16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päättyivät Serbia-tappioon

21.8.2011 Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen yhdentoista päivän urakka A-divisioonan EM-kisoissa Italian Cagliarissa päättyi sunnuntaina 58–72 (34–35)-tappioon Serbiaa vastaan. Neljän pelaajan poissaolosta huolimatta Suomi kamppaili tasaväkisesti Serbian kanssa päätösjakson alkuun asti.

Anni Jämsä takoi 24 pistettä Serbiaa vastaan. Kuva: Tuomas Venhola.

Suomen lähtökohdat otteluun olivat hankalat, kun Jasmine Dolivo, Petra Noponen ja Tuuli Menna olivat sivussa kokoonpanosta ja Vilma Purhonen (5/4) joutui jättämään kentän vain viiden minuutin pelin jälkeen. Suomi sinnitteli kuitenkin Anni Jämsän (24/3/3 riistoa) piiskaamana Serbian kannoilla 32 minuutin ajan.

 

Serbia kuitenkin antoi kuoliniskun päätösjakson alussa. Tilanteessa 51–57 Serbia veti kuitenkin kaksiminuuttisen 8-0 pyyhkäisten Suomen voittohaaveet tiehensä.

 

– Kokoonpanossa olevat pelaajamme taistelivat urhoollisesti, mutta kolmannesta jaksosta alkaen Serbian materiaaliylivoima alkoi pikku hiljaa purra. Kärsimme myös pelin aaltoilusta: hyvää jaksoa seurasi poikkeuksetta nukahduksia, ja tällä tasolla se tarkoittaa naapurin helppoa koria tai salamannopeaa vastaiskua, arvioi ottelun ratkaisua 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Harri Jokela.

 

Suomi voitti turnauksen yhdeksästä ottelustaan yhden ja tipahti ensi kesäksi Euroopan B-divisioonaan. Suomen tehokkaimmat pelaajat EM-kisoissa olivat Anni Jämsä (pisteet 10,7, syötöt 2,2, riistot 2,8) sekä Anniina Äijänen (levypallot 5,5).

 

 

Serbia – Suomi 72–58 (15–15, 35–34, 55–47), 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat, alempaa jatkosarjaa, Cagliari (Italia) 21.8.2011

 

Suomi: Anni Jämsä 24/3/3 riistoa, Moona Hämäläinen 9/8, Veera Välimaa 7/10, Jenni Rantanen 5/5, Vilma Purhonen 5/4, Anniina Äijänen 4/7, Ninni Salmi 2/3, Lotta Eräkangas 2/2, Paula Tattari 0/3, Jasmine Dolivo, Petra Noponen, Tuuli Menna.

Serbia: Sanja Mandic 22/4/3 syöttöä, Aleksandra Crvendakic 18/3/5 blokkia.

 

Ottelutilastot 

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

14.8.2016 Maaottelu

16-vuotiaille pojille toinen jättimäinen päänahka, Suomi kaatoi Serbian EM-kisoissa

Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.

17.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaille pojille kuudes sija EM-kisoissa

16-vuotiaat pojat varmistivat jo eilen MM-kisapaikan ensi kesälle, mutta joukkue joutui tyytymään kuudenteen sijaan, kun Ranska voitti Suomen EM-kisojen viimeisessä ottelussa 75-46 (39-22). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät alkulohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjälle 69-48 (32-25).

15.8.2015 18:00 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat historiallisesti MM-kisoihin

16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue pelasi mahtavan pelin oikeaan paikkaan A-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi voitti Serbian 68-63 (34-32) ja eteni pelaamaan 5. sijasta EM-kisoissa. Samalla voitto tarkoitti sitä, että Suomi pelaa vuonna 2016 alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa ensimmäisenä suomalaisena juniorikoripallomaajoukkueena kautta historian.

15.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt avausvoittoon, 16-vuotiaiden poikien MM-unelma elää

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi avausvoittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi murskasi emäntämaa Makedonian 35-72 (19-37). 16-vuotiaat pojat taas hävisivät A-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Liettualle 74-93 (38-43). 16-vuotiaat pojat pelaavat huomenna MM-kisapaikasta Serbiaa vastaan.

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

7.8.2015 Maaottelu

Suomi kaatoi Serbian 16-vuotiaiden EM-kisoissa

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi erittäin ison päänahan A-divisioonan EM-kisojen alkulohkossa, kun Suomi voitti koripallon suurmaan Serbian 70-65 (40-22) erinomaisen puolustuksen turvin. Kisakallion Susi Training Centerissä taas 16-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Israelin 45-43 (24-23).

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

31.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Ranskan Hakametsässä

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.

29.7.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat taipuivat Kroatialle EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue lähtee sijoitusotteluihin A-divisioonan EM-kisojen välilohko G:n kakkossijalta, kun Suomi hävisi lohkon kärkipaikan ratkaisevan ottelun Kroatialle 65-74 (26-45). 16-vuotiaat tytöt taas päättivät leirityksensä Liettuassa häviämällä Valko-Venäjälle 60-53 (32-30).

28.7.2015 Maaottelu

Markkanen ja Maxhuni hirmuvedossa, 18-vuotiaat pojat kukistivat Ukrainan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi toisen voittonsa A-divisioonan EM-kisoissa ja G-välilohkossa voittamalla vuoristoratamaisen ottelun jälkeen Ukrainan 87-81 (36-44). Suomelta erityisen kovassa vedossa olivat Lauri Markkanen (27/10) ja Edon Maxhuni (28/4/5 syöttöä), jotka viimeistelivät pelin hyökkäyspään huipputaidoillaan.

25.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat vierasvoittoon Belgiasta, 18-vuotiaille pojille kolmas tappio EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaat pojat ottivat oppia eilisestä tappiosta ja tällä kertaa Suomi jyräsi tiukan susipuolustuksen ja avoimen kentän hyökkäyksen kautta 54-63-voittoon kotijoukkue Belgiaa vastaan. 18-vuotiaat pojat taas etsivät edelleen ensimmäistä voittoaan EM-kisoissa.

10.8.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt joutuivat tyytymään kuudenteen sijaan

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi viimeisen ottelunsa B-divisioonan EM-kisoissa Tallinnassa, joten Suomen lopullinen sijoitus oli kuudes. Viidennen sijan vei Puola, joka käytti häikäilemättömästi hyväkseen Suomen korinteko-ongelmat ensimmäisellä puoliajalla.

Näytä lisää vastaavia