16-vuotiaiden poikien EM-menestystarina jatkuu, Valtonen ratkaisi Montenegroa vastaan

11.8.2015 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen eteen A-divisioonan EM-kisoissa on heitetty putkeen neljä perinteikästä Balkanin koripallomaata, joista yksikään ei ole onnistunut kaatamaan Suomea. Tuoreimpana sudenpentujen tassujen alle jäi Montenegro, kun Elias Valtonen ratkaisi pelin kuusi sekuntia ennen loppua Suomelle 58-56 (31-26). Samalla Suomi ratkaisi jatkolohko F:n kärkipaikan.

Elias "Clutch" Valtonen nosti Suomen 16-vuotiaat voittoon Montenegrosta.

Suomi ja Miika Heinonen ovat täten kahdeksan parhaan joukossa EM-kisossa.

Andre Gustavson ja Suomi kohtaavat huomenna Ranskan jatkolohko F:n viimeisessä ottelussa. Kuva: Oma Design.


Voiton myötä paikkansa EM-turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon varmistanut Suomi näytti lähtevät omille teilleen päätösneljänneksen alussa, kun Tuomo Antikainen nakkasi kaksi kolmosta ja Andre Gustavson löytyi puolinopeasta hyökkäyksestä täysin vapaana kaaren takaa.

Tilanteesta 52-36 sinnikäs Montenegro kuitenkin kairasi itsensä lähemmäksi ja lähemmäksi kellon naksuttaessa kohti nollaa. 45 sekuntia ennen summeria Montenegron sentteri Marko Simonovic heitti turnauksen ensimmäisellä kolmosellaan tilanteeksi 56-53.

Suomi ei saanut koria pitkän hyökkäyksen jälkeen ja pallo pomppi montenegrolaisille, joita suomalaiset pyrkivät rikkomaan siinä onnistumatta. Pallo löysi tiensä jälleen Simonovicille, jota rikottiin hänen sisään menneessä nostossaan. Simonovic tasoitti vapaaheitollaan numerot 56-56.

Valmennusjohto määräsi aikalisän jälkeen pallon kapteeni Valtoselle, joka voitti oman pelaajansa kaarella ja pääsi nostamaan loppulukemat tyylikkäällä lay-upilla kuusi sekuntia ennen loppua. Suomen puolustus piti lopussa huolen, että montenegrolaisten voittoheitot menivät harakoille.


Koskelainen: ”Haasteellinen matsi”


- Nyt on Adrianmeren liiga takana päin. Neljä peliä vedetty putkeen traditionaalista koripalloa vastaan ja ihan hyvä saada vaihtelua. Totta hemmetissä on hyvä fiilis varmistaa lohkovoitto. Onhan tämä poikkeuksellinen tilanne, päävalmentaja Antti Koskelainen aloitti.

- Tiesimme jo ennakkoon, että edessä on haasteellinen matsi. Montenegro pelaa kärsivällisesti ja löytää omat vahvuutensa. Taas kerran pojat starttasivat todella hyvin. Se on tärkeätä näissä turnauksissa.

- Lopussa meni jännäksi ja vähän turhaan päästimme heidät vielä mukaan. Se oli myös Montenegron hyvyyttä ja siitä iso kunnioitus heille. Montenegro on hyvä joukkue ja he ovat onnistuneet kääntämään tiukkoja matseja itselleen aiemmin tässä turnauksessa.

Suomen linkkuveitsi Valtonen pelasi jälleen monipuolisen pelin kirjauttaen 12 pistettä, 8 levypalloa, 6 syöttöä ja 4 riistoa. Kauaksi ei jäänyt Miika Heinonen (13/6/4 syöttöä), joka on EM-kisojen syöttötilaston kakkosnimi tällä hetkellä. Gustavson heitti 12 pistettä ja Antikainen 9.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia