16-vuotiaat tytöt etenivät kamppailemaan viidennestä sijasta viemällä Ukrainaa

9.8.2014 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni taistelemaan B-divisioonan EM-kisojen viidennestä sijasta Tallinnassa, kun suomalaisten jalkojen alle jäi vahvan toisen puoliajan esityksen turvin Ukraina 55-73 (30-31).

Marika Korpinen ja 16-vuotiaat tytöt kohtaavat huomenna Puolan. Kuva: Oma Design.


Ensimmäisen puoliajan nihkeästi aloittaneen Suomen kone lähti käyntiin kunnolla puoliajan jälkeen ja kolmas neljännes meni suomalaisille näytöstyyliin 8-20.

- Meillä oli yksi hyvä jakso ensimmäisen puoliajan sisällä, jolla pääsimme johdossa puoliajalle. Lukuun ottamatta toisen puoliajan ensimmäistä ja viimeistä kahta minuuttia, pelasimme omalla tasollamme, joka johti voittoon, päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.

- Huominen Puola-peli motivoi, koska olemme tässä turnauksessa pelanneet kaksi huonoa peliä ja edellinen Puola-peli oli niistä toinen.

Suomen parhaimmistoon kuuluivat ennakkoluulottomasti pelannut Marika Korpinen (8/3), puolustuspään maalivahtina toiminut Helmi Tulonen (8/12) ja kovalla intensiteetillä pelannut Erika Kankfelt (16/0).


Ukraina – Suomi 55-73 (19-11, 30-31, 38-51), 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, B-divisioonan EM-kisat, Tallinna (EST), 9.8.2014


Suomi: Erika Kankfelt 16/9, Kia Vaalavirta 11/9, Nenna Lindström 10/4, Helmi Tulonen 8/12, Marika Korpinen 8/3, Lotta-Maj Lahtinen 7/4, Sofia Rajala 7/3/3 riistoa, Noora Parttimaa 4/1, Emmi Malmivirta 3/1, Nea Kuisma 2/2, Vilma Pöyry 0/2, Venla Varis 0/0

 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

14.8.2016 Maaottelu

16-vuotiaille pojille toinen jättimäinen päänahka, Suomi kaatoi Serbian EM-kisoissa

Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.

17.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaille pojille kuudes sija EM-kisoissa

16-vuotiaat pojat varmistivat jo eilen MM-kisapaikan ensi kesälle, mutta joukkue joutui tyytymään kuudenteen sijaan, kun Ranska voitti Suomen EM-kisojen viimeisessä ottelussa 75-46 (39-22). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät alkulohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjälle 69-48 (32-25).

15.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt avausvoittoon, 16-vuotiaiden poikien MM-unelma elää

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi avausvoittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi murskasi emäntämaa Makedonian 35-72 (19-37). 16-vuotiaat pojat taas hävisivät A-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Liettualle 74-93 (38-43). 16-vuotiaat pojat pelaavat huomenna MM-kisapaikasta Serbiaa vastaan.

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

31.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Ranskan Hakametsässä

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.

10.8.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt joutuivat tyytymään kuudenteen sijaan

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi viimeisen ottelunsa B-divisioonan EM-kisoissa Tallinnassa, joten Suomen lopullinen sijoitus oli kuudes. Viidennen sijan vei Puola, joka käytti häikäilemättömästi hyväkseen Suomen korinteko-ongelmat ensimmäisellä puoliajalla.

7.8.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt taipuivat Hollannille

16-vuotiaat tytöt viimeisen ottelunsa B-divisioonan EM-kisojen jatkolohko E:ssä, kun Hollanti vei suomalaisia loppunumeroin 82-56 (41-31). Suomi taistelee nyt turnauksessa sijoista 5.-8.

6.8.2014 Maaottelu

Englanti vei voiton päätösneljänneksellä 16-vuotiailta tytöiltä

Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät B-divisioonan EM-kisojen jatkosarja E:ssä Englannille 69-72 (35-37). Suomi lähti päätösneljännekselle johtoasemassa, mutta joukkueelta loppui energia ja Englanti pääsi iskemään.

4.8.2014 Maaottelu

16-vuotiaille tytöille avaustappio EM-kisoissa Puolalle

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi ensimmäisen ottelunsa B-divisioonan EM-kisoissa Tallinnassa, kun Puola osoittautui paremmaksi loppunumeroin 78-50 (40-22). Suomi pääsi tappiosta huolimatta kahdella voitolla jatkosarjaan kamppailemaan sijoista 1.-8.

2.8.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt voittivat Irlannin, 18-vuotiaat pojat pronssipeliin

16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).

31.7.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa, 16-vuotiaat pojat veivät Belgiaa

Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt nappasivat voitot kolmen nuorisomaajoukkuepelin päivänä. 16-vuotiaat tytöt avasivat omalta osaltaan B-divisioonan EM-kisat voittamalla Romanian ja 16-vuotiaat pojat taas Belgian Tampereella pelatussa valmistavassa maaottelussa.

Näytä lisää vastaavia