– Ottelut palvelivat erinomaisesti suomalaisten valmistautumista kohti ensi kesän EM-karsintoja. Nyt pystyttiin jo haastamaan latvialaisia myös korin alla. Suomi sai myös nopean juoksupelinsä kulkemaan ajoittain mallikkaasti. Turnaukseen oli valittu uusia ja aikaisemmin vähemmän maajoukkuekuvioissa mukana olleita pelaajia, jotka täyttivät paikkansa hienosti, selvitti ja kiitteli ikäluokan päävalmentaja Kaisa Pohjola.
Ensimmäisen ottelun Suomi aloitti hyvin juosten tukun nopeita hyökkäyksiä, puoliajalla tilanne oli 33-28 Suomen hyväksi. Kolmannen jakson aluksi Riika otti käyttöönsä 1-3-1 –paikkapuolustuksen, eivätkä suomalaiset löytäneet aseita sen murtamiseen. Kaukoheitot kolisivat rautoihin ja korin alta ei löytynyt tarvittua uhkaa. Tampereen Pyrinnön Mari Summanen (10/3) oli ottelun ainoita suomalaisonnistujia. Hyökkäyspäässä latvialaiset hallitsivat korinalustoja ja nostelivat helppoja koreja. Kolmas erä meni Latvialle peräti 24-7 ja koko ottelu lukemin 66-53.
Toiseen otteluun Suomi oli valmistautunut hyvin ja varsinkin pitkästä kalustosta Tapiolan Hongan Minna Raatikka ja Joensuun Katajan Sanna Kinnunen tulivat kovalla asenteella otteluun. Suomi haastoi hyvin latvialaisia korinalustoilla, eikä vastustajan paikkapuolustuksestakaan ollut tällä kertaa Suomen kaatajaksi. Siitä piti huolen viimeistään ottelussa 17 pistettä heittänyt Peli-Karhujen Saara Silvonen. Kinnunen kirjautti tehot 11/7 ja Raatikka puolestaan 11/4. Ottelu Suomelle lukemin 68-60.
Suomi – Riikan kaupunkijoukkue (LAT) 53 – 66, 16-vuotiaiden tyttöjen harjoitusottelu, Jyväskylä 19.10.2002
Anna Kumpulainen 9/2 Tiina Aaltonen 2/2 Essi Lahtinen 2/1 Laura Kangas 8/3 Kira Kojola 1/3 Minna Raatikka 4/5 Sanna Wikberg 4/6 Mari Summanen 10/3 Saara Silvonen 7/4 Tinja-Riikka Korpela 5/5 Suvi Tuominen 1/4
Suomi – Riikan kaupunkijoukkue (LAT) 68 – 60, 16-vuotiaiden tyttöjen harjoitusottelu, Jyväskylä 20.10.2002
Anna Kumpulainen 9/0 Tiina Aaltonen 0/0 Essi Lahtinen 2/6 Laura Kangas 4/0 Sanna Kinnunen 11/7 Kira Kojola 0/0 Minna Raatikka 11/4 Sanna Wikberg 3/6 Mari Summanen 8/3 Saara Silvonen 17/3 Tinja-Riikka Korpela 3/4 Suvi Tuominen 0/2