16-vuotiaat pojat onnistuivat keräämään kaksinumeroisen johdon Unkaria vastaan, kun ottelun viimeiset kymmenen minuuttia olivat edessä. Unkari pysyi kannoilla, valmisteli pientä kiriäkin, mutta Suomen puolustus piti viimeiset viisi minuuttia vastustajan aisoissa ja Sudenpennut pääsi tuulettamaan 79-58 (38-31) -voittoa.
– Hieno ja tärkeä voitto meidän joukkueelle. Taisteluilme oli kohdallaan ja siitä kiitos pojille, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi.
Valmennusjohdon mieltä lämmitti erityisesti Roni Vuoren (9/4) rouhiminen ja Valtteri Mervolan (23/2/6 syöttöä) juonikas pelaaminen.
Mervolan ohessa pistetehtailuissa kunnostautui Aarni Korkiatupa (20/8), kun taas Sebastian Lindberg (9/2/4 riistoa) linkosi kolme kolmosta.
– Turnaus jatkuu huomenna. Sitä kohti, Koskelainen virkkoi.
Lisätietoja: Ottelutilastot
18-vuotiaat tytöt ulos mitalipeleistä
B-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui toteamaan Israelin paremmakseen loppulukemin 73-79 (31-42).
Israel kokosi kymmentä pistettä hipovan johtonsa vieden toisen neljänneksen 12-21. Viimeisen neljänneksen kiriltä loppui aika kesken, kun runsas menetysmäärä (24) ja Israelin auki ollut kolmoshana (13/32, 40,6%) pitivät huolen, että ero oli liikaa ennen viimeistä rypistystä.
– Paransimme pitkin peliä ja meillä oli omat paikkamme tulla peliin mukaan, ja jopa johtoon, mutta tänään se ei riittänyt, Suomen päävalmentaja Tuomas Oja kommentoi.
Suomelta kaksinumeroisille pistelukemille pääsivät Lotta Vehka-aho (17/4), Awak Kuier (12/14/6 syöttöä/3 torjuntaa), Sara Bejedi (10/3) ja Silja Viita (10/1). Israelin, ja koko parketin, pistekuningatar oli kuitenkin kuusi kolmosta säkittänyt Lior Garzon (29/5).
Tappion myötä Suomi pelaa sijoista 5.-8.
– Tietenkin pettymys on valtava, kuten kaikilla joukkueen jäsenillä. Nousu oli tavoitteena ja koimme, että siihen oli hyvä mahdollisuus, Oja kertoi.
Lisätietoja: Ottelutilastot
