29.6.2022 18:43 Sudenpennut avasivat PM-kisaurakkansa Tanskaa vastaan. Tytöt hoitivat oman ottelunsa lukemin 64-43. Pojat puolestaan järjestivät todellisen trillerin. Päätössummerin soidessa tulostaululla komeili Suomen voittolukemat 71-69.
Emma Ristola kunnostautui korin alla sudenpentujen voitossa. Kuva: Ville Vuorinen
Suomen 16-vuotiaat tytöt väänsivät voiton Tanskasta 64-43. Kotijoukkueena pelannut Suomi ratkaisi tasaisen ottelun päätösjaksolla. Se oli täysin omassa luokassaan ja aloitti jakson 16 perättäisellä pisteellä.
- Ensimmäinen maaottelu ja jännitys näkyi ensimmäisen viiden minuutin aikana. Loppuaika ottelusta oltiin hyvin pelin päällä. Lopulta peli ratkesi siihen, että saimme paljon peräkkäisiä stoppeja ja päästiin juoksemaan helppoja koreja päätösjaksolla, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen kertasi.
Nicole Ogun saalisti tupla-tuplan 14 pisteellä ja 12 levypallolla. Emma Johansson säkitti penkiltä 11 pistettä. Tanskan Freya Brahe Jensen ylsi 16 pisteeseen.
- Ogun oli isossa roolissa toisella puoliajalla etenkin levypalloissa, joiden kautta päästiin vastahyökkäyksiin. Niina Rokolampi erottui tänään hienosti puolustuspäässä, Palviainen sanoi.
Suomen 16-vuotiaat pojat olivat pitkään tappiolla Tanskaa vastaan. Sudenpentujen hieno päätösneljännes kuitenkin siivitti joukkueen voittoon 71-69. Erityisen hienon voitosta tekee se, että joukkueessa oli mukana paljon debytantteja.
- Tämä oli monille meidän pelaajillemme ensimmäinen maajoukkuepeli ja kaikille ensimmäinen yleisön edessä. Se näkyi alussa jännityksenä, joka johti pelitavan ulkopuolisiin ratkaisuihin. Toisella puoliajalla pelattiin todella hienosti puolustuspäässä ja hyökkäyspään osalta saatiin ketsuppipullo auki päätösjaksolla, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kertasi.
Olavi Suutela oli joukkueen paras pistemies 23 pisteellä, jonka lisäksi hän nappasi 13 levypalloa. Elmeri Abbey esiintyi hienosti ja keräsi tilastorivin (8/7/10 koriin johtanutta syöttöä). Tanskan Willas Möller heitti 22 pistettä ja nappasi yhdeksän levypalloa.
- Suutela ja Abbey ovat tämän joukkueen kantavia voimia, mutta koko joukkue pelasi tänään hyvin. Matias Karlin oli toisella puoliajalla aivan loistava puolustuspäässä ja piti avausjaksolla tuhojaan tehneen Willas Möllerin kahdessa pisteessä, Lohikoski sanoi.
Suomi menestyi myös 16-vuotiaiden PM-kisoissa. Tytöt varmistivat mestaruuden, kun he voittivat Islannin 74-54. Pojat olivat hopealla ja voittivat päätöspelissä Islannin 93-83.
Alle 18 vuotiaiden PM-kisoista Suomeen tuli kultaa sekä hopeaa. Pojat kukistivat päätöspelissään Islannin 100-62 ja painelivat mestaruuteen puhtaalla pelillä. Tytöt varmistivat kakkossijan Islantia vastaan 68-58.
16-vuotiaiden maajoukkueiden pelit jatkuivat Viroa vastaan. Molemmat joukkueet onnistuivat kaatamaan etelänaapurin. Tytöt hoitivat oman ottelunsa 73-55. Pojat karkasivat Virolta heti kättelyssä ja ottivat murskavoiton 93-61.
Alle 16-vuotiaiden maajoukkueet ottivat turnauksen toiset voittonsa. Päivän aikaisemmassa ottelussa poikien joukkue nappasi voiton 69-61. Tytöt puolestaan hoitivat oman ottelunsa 53-42. Molemmat joukkueet ovat hyvin mitalitaistelussa mukana.
PM-kisoissa Suomen 16-vuotiaat pojat taistelivat hienosti Ruotsia vastaan, mutta joutuivat lopulta poistumaan tappio niskassaan, kun länsinaapuri oli parempi 67-63. Tytöt hallitsivat omaa otteluaan pitkään, mutta lopulta Ruotsi nousi voittoon 56-55.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.
Sudenpennut huuhtoi tuplana kultaisia mitaleja 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat jokaisen PM-kisojen ottelunsa, kun päätöspeleissä Sudenpennut kaatoi Viron kahdesti.
16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomen voittokulku sai jatkoa, kun Sudenpennut selätti Ruotsin sekä tytöissä että pojissa. Suomen molemmat maajoukkueet ovat edelleen voittamattomia PM-kisoissa, kun huomenna pelataan viimeiset ottelut.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpentujen voittokulku sai jatkoa kolmantena ottelupäivänä, kun Suomi päihitti tytöissä ja pojissa Tanskan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat Islannin molemmissa otteluissaan Kisakalliossa järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Molemmat Suomen maajoukkueet ovat täten kahden ottelun jälkeen voittamattomia.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat pyörähtivät käyntiin tänään Kisakallion Susi Training Centerissä. Sudenpennut kaatoi Norjan kahdesti murskalukemin.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakalliossa 31.7.-5.8. pelattaviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin on valittu. Sudenpennut aloittaa pelinsä sunnuntaina.
Alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat alkavat viikonloppuna Kisakallion Susi Training Centerissä. 31.7.-5.8. pidettävien PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Norja, Ruotsi, Tanska, Viro ja Islanti.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.
Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.
Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.