16-vuotiaat pojat toiseen voittoon EM-kisoissa, 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kenraali voitokas

Suomen juniorimaajoukkueille kirjattiin lauantaina kaksi voittoa, kun 16-vuotiaat pojat kukistivat Valko-Venäjän EM-kisoissa 81–69 (42–32) ja 18-vuotiaat tytöt päättivät oman EM-kisakenraalinsa 58–55 (34–26)-voittoon Englannista. Suomen 20-vuotiaiden miesten ja 16-vuotiaiden tyttöjen ottelut EM-parketeilla päättyivät tappiollisesti.

Juho-Matti Henttonen ja muut 16-vuotiaat pojat hakivat lauantaina toisen EM-kisavoittonsa.

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue haki lauantaina toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoista ryöpyttämällä Valko-Venäjää lukemin 81–69 (42–32).

Suomi avasi kisojen voittotilinsä perjantaina nihkeällä pelillä Luxemburgia vastaan, mutta lauantain voiton päätteeksi päävalmentaja Pieti Poikola kiitteli omiensa esitystä.

– Pystyimme parantamaan peliämme kaikilla osa-alueilla. Menimme levypalloihin paremmin, 1-1-puolustuksemme oli paljon parempaa, pelasimme paremmin joukkueena yhteen. Saimme myös juostua puolustuksemme kautta nopeita hyökkäyksiä, mikä on meille elinehto, Poikola myhäili.

– Meille tuli yhä liikaa huonoja valintoja hyökkäyspäässä, mutta kehityksen suunta on hyvä, jatkoi Poikola.

Suomen pistelinkona kunnostautui jälleen Henri Niemistö (23/3/4 riistoa). Toinen päivän kunnostajista oli väkevästi korin alla pelannut Juho-Matti Henttonen (12/9).

Suomi jatkaa alkulohkopelejään kohtaamalla maanantaina Israelin. Suomi etenee kisojen ylempään loppusarjaan voitolla.

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kenraali päättyi voittoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisakenraali oli voitokas, kun joukkue haki lauantaina toisen perättäisen voittonsa Englannista Tikkurilan Urheilutalolla. Mikko Larkaksen suojatit veivät voitot tällä kertaa pistein 58–55 (34–26).

Suurimman osan ottelua kahdeksalla pelaajana rotaatiota pyörittänyt kotijoukkue pystyi säilyttämään noin kymmenen pisteen eron englantilaisvieraisiin aina päätösjaksolle, jolloin Englanti nousi viimeisillä minuuteilla korin päähän.

– Paljon minuutteja pelanneet pelaajat olivat ottelun lopussa jo aika väsyneitä, ja lisäksi Englannin tapa ”säkittää” mies- ja paikkapuolustuksella pelatessa on meidän pelitavallemme haasteellinen. Onneksi saimme näistä kahdesta ottelusta hyvää videomateriaalia analysoitavaksi EM-kisakäyttöä varten, Larkas mietti.

– Sydäntä ja sielua tältä porukalta löytyy. Haimme 19 hyökkäyslevypalloa ja vastustajalle merkittiin puolustuksemme ansiosta taas yli 30 menetystä, vaikka pelasimmekin aika väsyneenä, jatkoi Larkas.

18-vuotiaiden tyttöjen ”sydämen ja sielun” esimerkkeinä loistivat joukkueen levypallopelin dynamo Ulriikka Latvala (3/7), joka osa-alueella vahva Noora Korhonen (9/2) sekä kaksinumeroisille pisteille yltäneet Evianna Sipilä (13/2), Noora Järvikangas (13/5/4 riistoa) ja Kaisa Kuisma (10/4).

18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat pelataan Makedonian Strumicassa 26. heinäkuuta-5. elokuuta välisenä aikana.

Murphy tulessa Puolaa vastaan

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtasi ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisojen loppusarjan toiseksi viimeisessä ottelussa huippulupauksilla varustetun Puolan, joka Suomen tavoin jäi torstaina rannalle kisojen välieristä.

Suomen heikko vapaaheittoviimeistely (8/18) sekä Puolan väkivahva levypallopelaaminen (53–29) johdattivat puolalaiset parhaimmillaan 16 pisteen karkumatkalle kolmannella jaksolla. Suomi nousi hyvällä puolustustyöskentelyllään kolme minuuttia ennen loppua seitsemän pisteen päähän, muttei enää onnistunut saavuttamaan Puolaa.

– Olosuhteisiin nähden pelasimme oikein hyvin: Puolalla on joukossa muutamia todellisia huippupelaajia ja he pelasivat todella ärsytettyinä välieristä karsiuduttuaan. Tuohon levypallopelaamiseen ja vapaaheittotyöskentelyyn nähden peli oli jopa tasainen, 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen muotoili.

– Alex Murphy oli erinomainen, hän pelasi huippuottelun, kehui Salminen.

Duken yliopiston laiturilupaus säkitti 30 pistettä (kakkoset 8/16, kolmoset 4/8, vapaaheitot 2/6). Myös Aleksi Akpaso (13/4/3 riistoa) jatkoi hyviä otteitaan.

Suomi pelaa sunnuntaina kisasijoituksista 7.-8. Belgiaa vastaan.

16-vuotiaille tytöille niukka tappio

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen kamppailu B-divisioonan EM-kisoissa lähestyy loppuaan. Edellisessä ottelussaan kisojen puolivälieristä karsiutunut Suomi kohtasi lauantaina Ukrainan, joka päätti loppusarjaottelun niukkaakin niukempaan 49–50 (17–21)-voittoon.

– Tähän otteluun ei ollut helppo lähteä puolivälierätappion jälkeen, mutta suoriuduimme tehtävästä ihan mukiinmenevästi, arvioi joukkueen päävalmentaja Antti Koskelainen.

– Taistelimme hyvin, puolustimme kuten pitikin ja pelasimme omaa koripalloamme, mutta korinteko oli taas vaikeaa. Heitimme pelitilanneheittomme 13/57, ja silloin on hyvin vaikea voittaa koripallopeliä.

Suomi nousi viimeisellä jaksolla kymmenen pisteen takamatkalta pisteen päähän ja sai viimeisen 45 sekunnin aikana yrittää kahdesti voittokoria, mutta hyökkäykset eivät tuottaneet tulosta.

Suomen kolmen kärjen muodostivat Tuuli Menna (13/11), Emilia Helle (13/2/4 riistoa) sekä Koskelaisen kiitokset taistelustaan ja puolustuspelaamisestaan kerännyt Veera Välimaa (11/8/3 riistoa).

Suomi päättää kisansa sunnuntaina sijoitusottelulla Sloveniaa vastaan.

Valko-Venäjä – Suomi 69–81 (18–27, 32–42, 54–61), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (alkusarjaa), Bukarest (Romania) 21.7.2012

 

Suomi: Henri Niemistö 23/3/4 riistoa, Juho-Matti Henttonen 12/9, Tuomas Hirvonen 10/3, Joonas Tahvanainen 8/6, Fiifi Aidoo 8/2/5 riistoa, Elias Eerikinharju 7/6/3 syöttöä/3 riistoa, Aapeli Alanen 7/2, Akseli Hartikainen 4/4/3 riistoa, Thomas van Santen 2/1, Joonas Pentti 0/1, Leo Machana 0/1, Samuli Nieminen 0/0.

Valko-Venäjä:
Roman Rubinshtein 18/3/5 syöttöä, Maksim Salash 14/14, Uladzislau Kandybovitsh 10/11/2 blokkia.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Suomi – Englanti 58–55 (12–15, 34–26, 42–40), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Vantaa 21.7.2012

 

Suomi: Noora Järvikangas 13/5/4 riistoa, Evianna Sipilä 13/2, Kaisa Kuisma 10/4, Noora Korhonen 9/2, Anniina Äijänen 5/4, Ulriikka Latvala 3/7, Jasmine Dolivo 3/2/3 riistoa, Anni Jämsä 2/3/3 syöttöä, Moona Hämäläinen 0/1, Maija Jäntti 0/1, Armi Anttila.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Puola – Suomi 83–70 (29–24, 52–41, 72–56), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (loppusarjaa), Sofia (Bulgaria) 21.7.2012

 

Suomi: Alex Murphy 30/7/2 blokkia, Aleksi Akpaso 13/4/3 riistoa, Markus Molenius 8/0, Joonas Cavén 6/3, Alex Vaenerberg 5/5/4 syöttöä, Daniel Dolenc 2/4, Kristofer Clement 2/0, Marcel Liukko 2/0, Osku Heinonen 1/3, Ilari Seppälä 1/0, Henri Välimaa 0/2, Villematti Kopio.

Puola:
Tomasz Gielo 17/5, Przemyslaw Karnowski 14/6/2 blokkia, Mateusz Ponitka 11/8/7 syöttöä.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Suomi – Ukraina 49–50 (7-14, 17–21, 31–35), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (loppusarjaa), Tallinna (Viro) 21.7.2012

 

Suomi: Tuuli Menna 13/11, Emilia Helle 13/2/4 riistoa, Veera Välimaa 11/8/3 riistoa, Lotta Eräkangas 4/1, Iina Salmenkivi 2/3, Elli Koskinen 2/3, Olivia Moskari 2/2, Ninni Salmi 2/2, Nina Augustin 0/2, Elina Koskimies 0/1, Lotta Hämäläinen 0/0, Selina Dockery 0/0.

Ukraina:
Anastasiya Polovynka 13/9, Vita Gorobets 12/10, Olga Yatskovets 7/15.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot