16-vuotiaat pojat taipuivat Islannille EM-avauksessa

10.8.2018 00:21 Suomen 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat alkoivat tappiolla, kun Islanti oli etevämpi loppulukemin 77-74 (36-39).

Sebastian Lindbergin kolmosralli ei riittänyt, kun Suomi hävisi Islannille. Kuva: Vesa Koivunen

Jännitysnäytelmässä vajaa kolme minuuttia ennen loppusummeria Aarni Korkiatupa ajoi laidasta kalastaen kaksi vapaaheittoa ja pussittaen Suomen johtoon 71-72. Sudenpentujen harmiksi se oli viimeinen kerta, kun Suomi enää kykeni enää johtoon, kun Islanti vastasi 6-0-juoksulla.

Sebastian Lindberg pääsi vielä kaventamaan kolmen pisteen päähän, mutta suomalaisten potentiaalinen tasoitusheitto meni harakoille.

– Tiukka matsi, joka päättyi meidän kannalta huonosti. Taisteluilme oli kohdallaan, siitä pelaajille kiitos, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi.

Suomen kärkinimet olivat tupla-tuplan kerännyt Korkiatupa (24/12) ja seitsemän kolmosta säkittänyt Lindberg (27/6). Islannin ykköseksi taas nousi Astthor Svalason (21/1).

Suomi kohtaa perjantaina 10.8. 19:45 Suomen aikaa Unkarin EM-kisojen toisessa ottelussaan.

– Turnaus jatkuu huomenna. Sitä kohti, Koskelainen kiteytti.

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
17.8.2018 22:19 Sudenpennut

Molemmat 16-vuotiaista Sudenpennuista voittoon EM-kisoissa

Sekä Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen että poikien maajoukkueet ylsivät voittoihin B-divisioonan EM-kisoissa.

16.8.2018 22:54 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt aloittivat EM-kisansa ryminällä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen aloituspeli oli murskajainen, kun Sudenpennut löylytti Albaniaa 43-139 (31-68). 16-vuotiaat pojat taas hävisivät Ukrainalle.

13.8.2018 23:31 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat pojat puolustivat Kyproksen kumoon

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut päihitti Kyproksen 63-37 (27-17).

11.8.2018 19:54 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme tappiota lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet kärsivät kolme tappiota lauantaina, kun 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat hävisivät B-divisioonan EM-kisoissa ja 16-vuotiaat tytöt hävisivät valmistavassa maaottelussa Kisakalliossa.

10.8.2018 22:47 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat avasivat voittotilinsä EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa Unkarin kustannuksella. 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas hävisi Israelille puolivälierissä.

9.8.2018 08:32 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien EM-urakka alkaa tänään

Suomen 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat pyörähtävät käyntiin tänään torstaina iltaottelulla Islantia vastaan Sarajevossa.

4.8.2018 23:34 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa EM-kisoissa

Sekä Suomen 18-vuotiaat pojat että tytöt olivat voitokkaita EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas joutuivat tyytymään tappioihin valmistavissa maaotteluissa.

3.8.2018 23:52 Sudenpennut

18-vuotiaille tytöille avausvoitto EM-kisoissa, 18-vuotiaille pojille tappio Turkista

Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat B-divisioonan EM-kisat voitolla Kyproksesta. 18-vuotiaat pojat taas hävisivät EM-kisoissa Turkille ja 16-vuotiaat pojat Belgialle Delfin Basketin avajaispelissä.

21.7.2018 22:55 Sudenpennut

Sudenpennuille kahden voiton lauantaipäivä

Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Belgian ja pelaavat huomenna viidennestä sijasta. 18-vuotiaat pojat taas nappasivat historiallisen päänahan Kroatiasta.

20.7.2018 21:56 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet kärsivät tappion puolivälierissä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisojen puolivälieräottelussa Venäjälle 78-71 (33-40). Myös Suomen 16-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon harjoitusmaaottelussa.

30.8.2018 14:53 Sudenpennut

Sudenpennuilla takana vilkas viisien EM-kisojen maajoukkuekesä: ”Nousu on todella iso juttu”

Suomen nuorisomaajoukkueiden maajoukkuekesä päättyi viime viikonloppuna, kun 16-vuotiaat tytöt nousivat A-divisioonaan pronssimitalin myötä. Suomen nuorisomaajoukkueiden kesän otteita kommentoivat Susiladiesin ja Susijengin päävalmentajat Pekka Salminen ja Henrik Dettmann.

25.8.2018 22:00 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt höykyttivät Valko-Venäjää pronssiottelussa, Sudenpennut A-divisioonaan

16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen pronssiottelussa Suomi vei olan takaa Valko-Venäjää 86-52 (40-34) ja sementoivat paikkansa A-divisioonan EM-kisoihin ensi kesäksi.

24.8.2018 22:18 Sudenpennut

Kreikka vei selkeästi, Suomen 16-vuotiaat tytöt pronssiotteluun

16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi välieräottelussa Kreikalle 80-44 (38-21). Suomi pelaa huomenna turnauksen päätösottelussa sekä pronssimitalista että noususta A-divisioonaan.

23.8.2018 19:26 Sudenpennut

Romania kaatui roimasti, Suomen 16-vuotiaat tytöt mitalipeleihin

16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan mitaleista, kun Sudenpennut pilkkoi Romanian puolivälierissä 77-54 (44-29).

21.8.2018 23:34 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat tytöt lohkovoittoon Ukraina-löylytyksen myötä

16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon päätösottelussaan Suomi varmisti lohkovoiton voittamattomina, kun Sudenpennut juoksi Ukrainan kumoon 35-77 (18-38).

20.8.2018 20:44 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat tytöt kestivät Valko-Venäjän paineen

Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkavat voittamattomina B-divisioonan EM-kisoissa, kun alkulohkon toiseksi viimeisessä ottelussa Sudenpennut päihitti jännitysnäytelmän päätteeksi Valko-Venäjän 77-74 (35-29).

18.8.2018 21:36 Nuorten EM-kilpailut

Suomen juniorimaajoukkueille neljän voiton suora, 16-vuotiaat pojat 13. sijalle

Suomen juniorimaajoukkueet voittivat kaikki neljä lauantaina pelaamaansa ottelua. 16-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisat 13. sijaan, 16-vuotiaat tytöt käänsivät pelin suunnan Bosniaa vastaan ja 16-vuotiaiden tyttöjen II joukkue peittosi Portugalin kahteen kertaan.

16.8.2018 08:44 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat käyntiin tänään

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat pyörähtävät käyntiin tänään torstaina 16.8. Montenegrossa. Avausottelussaan Sudenpennut saa vastaansa Albanian kello 20:30.

15.8.2018 01:20 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat pojat pistivät Puolan tiukoille

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa viimeisen ottelun Puolalle 71-77 (35-37).

12.8.2018 21:44 Sudenpennut

18-vuotiaat tytöt seitsemänneksi EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittua seitsemänneksi B-divisioonan EM-kisoissa voitettuaan päätöspelissään Ukrainan. Suomen 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät toistamiseen Kisakalliossa Kreikalle.

Näytä lisää vastaavia