

Lähtökohdat sunnuntain otteluun eivät olleet suomalaisittain parhaat mahdolliset, sillä joukkueen mukana olleesta neljästätoista pelaajasta kahdeksan makasi joukkueen majoituspaikassa kuumeen kourissa vielä ottelua edeltävänä päivänä. Liettua käytti Suomen vajaakuntoisuutta hyödykseen jo alkuminuuteilla latoen taululle 20-4 lukemat ennen kuin Suomi ehti herätä otteluun.
Toivuttuaan shokkialusta Suomi onnistui puolustuksellaan pakottamaan Liettuan 21 pallonmenetykseen. Suomi pääsi myös vapaaheittoviivalle kiitettävästi, vaikka viimeistelyprosentti jäi kehnoksi (17/35). Liettuan levypallopelaaminen ja transition-peli osoittivat kuitenkin, mikä ero Suomella ja hallitsevalla Euroopan mestarilla tällä hetkellä on.
– Odotimme, että viime vuoden Euroopan mestari pelaa kovatasoista koripalloa, ja tulihan tästä meille kieltämättä tietynlainen oppitunti. Me opittiin ottelun edetessä vähän pistämään kampoihin, mutta kyllä Liettua oli meitä selvästi edellä, myönsi Suomen päävalmentaja Jukka Toijala.
Liettua voitti sunnuntain ottelun selkein lukemin 83-50 (50-25). Suomen ykköspelaaja oli 13 pistettä heittänyt Jesse Viita.
Maanantaina virtaa ja liikettä
Sunnuntain selkäsaunan jälkeen Suomi aloitti maanantain ottelun selkeästi edellispäivän ottelua terävämmin juosten parissa minuutissa 7-0-johtoon. Joukkueet etenivät rinta rinnan runsaat 15 minuuttia, kunnes Liettua juoksi juuri ennen taukoa eron kymmeneen pisteeseen. Toisella puoliajalla Liettuan johto aaltoili 8-15 pisteen välissä, eikä väsymystä ja virhevaikeuksia vastaan taistellut Suomi saanut enää kunnollista kiriä aikaiseksi. Liettua voitti maanantain ottelun 77-62 (41-31).
– Väsymys näkyi erityisesti siinä, että menetimme pallon 26 kertaa, joista suurimman osan toisella puoliajalla. Makea juttu oli se, että pääsimme edelleen Liettuaa useammin vapaaheittoviivalle ja pystyimme aiheuttamaan heille 20 pallonmenetystä, summasi Toijala toisen ottelun kulun.
– Olemme selvästi löytämässä tapamme pelata. Hyökkäyksessämme oli paljon virtaa ja liikettä maanantain matsissa, vaikka ykköspelinrakentajamme Mikko Jämsä oli kuumeisena sivussa, jatkaa Toijala.
Daniel Dolenc heitti 17 pistettä ja haki yhdeksän levypalloa maanantain ottelussa. Jesse Viita heitti 12 pistettä ja Joonas Cavén kymmenen.
Kahdesta tappiosta huolimatta Toijala piti Liettua-otteluita arvokkaana kokemuksena 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen tulevaisuuden kannalta.
– Suomalaisjoukkueet pääsevät harvemmin pelaamaan tämän tason vastusta vastaan. Heinäkuussa pelaamme Tampereella Nuorten Olympiafestivaaleilla vielä lisää otteluita Euroopan A-sarjan joukkueita vastaan. Nämä ottelut valmistavat meitä hyvin loppukesän EM-kilpailuihin.
Liettua – Suomi 83-50 (50-25), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Anyksciai (Liettua) 21.6.2009
Jesse Viita 13/2, Daniel Dolenc 7/4, Mikko Jämsä 7/2, Samuli Oja 5/4, Visa Tarjanne 4/2, Kalle Naapi 4/1, Ilari Seppälä 4/0, Ville Puotila 2/1, Joonas Lehtoranta 2/0, Kristian Rasinaho 1/2, Johnny Laakkonen 1/1, Miikka Markkanen 0/0.
Liettua – Suomi 77-62 (41-31), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Kaunas (Liettua) 22.6.2009
Daniel Dolenc 17/9, Jesse Viita 12/0, Joonas Caven 10/0, Miikka Markkanen 7/1, Ilari Seppälä 6/5, Kalle Naapi 5/1, Kristian Rasinaho 4/0, Samuli Oja 1/3, Ville Puotila 0/2/4 syöttöä, Mikael Herbert 0/0, Visa Tarjanne 0/0, Johnny Laakkonen 0/0.
