16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt voittoihin, 18-vuotiaat pojat piinasivat Ranskaa

14.7.2011 Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue haki viimeisessä EM-kisoja edeltävässä maaottelussaan 84–60 (39–25)-voiton Georgiasta ja 15-vuotiaat tytöt avasivat maaottelutaipaleensa jyräämällä Viron 97–14 (50–11). 18-vuotiaat pojat puolestaan pistivät ikäluokkansa huippuihin kuuluvan Ranskan ahtaalle Tikkurilassa.

16-vuotiaat pojat hakivat toisen voittonsa Georgiasta, kuvassa Shawn Hopkinsin tyylinäyte.

Hurja, hurjempi, Daniel Dolenc: EBT:n kasvatti rankaisi ranskalaissenttereitä 18 pisteellä. Kuvat: Francois Perthuis ja Tytti Nuoramo.

Alle 16-vuotiaat pojat päättivät B-divisioonan EM-kisoja edeltävän valmistavien maaotteluiden kautensa kolmanteen perättäiseen voittoon. Suomen saaliiksi jäi torstaina Tikkurilassa jo päivää aiemmin Suomen iskukyvyn todennut Georgia. Kotijoukkueen voittolukemat merkittiin tilastokirjaan pistein 84–60 (39–25).

 

Keskiviikon ottelusta sisuuntunut Georgia tuli otteluun lujaa ja pystyi hyökkäyslevypallojen turvin sinnittelemään ensimmäisen kymmenminuuttisen neljän pisteen päässä. Suomi repi puoliajalle eron 14 pisteeseen ja yritti kasvattaa eroa kolmannella jaksolla prässipuolustuksilla, mutta Georgia onnistui juoksemaan Suomen selustaan nopeita koreja. Päätösjaksolla Georgia alkoi kuitenkin väsyä ja Suomi jyräsi korin alta Anton Odabasin (24/7/3 syöttöä) ja Emir Sulejmanovicin (10/7) johdolla eron parhaimmillaan 27 pisteeseen.

 

– En tiedä saanko näin sanoa voitokkaan ottelun jälkeen, mutta toivottavasti huono kenraaliharjoitus merkitsee hyviä EM-kisoja. Emme päässeet oikeastaan kertaakaan omalle tasollemme, pohti 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski.

 

– Oli odotettavissa, että Georgia tulee eilisen tappionsa jälkeen äärimmäisen kovaa, mutta emme olleet alusta asti siihen valmiita. Kolmannella jaksolla pelasimme riskillä palloon painetta ja päätösjaksolla vastustajan jalat eivät enää liikkuneetkaan samalla tavalla kuin aiemmin.

 

Odabasin ja Sulejmanovicin lisäksi kaksinumeroisille pisteille pääsi ryhmän kuopus Henri Niemistö (13/0). Lisäksi Lohikoski jakoi kehuja Ville Wuorenjuurelle (2/2/3 syöttöä) ja Tomi Papinojalle (3/6).

 

 

15-vuotiaat tytöt tyrmäsivät Viron

 

Suomen alle 15-vuotiaat tytöt (1996 ja myöhemmin syntyneet) aloittivat maaottelutaipaleensa räväkästi hakemalla ikäluokkansa ensimmäisessä virallisessa maaottelussa Tallinnassa hulppean 14–97 (11–50)-voiton kotijoukkue Virosta.

 

Suomen koko kentän puolustus, pallollisen paine, nopeat vastahyökkäykset ja jatkuva vaihtoruletti olivat liikaa Virolle, jolla oli paikoin hankaluuksia saada palloa edes yli puolen kentän. Lopullinen osoitus Suomen ylivoimasta oli neljäs jakso, joka päättyi sinivalkoisille pistein 23-0!

 

– Mentiin pelisuunnitelman mukaisesti. Puolustettiin koko kentällä kovaa, pidettiin vaihdot lyhyinä ja tehtiin kuten olemme kymmenen päivän Baltian leirityksen aikana opiskelleet ja opetelleen. Tämä oli taas yksi askel eteenpäin ja tyytyväinen pitää olla, tuumi ikäluokan päävalmentaja Antti Koskelainen.

 

– Sanotaanko näin, että olemme pystyttäneet tukevan base campin vuorenrinteelle, josta on hyvä jatkaa matkaa ylöspäin.

 

15-vuotiaat tytöt pelaavat seuraavat maaottelunsa elokuun alussa Viroa vastaan.

 

18-vuotiailta pojilta vahva työnäyte Ranskaa vastaan

 

A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue sai torstaina Tikkurilassa vastaansa ikäluokan huippuihin kuuluvan Ranskan. Suomi pysytteli voittotaistelussa mukana aina viimeisille minuuteille asti, mutta joutui taipumaan pistein 64–71 (35–46).

 

Vahvat ja kimmoisat ranskalaiset pelasivat täsmälleen ennakkoasetelmien mukaisesti nostellen koreja erityisesti lähietäisyyksiltä. Suomelta kesti 15 minuuttia totutella pelin henkeen, jolloin Ranska oli karannut 28–46-johtoon. Suomi vei kuitenkin avauspuoliskon viimeiset minuutit 7-0 palaten tuntumaan.

 

Toisella puoliajalla 350-henkinen kotiyleisö näki sisukkaan ja taistelevan Suomen. Kotijoukkue sai erityisesti paikkapuolustuksellaan ranskalaishyökkäyksen umpisolmuun, ja toisessa päässä korinaluskaksikko Daniel Dolenc (18/3)-Tommi Huolila (12/4) kavensi ranskalaisjohtoa rohkeilla ratkaisuillaan. Päätösjaksolla Visa Tarjanne (12/4) ja Ilari Seppälä (10/2) toivat kolmosillaan Suomen kahdesti heiton päähän, mutta Ranska piti kuitenkin johtonsa vapaaheittoviivalta.

 

– Pakko sanoa, että työmme on edennyt. Näimme tänään erittäin paljon erittäin hyviä asioita. Miespuolustuksemme oli hyvää, ja paikkapuolustuksemme jopa parempaa, kehui omiaan 18-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen.

 

– Pystyimme vastaamaan yhden Euroopan huippujoukkueista intensiteettiin omalla tekemisellämme ja toisella puoliajalla pidimme levypallopelinkin tasaisena. Mikä hienointa, joukkueesta tuntuu nousevan jatkuvasti uusia ratkaisijoita, jatkoi Salminen jakaen kiitoksia erityisesti hurjan ottelun pelanneelle Dolencille.

 

Yli kymmenen pisteen Suomelta ylsivät Dolenc, Huolila, Tarjanne ja Seppälä. Lisäksi kolmikko Seppälä-Ville Puotila (2/0/3 syöttöä)-Niko Mattila (7/3/3 syöttöä/3 riistoa) rakensi joukkueen peliä erinomaisesti. Suomen avainpelaajista olivat sivussa kuumeiset Kalle Naapi ja Iikka Mäki.

 

 

 

Suomi – Georgia 84–60 (22–18, 39–25, 62–48), alle 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Vantaa 14.7.2011

 

Suomi: Anton Odabasi 24/7/3 syöttöä, Henri Niemistö 13/0, Emir Sulejmanovic 10/7, Joakim Jousisto 8/3/3 syöttöä, Shawn Hopkins 7/4, Jere Valtonen 6/0, Valtter Kortelainen 4/6, Tomi Papinoja 3/6, Ville Hänninen 3/3, Henri Ventoniemi 2/9, Oskar Michelsen 2/6, Ville Wuorenjuuri 2/2/3 syöttöä.

 

Georgia: Ucha Gamreklidze 14/15, Beka Darakhvelidze 10/12.

 

Viro – Suomi 14–97 (6-26, 11–50, 14–74), alle 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna (Viro) 14.7.2011

 

Jessica Kouassivi-Benissian 17/11, Ada Marjunen 15/5, Lotta Hämäläinen 12/4, Ida Myllyoja 11/10, Emilia Helle 10/5, Maria Hiekkamäki 8/1, Sandra Karsten 7/6, Niina Mattila 6/2, Elina Koskimies 4/6, Sini Mäkelä 4/2, Matilda Valtonen 3/2, Venla Salaterä 0/0.

 

Suomi – Ranska 64–71 (20–24, 35–46, 47–57), alle 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Vantaa 14.7.2011

 

Suomi: Daniel Dolenc 18/3, Visa Tarjanne 12/4, Tommi Huolila 12/4, Ilari Seppälä 10/2, Niko Mattila 7/3/3 syöttöä/3 riistoa, Kristian Rasinaho 3/0, Ville Puotila 2/0/3 syöttöä, Joonas Cavén 0/2, Samuli Oja 0/1, Jere Luoma 0/1, Mikael Kauhanen 0/1, Mika Nuolivirta 0/1.

 

Ranska: Hugo Invernizzi 14/6, Livio Jean-Charles 14/4, Mouhammadou Jaiteh 12/6.

 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

24.7.2013 21:45 Maaottelu

18-vuotiaat pojat masensivat Saksan jatkoajalla

Shawn Hopkins aloitti kolmosillaan Suomen kirin, kun 18-vuotiaat pojat nujersivat EM-jatkosarjan avausottelussa Saksan jatkoajalla 85–82 (42–44, 77–77). Myös 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt pääsivät keskiviikkona maaotteluiden makuun.

27.3.2017 Ajankohtainen

Koripallosäätiö tukee nuoria koripalloilijoita

Koripallosäätiö on myöntänyt 11 900 euroa Koripalloliitolle käytettäväksi henkilökohtaisina stipendeinä lahjakkaiden koripallonuorten valmennus- ja leirityskustannusten kattamiseen.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

2.12.2016 Ajankohtainen

Sudenpennut jatkavat huippuopissa myös vuonna 2017

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.

6.4.2016 13:00 Liittoa koskeva tiedote

Koripallomaajoukkueet ja adidas mittavaan yhteistyöhön

Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa. Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.

21.1.2016 EM-kilpailut

Sudenpentujen superkesän valmennus jälleen huippuammattilaisten käsiin

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” superkesän valmennusjohto on valittu vuodelle 2016. Suomen vilkkaan maajoukkuekesän keskiössä ovat Anton Mirolybovin johtaman 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen EM-kotikisat, Antti Koskelaisen ja 17-vuotiaiden poikien MM-kisat sekä 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä.

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto yhteistyöhön vuonna 2015

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa nuorten koripallomaajoukkueiden sekä Koripalloliiton lasten ja nuorten joukkueiden toiminnan kumppanina toimimisen.

Molten myös Suomen koripallomaajoukkueiden viralliseksi pelipalloksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen, jonka myötä Moltenista tule maajoukkueiden virallinen pelipallo seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Susijengit ja Sudenpennut pelaavat Molten-pallolla jo tulevana kesänä.

Li-Ning on Suomen Koripalloliiton uusi yhteistyökumppani

Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.

Rautaiset ammattilaiset luotsaavat Sudenpentuja myös vuonna 2014

Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohto on valittu vuodelle 2014. Nimettyjen valmentajien keskuudesta löytyy taas kerran huippuammattilaisia, kuten Korisliiga-valmentajat Ari Tammivaara ja Sami Toiviainen. Uusina kasvoina Sudenpennuille antavat oppia myös kaikkien aikojen suomalaispelaaja Hanno Möttölä sekä Tapiolan Hongan Tuomas Iisalo.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

8.12.2012 12:36 Valmentajat

”Sudenpennut” jatkavat tuttujen valmentajien hoivissa

Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohdot vuodelle 2013 on valittu. ”Sudenpennut” pääsevät jälleen kesän aikana alansa parhaiden asiantuntijoiden päivittäisvalmennukseen. Päävalmentajina jatkavat tutut kasvot Pekka Salmisesta Ray Ailukseen, kun taas täysin uutena kasvona maajoukkuevalmentajien kastiin liittyy miesten mestarijoukkueen Nilan Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

24.11.2011 Valmentajat

Sudenpennut jatkavat ammattilaisten hoivissa 2012

Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden, ”sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2012 on valittu. Susijengit jatkavat ammattilaisvalmentajien komennossa. Viime vuosista tuttuun tapaan on valmentajien keskuudessa toteutettu tehtävänkiertoa ikäluokkien välillä.

22.7.2011 20:15 EM-karsinnat

Uusi maajoukkuesivusto historiatietoineen avattu Basket.fi-palvelussa

Suomen Koripalloliitto on julkaissut miesten maaottelukesän käynnistymisen kynnyksellä Basket.fi-nettipalvelussaan uuden maajoukkuesivuston. Sivusto sisältää nykyisten maajoukkueiden tietojen lisäksi kaikkien koripallomaaotteluiden ja Suomea edustaneiden pelaajien tiedot vuodesta 1939 nykypäivään, arvoturnauksiin liittyvät faktat sekä kaikkien aikojen maaottelutilastot.

Sudenpentujen valmentajat nimetty – 18-vuotiaat Bundesliiga-kaksikon opissa

Suomen Koripalloliitto on nimennyt nuorten koripallomaajoukkueiden valmennusjohdot vuodelle 2011. Nimettyjen valmentajien joukossa on jälleen alansa huippuammattilaisia, kuten paluun 20-vuotiaiden miesten peräsimeen tekevä Pekka Salminen sekä Bundesliigassa valmentavat Gordon Herbert ja Anton Mirolybov, jotka ottavat luotsattavakseen Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueet.

17.12.2009 EM-kilpailut

Korisnuorten EM-kisapaikat ja alustava tapahtumakalenteri 2010 julkaistu

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet matkustavat vuonna 2010 ikäluokkiensa EM-turnauksiin Israeliin, Itävaltaan, Kreikkaan, Romaniaan ja Viroon. Suomen Koripalloliitto on julkaissut myös maajoukkueiden alustavan tapahtumakalenterin vuodelle 2010.

Nuorten maajoukkueiden valmentajat nimetty vuodelle 2010

Suomen Koripalloliitto on nimennyt nuorten koripallomaajoukkueiden valmennusjohdot vuodelle 2010. Suomi lähettää kansainvälisiin mittelöihin vuonna 2010 kuluvan vuoden tapaan seitsemän nuorten maajoukkuetta, joiden valmennustiimit koostuvat maamme huippuosaajista.

Näytä lisää vastaavia