


Pitkään maajoukkueympyröissä toimineen Tammivaaran mukaan 18-vuotiaiden poikien nousu A-divisioonaan oli ”esikuvallinen suoritus.”
– Tähän olemme tähdänneet muutaman vuoden ajan, linjaa Tammivaara.
– Tyttökoriksen puolella ensimmäinen vaadittava askel otettiin kaksi vuotta sitten, kun 16-vuotiaat tytöt nousivat A-divisioonaan. Nyt näimme myös poikien puolella, että nousun tavoitteleminen ei ole sama kuin tahtoisi kuuta taivaalta.
Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue on viettänyt viimeiset viikot leireillen ja valmistautuen Tallinnassa 5.-15. elokuuta pelattaviin B-divisioonan EM-kisoihin. Tammivaara kertoo, että 16-vuotiaiden ryhmä on saanut harjoitteluunsa ylimääräisen kipinän vanhemman ikäluokan sarjanoususta.
– Jätkät ovat olleet innoissaan vanhempien kundien esikuvasta. Joukkueesta huokuu positiivinen henki.
Vaikka Tammivaara ei tahdo mennä asioiden edelle, hän myöntää, että nousu A-divisioonaan on ollut viikon ajan kaikkien huulilla.
– Ennen 18-vuotiaiden poikien kisoja heidän valmentajansa sanoivat, että jos loukkaantumisia ja sairastumisia ei tule ja kaikki palat loksahtavat kohdalleen, heillä on realistiset mahdollisuudet nousta ylemmälle sarjaportaalle. Meidän tilanteemme on täysin samanlainen.
Leveä rintama ja rouva Fortuna
16-vuotiaiden poikien maajoukkue on kehittynyt tasaisesti kesän edetessä. Toukokuussa pelatuista PM-kisoista joukkue saalisti pronssia, jonka jälkeen kehityskäyrä on osoittanut ylöspäin. Viimeisissä maaotteluissaan ennen kesää Suomi päihitti Ruotsin, vaikka Suomen kokoonpanosta puuttuivat molemmat sentterit.
– Perinteisen kaavan mukaisesti emme ollet PM-kisojen alkaessa ehtineet harjoitella juurikaan joukkueasioita. Kesän suurin kehitysaskel on kymmenen päivän Liettuan leiri, jonka aikana treenaamme intensiivisesti, pelaamme neljä peliä ja tutustumme toisiimme, Tammivaara kertoo.
– Kehityksestämme kertoo parhaiten se, että PM-kisoissa hävisimme Ruotsille 20 pistettä, mutta viikko sitten voitimme heidät kahdesti, vaikka Johnny Laakkonen (202 cm) ja Mika Nuolivirta (207 cm) puuttuivat kokoonpanostamme.
Tammivaara näkee paljon yhtäläisyyksiä nykyisen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen sekä A-divisioonaan nousseen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen välillä.
– 18-vuotiaiden maajoukkueessa päävastuu jakautui 7-8 pelaajan kesken, mutta porukasta nousi yksittäisissä matseissa esiin pelaajia, jotka saattoivat kääntää penkiltä ottelun kulun. Näissä 1994/95-syntyneissä pelaajissa on samalla tavalla tietty runkopelaajien ryhmä ja lisäksi monia hyviä tyyppejä, jotka pystyvät potentiaalisesti nousemaan tarpeen tullen isompaan rooliin.
Tallinnan EM-kisojen alkulohkoa Tammivaara luonnehtii ”kohtuullisen haastavaksi”. Jotta A-divisioonaunelma kävisi toteen, on joukkueella oltava myös hippunen onnea matkassa.
– B-divisioonan taso on sen verran kova, että hyvätkin joukkueet tarvitsevat pikkuisen työntöapua. Ristiinpelaamisia tulee väkisinkin, ja silloin vaaditaan rouva Fortunan hymyä. Jokaiseen matsiin valmistaudutaan erikseen, ja jokaista ottelua lähdetään voittamaan.
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue B-divisioonan EM-kisoissa (Tallinna, Viro) 5.-15.8.2010
| Etunimi | Sukunimi | Pituus | Synt. | Pelip. | Seurajoukkue |
| Joni | Herrala | 185 | 26.09.94 | 1 | ToPo Juniorit |
| Ville | Hänninen | 191 | 06.03.95 | 2 | Turun NMKY |
| Timka | Jaakkola | 188 | 25.05.94 | 2 | Turun NMKY |
| Juuso | Kauppinen | 188 | 12.04.94 | 3 | ToPo Juniorit |
| Johnny | Laakkonen | 202 | 03.02.94 | 5 | Porvoon Tarmo |
| Joonas | Lehtoranta | 186 | 25.02.94 | 2 | KTP, Kotka |
| Severi | Liljeberg | 174 | 22.02.94 | 1 | Tampereen Pyrintö |
| Niko | Mattila | 185 | 16.02.94 | 2 | Tampereen Pyrintö |
| Oskar | Michelsen | 196 | 24.05.95 | 4 | PuHu Juniorit |
| Mika | Nuolivirta | 207 | 01.10.94 | 5 | Rekolan Urheilijat |
| Teemu | Sulonen | 186 | 07.07.94 | 2 | Leppävaaran Pyrintö |
| Topias | Suortti | 199 | 18.04.94 | 4 | KTP, Kotka |
- Päävalmentaja Ari Tammivaara
- Valmentaja Mikko Larkas
- Valmentaja Jari Nykänen
- Fysioterapeutti Jukka Aho
Alkusarjan otteluaikataulu
- To 5.8. klo 17:00 Hollanti – Suomi
- La 7.8. klo 15:45 Suomi – Unkari
- Su 8.8. klo 13:30 Norja – Suomi
- Ma 9.8. klo 18:00 Suomi – Viro
Lisätietoja: Kisojen verkkosivut
