16-vuotiaille tytöille jatkosarjatappio Puolaa vastaan

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen urakka A-divisioonan EM-kisoissa Italian Cagliarissa jatkui yhä tappiollisissa merkeissä. Suomi johti Puolaa alemman jatkosarjan ottelussa avausjakson jälkeen, mutta tipahti kyydistä kolmannella jaksolla Puolan vyöryttäessä 45–66 (32–36)-voittoon.

Anni Jämsä johdatti 16-vuotiaat tytöt PM-kultaan.

Suomi aloitti ottelun edellisistä tappioistaan terästäytyneenä. Suomi onnistui pitämään 5-5-puolustuksellaan Puolan kaukana korista ja hyökkäyksessä Suomi sai edellisissä otteluissa joukkueen akilleenkantapäiksi muodostuneet pallonmenetyksensä kuriin. Avausjakson jälkeen Suomi johti pistein 15–11.

Toisella jaksolla Puola iski kuitenkin uuden vaihteen silmään ja alkoi takoa pisteitä hyökkäyslevypalloistaan. Tauolle mentiin Puolan neljän pisteen komennossa, ja kolmannella jaksolla ero repesi lopullisesti puolalaisten hyväksi: Puola vei jakson 19-7 ja koko ottelun 66–45 (36–32).

– Puolustuslevypallon saaminen on valtavan työn takana ja jos ne eivät tartu näppeihin, niin näistä naapurin hyökkäyslevyreistä tulee turhan paljon pisteitä, kun emme ole uudestaan ehtineet ryhmittyä kontrolloituun puolustukseen, harmitteli 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Harri Jokela.

Puola vei ottelussa 19 hyökkäyslevypalloa Suomen 24 puolustuslevypalloa vastaan.

– Jälleen kerran pääsimme ihan riittävästi vapaisiin paikkoihin niin korin alle kuin viivankin taakse, mutta pallo ei mene renkaan läpi kirveelläkään. Hattua täytyy kuitenkin tytöille nostaa; vaikka ei osu, niin silti vapaat paikat käytetään niin kuin pitääkin, jatkoi Jokela.

Suomen tehoykkönen ottelussa oli Anni Jämsä (12/6/3 syöttöä/4 riistoa). Suomen jatkosarjapelit jatkuvat keskiviikkona Serbiaa vastaan.

Suomi – Puola 45–66 (15–11, 32–36, 39–55), 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat, alempaa loppusarjaa, Cagliari (Italia) 16.8.2011

Suomi: Anni Jämsä 12/6/3 syöttöä/4 riistoa, Petra Noponen 11/3, Anniina Äijänen 6/10, Vilma Purhonen 5/4, Tuuli Menna 3/4, Veera Välimaa 3/3, Jenni Rantanen 3/1, Moona Hämäläinen 2/2, Ninni Salmi 0/5, Jasmine Dolivo 0/1, Lotta Eräkangas, Paula Tattari.

Puola: Monika Buczak 12/6/5 syöttöä, Magdanela Szajtauer 9/12.

Ottelutilastot

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue