16-vuotiaat tytöt höykyttivät Valko-Venäjää pronssiottelussa, Sudenpennut A-divisioonaan

25.8.2018 22:00 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen pronssiottelussa Suomi vei olan takaa Valko-Venäjää 86-52 (40-34) ja sementoivat paikkansa A-divisioonan EM-kisoihin ensi kesäksi.

Suomen WU16-maajoukkue tuuletti nousua A-divisioonaan. Kuva: FIBA

Sudenpennut oli alkumetreistä asti pelin päällä, kun hyökkäys rullasi, suomalaiset pitivät pallosta huolta ja juoksivat kenttää rivakasti. Lähinnä ongelmat Valko-Venäjän hyökkäyslevypallojen kanssa pitivät vastustajan kintereillä, kunnes toisella puoliajalla Suomi karkasi lopullisesti.

Suomi vielä lämmitteli tuloksellisesti kolmannen neljänneksen 21-13, kunnes päätösneljänneksellä Valko-Venäjä ei saanut lähes mitään aikaiseksi jääden vain viiteen pisteeseen.

Teresa Seppälä ja Suomi puolusti Valko-Venäjän vain viiteen pisteeseen viimeisen kymmenen minuutin aikana. Kuva: FIBA

– Toinen puoliaika näytti, että kumpi joukkue nousun ansaitsee. Kaikkein hienointa on, että olemme kolmen parhaan joukossa sijoituksellisesti ja pelillisesti. Tämä peli oli lähempää näiden kahden joukkueen tasoeroa kuin edellinen, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.

Suomelta viisi pelaajaa pääsi kaksinumeroisille pistelukemille: Janette Aarnio (19/9/5 syöttöä), Teresa Seppälä (15/10), Alexandra Ailus (15/5/7 syöttöä), Henna Sandvik (13/4) ja Ilona Sutinen (11/3/4 syöttöä). Trio Aarnio, Seppälä ja Ailus ansaitsivat myös valmennusjohdon kehut.

Janette Aarnio oli, tuttuun tapaansa, loistelias. Kuva: FIBA

– Olivathan he sellainen kolmikko, että oksat pois. Laura Väisänen oli myös pienemmillä minuuteilla +27, joka kertoo, että jotain hän on kentällä tehnyt oikein, Räikkä hymyili.

– Mutta tärkeintä, että kaikki, jotka kentällä tänään kävivät onnistuivat. Ne, jotka eivät käyneet, niin olivat matkan aikana tärkeitä. Jokaisella tässä joukkueessa oli roolit selvillä. He olivat valmiita, kun heitä tarvittiin ja myös valmiita heiluttamaan pyyhettä, kun heitä ei kentällä tarvittu.

Suomi nousi A-divisioonaan

Suomen 16-vuotiaat tytöt pelasivat viimeksi EM-kisojen A-divisioonassa vuonna 2011. B-divisioonan pronssimitalien kautta paikka A-divisioonassa aukesi ensi kesäksi 2019.

– Pelaajat eivät välttämättä edes itse ymmärrä, että kuinka iso asia tämä on suomalaiselle koripallolle ja tyttökoripallon uskottavuudelle. Kun tekee pitkäjänteisesti työtä, niin onnistumiset tulee väistämättä, Räikkä aloitti.

Voiton tunnemerkitys huokui ottelun jälkeen. Kuva: FIBA

– Itselle henkilökohtaisesti tämä on iso juttu. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun päävalmentajana onnistun siinä, minkä takia osaltaan tässä työssä olen.

– Iso kiitos pelaajille ja seuravalmentajille, jotka tekevät tästä mahdollista. Arkityö kuitenkin tehdään seuroissa ja kouluissa.

Vuolaat kiitokset Räikän suusta tulivat valmennusryhmälle, johon kuuluivat valmentajat Jussi Laakso, Tuomas Rahkonen, Pinja Laitinen sekä fysioterapeutit Niklas Hamnström ja Linda Hannonen, joka ei päässyt EM-kisoihin paikalle.

– Itsellä rooli on enemmänkin päällekatsoja ja olosuhteiden vartija. Meillä oli selkeästi roolitettu staffi, jossa jokaiselle oli omat vastuualueensa. Valmentaminen on yhteistyötä.

– Erityiskiitos Jyri Lohikoskelle ja Jussi Syrjäsellä, jotka ovat Suomesta käsin antaneet omia ajatuksiaan ja sparranneet.

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
30.8.2019 21:42 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille kymmenes sija EM-kisoissa

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi taipui viimeisessä ottelussaan Saksalle 42-63 (18-35). Tappion vuoksi Suomi sijoittui turnauksessa kymmenenneksi.

29.8.2019 22:33 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat tytöt kellistivät Unkarin toistamiseen EM-kisoissa

16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi pelaa huomenna päätöspelissään yhdeksännestä sijasta, kun Sudenpennut voitti jo toista kertaa Unkarin 64-49 (36-27). Suomi ja Unkari kohtasivat toisensa jo alkulohkossa.

27.8.2019 21:19 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat tytöt pitivät paikkansa A-divisioonassa, Sudenpennuille puolustusvoitto Puolasta

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomen puolustus oli rautaa, kun Sudenpennut voitti tärkeässä ottelussa Puolan 63-40 (27-21). Voitolla Suomi varmisti paikkansa A-divisioonaan myös ensi kaudeksi.

26.8.2019 20:35 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat tytöt kaatuivat saappaat jalassa Ranskalle

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi jäi ulos kahdeksan parhaan joukosta, kun Ranska oli lopulta parempi loppulukemin 65-56 (34-32). Suomella on mahdollisuus huomenna varmistaa A-divisioonapaikka Puolaa vastaan.

24.8.2019 22:28 Sudenpennut

Venäjä vei alkulohkon päätöspelin Suomelta 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen alkulohkon päätöspelissä Suomi hävisi Venäjälle loppulukemin 54-78 (28-40). Suomen pelit jatkuvat maanantaina pudotuspelien merkeissä.

23.8.2019 22:49 Sudenpennut

Hallitseva Euroopan mestari Italia liikaa Suomen 16-vuotiaille tytöille EM-kisoissa

Eilen A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Unkarin voittanut Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui tänään tyytymään tappioon, kun ikäluokan hallitseva Euroopan mestari Italia oli parempi loppulukemin 49-70 (20-37).

23.8.2019 09:10 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille upea voitto Unkarista EM-kisojen avauspäivänä

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa Suomi nappasi ensimmäisessä ottelussaan voiton Unkarista 63-70 (40-39). Unkari on aikaisemmin kesällä järjestettyjen Euroopan nuorten olympiafestivaalien hopeamitalisti.

21.8.2019 10:50 Sudenpennut

Sudenpentujen kesän viimeiset EM-kisat: 16-vuotiaat tytöt aloittavat EM-savottansa Skopjessa

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat alkavat huomenna torstaina 22.8. Skopjessa. Suomella on edessä haastava alkulohko, jossa Suomen lisäksi ovat Italia, Unkari ja Venäjä. Avauspelissä vastaan tulee Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla hopeaa voittanut Unkari.

15.8.2019 21:19 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kellistivät Kreikan EM-kenraalissa, 16-vuotiailla pojille tappio EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä 69-64 (31-29). 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisoissa Ukrainalle.

5.8.2019 22:36 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille naisille EM-alkulohkon kärkisija, Bulgaria kellistyi kovan puolustuksen myötä

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkonsa ykkössijan voittamalla Bulgarian erinomaisen puolustuspelin turvin 41-70 (20-36). 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi toistamiseen Venäjälle Susi Training Centerissä.

4.8.2019 20:24 Sudenpennut

Kroatia vei 18-vuotiaiden poikien EM-päätösottelun, Sudenpennut putosi B-divisioonaan

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).

27.7.2019 22:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käyntiin, Kroatia niukasti parempi avausottelussa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Kreikassa, kun Sudenpennut hävisi niukasti Kroatialle 55-60 (30-33). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Liettualle.

24.8.2018 22:18 Sudenpennut

Kreikka vei selkeästi, Suomen 16-vuotiaat tytöt pronssiotteluun

16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi välieräottelussa Kreikalle 80-44 (38-21). Suomi pelaa huomenna turnauksen päätösottelussa sekä pronssimitalista että noususta A-divisioonaan.

23.8.2018 19:26 Sudenpennut

Romania kaatui roimasti, Suomen 16-vuotiaat tytöt mitalipeleihin

16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan mitaleista, kun Sudenpennut pilkkoi Romanian puolivälierissä 77-54 (44-29).

21.8.2018 23:34 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat tytöt lohkovoittoon Ukraina-löylytyksen myötä

16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon päätösottelussaan Suomi varmisti lohkovoiton voittamattomina, kun Sudenpennut juoksi Ukrainan kumoon 35-77 (18-38).

17.8.2018 22:19 Sudenpennut

Molemmat 16-vuotiaista Sudenpennuista voittoon EM-kisoissa

Sekä Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen että poikien maajoukkueet ylsivät voittoihin B-divisioonan EM-kisoissa.

16.8.2018 22:54 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt aloittivat EM-kisansa ryminällä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen aloituspeli oli murskajainen, kun Sudenpennut löylytti Albaniaa 43-139 (31-68). 16-vuotiaat pojat taas hävisivät Ukrainalle.

16.8.2018 08:44 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat käyntiin tänään

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat pyörähtävät käyntiin tänään torstaina 16.8. Montenegrossa. Avausottelussaan Sudenpennut saa vastaansa Albanian kello 20:30.

12.8.2018 21:44 Sudenpennut

18-vuotiaat tytöt seitsemänneksi EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittua seitsemänneksi B-divisioonan EM-kisoissa voitettuaan päätöspelissään Ukrainan. Suomen 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät toistamiseen Kisakalliossa Kreikalle.

11.8.2018 19:54 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme tappiota lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet kärsivät kolme tappiota lauantaina, kun 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat hävisivät B-divisioonan EM-kisoissa ja 16-vuotiaat tytöt hävisivät valmistavassa maaottelussa Kisakalliossa.

Näytä lisää vastaavia