16-vuotiaiden poikien EM-urakka alkaa tänään

9.8.2018 08:32 Suomen 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat pyörähtävät käyntiin tänään torstaina iltaottelulla Islantia vastaan Sarajevossa.

Suomen 16-vuotiaat pojat saavat vastaansa avausottelussaan Islannin. Kuva: Vesa Koivunen

Suomen valmistautumisjaksoon on kuulunut PM-kisojen lisäksi tuplaottelut Saksaa, Kroatiaa ja Belgiaa vastaan.

– Meillä on vaiherikas valmistautumisjakso takana. Sen aikana on palattu useasti lähtöruutuun, kierretty kaukaa, juostu alas sekä portille, ja taisteltu epätodennäköisyyksiä kuin myös todennäköisyyksiäkin vastaan, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kertoo.

– Meillä on edessämme viisi alkusarjan ottelua, joiden tulos määrittelee, että pelaammeko tämän turnauksen paremmista vai heikommista sijoituksista. Tuloksen kannalta merkitsevää on tietysti se, kuinka paljon pystymme pelaamistamme turnauksen aikana kehittämään. Edellytykset kasvulle on olemassa ja sitä kohti teemme päivittäin kovasti töitä.

Suomen kanssa samassa C-alkulohkossa pelaavat Puola, Unkari, Kypros, Islanti ja Bulgaria.

– Alkulohkon joukkueista meillä on kokemus avausvastustajaa Islantia vastaan pelaamisesta. Lohkomme viimeisessä pelissä kohtaamamme Puola pitänee ennakon perusteella suosikin paineita harteillaan. Unkari ja Bulgaria ovat isokokoisia ja pelaavat traditionaalisempaa koripalloa, Kypros sen sijaan näyttäytyy vielä näin turnauksen alla hieman mysteerinä.

Suomen ensimmäinen ottelu pelataan tänään torstaina Suomen aikaa kello 22:00 Islantia vastaan. Ottelut ovat katsottavissa joko FIBA:n YouTube-kanavalta tai Basket.fi:n Facebook-sivustolta.

Suomen 16-vuotiaat pojat EM-kisoissa 2018

# Sukunimi Etunimi Kasvattajaseura
4 Kallio Lauri Tapiolan Honka
5 Mervola Valtteri Joensuun Kataja
7 Koivunen Kalle Äänekosken Huima
8 Jahan Mashrur Leppävaaran Pyrintö
9 Koponen Kalle PuHu Juniorit
10 Lindberg Sebastian Tapiolan Honka
11 Korkiatupa Aarni Rekolan Urheilijat
12 Luukkonen Eemi Lahti Basketball Juniorit
13 Jalamo Jon Ura Basket
14 Tuomi Iiro Pantterit
15 Vuori Roni Järvenpään Koripalloseura
20 Hänninen Lauri Ura Basket
  • Päävalmentaja Antti Koskelainen
  • Valmentaja Mikko Tupamäki
  • Valmentaja Juuso Konttinen
  • Valmentaja Ville Neva
  • Fysioterapeutti Markus Kangasvieri
 
13.8.2023 20:17 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt lohkovoittoon puhtaalla pelillä

16-vuotiaat tytöt jatkoivat vahvoja otteitaan EM-kisojen alkulohkossa. Portugali oli täysi vastaantulija Sudenpentujen käsittelyssä. Voitto kirjattiin suomalaisille 80-56 (49-24). 16-vuotiaat pojat päättivät oman turnauksensa. Päätöspelissä Latvia oli parempi 73-63 (24-30).

12.8.2023 22:15 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat putosivat toisella jaksolla Puolan kyydistä

Puola kaatoi 16-vuotiaat pojat ikäluokan EM-kisoissa 79-49 (46-25). Suomella on edessään vielä yksi ottelu, jossa se pelaa sijasta 11.

10.8.2023 19:56 Sudenpennut

16-vuotiailta pojille avausvoitto – Karlin ja Muurinen iskussa

16-vuotiaat pojat varmistivat voitollaan paikkansa A-divisioonassa. Montenegro jäi Sudenpentujen jalkoihin 74-65 (41-29).

9.8.2023 20:04 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat kaatuivat Kreikalle – Miikka Muuriselle 32 pistettä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi hienosta taistelusta huolimatta Kreikalle 81-70 (44-33). Suomi pelaa jatkossa sijoista 9-16.

7.8.2023 23:50 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat hävisivät Espanjalle

Suomen 16-vuotiaat pojat jatkoivat pelejään ikäluokan A-divisioonan EM-kisoissa. Espanja jatkoi puhtaalla pelillä, kun se kaatoi Suomen 97-52 (54-25). 16-vuotiaat tytöt puolestaan pelasivat viimeisen valmistavan ottelun ennen perjantaina alkavia EM-kisoja. Siinä Espanjan U16-tytöt olivat parempia 66-49 (36-25).

6.8.2023 19:02 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat kärsivät tappion Israelille

Israel kaatoi 16-vuotiaat pojat ikäluokan EM-kisoissa 69-51 (36-38). Suomella on edessään vielä yksi ottelu ennen välipäivää.

5.8.2023 19:46 Sudenpennut

16-vuotiaille pojille tappio EM-avauksessa

Suomen 16-vuotiaat pojat aloittivat A-divisioonan EM-kisat Saksaa vastaan. Saksa sai otteluun vahvan alun ja karkasi sen turvin voittoon 96-47 (49-23).

4.8.2023 10:15 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien EM-kisat alkavat lauantaina

16-vuotiaat pojat pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa C-lohkossa. Samassa lohkossa pelaavat Saksa, Espanja sekä Israel.

30.7.2023 17:29 Sudenpennut

Alle 18-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voittoon

Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).

29.7.2023 23:36 Sudenpennut

Tanska karkasi 18-vuotiailta pojilta

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).

Näytä lisää vastaavia