturnauksen taistellen

Suomen 15-vuotiaalta nähtiin hyviä pelejä Kööpenhaminan kutsuturnauksen päätöspäivänä. 15-vuotiaat pojat vaihtoivat vastustajaa ja viimeistelivät Kööpenhaminan turnauksen Islannin joukkueita vastaan. Tyttöjen Blue-joukkue sijoittui sijalle 13. Suomen White-joukkue oli turnauksen 10.

17.6.2017 Maaottelu

Suomelta hyvää taistelua Kööpenhaminan 15-vuotiaiden kutsuturnauksessa

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilta nähtiin Kööpenhaminan kutsuturnauksen toisena pelipäivänä pirteitä esityksiä. Suomen 15-vuotiaat pojat saivat uudet vastustajat Islannin joukkueista, kun White ja Blue -joukkueet olisivat pelanneet toisiaan vastaan sunnuntaina.

16.6.2017 Maaottelu

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilla takanaan ensimmäinen päivä Kööpenhaminassa

Suomen 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ottivat ensiaskeleensa sudenpolulla Kööpenhaminan kutsuturnauksessa perjantaina. Suomi osallistuu turnaukseen sekä tytöissä että pojissa kahdella joukkueella.

19.6.2016 Maaottelu

15-vuotiaille tytöille kultaa ja hopeaa Kööpenhaminassa, pojat hopealle

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen Suomi White ja Suomi Blue kohtasivat Kööpenhaminan kutsuturnauksen loppuottelussa toisensa ja pidemmän korren veti Suomi Blue, joka voitti 69-59 (37-31). Suomen 15-vuotiaiden poikien Blue-joukkue ylsi myös turnauksen finaaliin, mutta hävisi päätösneljänneksellä fyysiselle Englannille 75-62 (24-30).

18.6.2016 Maaottelu

Suomelta kolme joukkuetta loppuotteluihin Kööpenhaminan 15-vuotiaiden kutsuturnauksessa

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen voittokulku Kööpenhaminan vuotuisessa kutsuturnauksessa jatkuu, kun Suomen molemmat joukkueet Blue ja White etenivät lauantaipäivän päätteeksi turnauksen loppuotteluun puhtaalla pelillä. Myös 15-vuotiaiden poikien Suomi Blue -joukkue selvisi loppuotteluun voittamalla välierissä Ruotsin Yellow-joukkueen.

26.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt ja pojat voittoihin EM-kisossa

18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat omat pelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. 18-vuotiaat jatkavat tappiottomina viemällä Makedoniaa ja 18-vuotiaat tytöt puolestaan etenivät kamppailemaan viidennestä sijata voittamalla Englannin.

21.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt päättivät EM-kisojen alkulohkon puhtaalla pelillä

Kahden nuorten maajoukkuepelin päivänä 18-vuotiaat tytöt nappasivat tärkeän voiton Bosnia-Hertsegovinasta B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä pelissä ja 15-vuotiaat pojat nappasivat kansainvälisten pelien kokemusta vöilleen voittamalla Liettuan Selection Teamin.

Näytä lisää vastaavia