16-vuotiaille tytöille toinen voitto Baltic Sea Cupissa

4.1.2012 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittojaan kansainvälisessä Baltic Sea Cupissa peittoamalla keskiviikkona Viron 61–52 (31–25). Viron kaatoivat myös 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet, jotka avasivat turnauksen voittotilinsä.

Elina Koskimies ja 16-vuotiaat tytöt hakivat BSBC:n toisen voittonsa.

Joonas Lehtoranta ja 18-vuotiaat pojat myllyttivät Viroa.

Virolta nipistivät pisteet myös Veera Kesänen ja 18-vuotiaat tytöt.

Tuomas Hirvonen johti 16-vuotiaiden poikien peliä kypsyydellä. Kuvat: Tuomas Venhola.

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen voittokulku Tallinnan Baltic Sea Cupissa jatkui keskiviikon iltaottelussa, kun joukkue nipisti kotijoukkue Virosta 52–61 (25–31)-vierasvoiton.

Viro-mittelö oli tilastojen valossa tiistain Latvia-pelin toisinto. Viro johti ottelua hienoisesti kolmen jakson ajan, kunnes Suomi sai pelin uomiinsa päätösjaksolla ja vei 43-42-tilanteen jälkeen viimeiset kahdeksan minuuttia 19-9.

– Viron valmennusjohto oli scoutannut meidät hyvin ja he ottivat sisäpelimme kolmen jakson ajan tehokkaasti pois. Ongelmaksi muodostui sekin, että vaikka yritimme vaihdoilla pitää kentällä jatkuvasti tuoreita jalkoja, meillä ei ollut samanlaista intensiteettiä pelaamisessamme kuin eilen, analysoi 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Antti Koskelainen.

– Päätösjaksolla sitten onnistuimme hyökkäämään kohti koria ja saimme dyykattua itsemme tehokkaasti vapaisiin heittopaikkoihin. Toisessa päädyssä riisuimme Viron puolustuksellamme aseista, Koskelainen jatkoi.

Koskelaisen ryhmä oli jälleen merkittävän tasainen. Tehoillaan joukosta erottautuivat Tuuli Menna (14/9/3 riistoa), Nina Augustin (9/2), Emilia Helle (9/1/4 riistoa) sekä joukkueen kapteeni Elina Koskimies (8/4), jolle Koskelainen jakoi rutkasti tunnustusta.

16-vuotiaat tytöt ovat voittaneet Baltic Sea Cupin molemmat ottelunsa.

Rajala rummutti 18-vuotiaat pojat murskavoittoon

18-vuotiaiden poikien Suomi-Viro-derbyssä Suomi avasi voittotilinsä näytöstyyliin. Suomi antoi täystyrmäyksen jo avausjaksolla rynnimällä 24-7-johtoon, ja vaikka Viro sai hetkeksi pelin juonesta kiinni toisella jaksolla, ottelun jälkipuoliskolla Suomi ampaisi jälleen omiin korkeuksiinsa. Suomi vei pelin tyylipuhtaasti 89–57 (44–29).

– Erinomainen peli. Menimme isoin harppauksin eteenpäin. Etenkin puolustuksessa olimme todella hyviä, suitsutti omiaan 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Sami Toiviainen.

Viro-ottelu oli erityisesti vasta toisen juniorimaaottelunsa pelanneen Julius Rajalan (26/6) näytös. 204-senttinen, 17-vuotias MaSu-Basketin kasvatti jallitti virolaisia antaumuksella molemmissa kenttäpäädyissä.

– Vielä eilisessä ottelussa Rajalalla oli jonkin verran alkujännitystä, mutta tänään hän pelasi kuin mies. Hän teki juuri niitä asioita, mitä osaa parhaiten, ja millä hän on pärjännyt A-poikien SM-sarjassa ja miesten I divisioonassa, Toiviainen kehui.

Rajalan lisäksi joukkueesta erottautuivat edukseen Joonas Lehtoranta (14/1), Niko Mattila (14/6/4 riistoa) sekä hurjaa puolustustyöskentelyä esittänyt Joni Herrala (0/7/3 syöttöä).

 

18-vuotiaille tytöille avausvoitto

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai vuoden voittotilinsä auki keskiviikkona. Suomen jalkoihin jäi Viro, jonka Suomi kaatoi toisen puoliajan erinomaisen puolustuksensa turvin 59–55 (32–31).

Viro hallitsi ottelun ensimmäistä kymmenminuuttista pitkän pelaajansa Trine Kasemägin ratkaisuilla ja aiheutti toisella jaksolla Suomelle ongelmia paikkapuolustuksellaan. Kolmannella jaksolla Suomen puolustuspelaaminen asettui kuitenkin uomiinsa ja Suomi alkoi karata vastustajaltaan. Pelin piti tasaisena lähinnä Suomen heikko vapaaheittotyöskentely: 24 yritystä, joista vain kymmenen sisään.

– Vastassa oli täysin erilainen joukkue kuin eilen, eli nopea ja aggressiivinen. Pystyimme kuitenkin nostamaan etenkin toisella puoliajalla suoritustasoamme selkeästi eilisestä ja mukautumaan vastustajan pelitapaan, myhäili 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Mikko Tupamäki.

Kaksinumeroisille pisteille ylsivät Suomesta Emmi Leino (10/5/4 riistoa), Noora Korhonen (10/4) sekä antaumuksella pitkiä ja fyysisiä virolaissenttereitä vastaan paininut Anni Kärkkäinen (11/10/5 riistoa). Tupamäki jakoi kehuja myös Veera Kesäselle (3/2), jonka loppuminuuttien vapaaheitot takasivat Suomelle riittävän etumatkan.

– Koko joukkueen toisen puoliajan puolustuspelaaminen oli sillä tasolla, jolla voittoja sopii odottaa. Yritetään pitää sama suoritustaso huomisen ottelussa, Tupamäki ennakoi.

16-vuotiaiden poikien kiri jäi heittoa vajaaksi

Suomen 16-vuotiaat pojat saivat keskiviikon ottelussaan vastaansa Viron, joka turnauksen avauspäivänä rökitti Ruotsia 30 pisteellä. Virolaiset saivatkin otteluun unelma-alun ja karkasivat viidessä minuutissa 15 pisteen johtoon.

Suomi kuitenkin ryhdistäytyi hiljalleen kehnon alun jälkeen ja alkoi saada toisella jaksolla onnistumisia Elias Eerikinharjun johdolla. Kolmannen jakson aikana Suomi salli Virolle vain neljä pistettä, ja viimeisellä kymmenminuuttisella Henri Niemistön ja Tuomas Hirvosen johtama suomalaistakakenttä runnoi väkisin Viron rinnalle. Suomelle tarjoutui vielä lopussa mahdollisuus tasoitukseen, mutta viimeinen kolmonen osui rautoihin ja Viro vei 66–69 (32–47)-voiton.

– Alku oli aivan karmea. Tiesimme kyllä, että Viro on vaarallinen joukkue, mutta emme olleet alkuunkaan valmiit siihen, miten kovalla tempolla he tulevat peliin. Kun saimme omasta pelikonseptistamme taas kiinni, petrasimme selkeästi eilisestä esityksestä, arvioi omiensa esitystä 16-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Ville Tuominen.

Tuominen kehui vuolaasti joukkueensa takakenttää: Niemistö (22/2/4 riistoa), Hirvonen (12/3/4 syöttöä) ja Eerikinharju (10/1) esiintyivät hyvin tahoillaan. Myös laituri Samuli Nieminen (8/6) pääsi Tuomisen mukaan tehokkaasti kiinni kansainvälisen pelin tempoon.

– Takamiesosastomme kestää vertailun jokaiseen ensi kesän EM-kisavastustajaamme. Erityisen ilahduttavaa tänään oli Tuomas Hirvosen pelikypsyys ja -varmuus, Tuominen kehui.

Viro – Suomi 52–61 (16–15, 25–31, 38–39), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2012

Suomi: Tuuli Menna 14/9/3 riistoa, Nina Augustin 9/2, Emilia Helle 9/1/4 riistoa, Elina Koskimies 8/4, Olivia Moskari 8/2, Ninni Salmi 6/1, Lotta Eräkangas 4/3, Elise Kleimola 3/5, Veera Välimaa 0/5/4 syöttöä, Iina Salmenkivi 0/3, Maria Hiekkamäki 0/0, Taru Pekkala 0/0.  Päävalmentaja Antti Koskelainen.

Viro: Marie Roosalu 14/5/3 riistoa, Kadri-Ann Lass 12/5/3 riistoa.

Viro – Suomi 57–89 (7-24, 29–44, 42–70), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2012

Suomi: Julius Rajala 26/6, Niko Mattila 14/6/4 riistoa, Joonas Lehtoranta 14/1, Henri Ventoniemi 8/10, Mika Nuolivirta 8/5, Ville Hänninen 5/3, Anton Odabasi 4/8, Miikka Luosmaa 4/2, Oskar Michelsen 4/2, Mikael Kauhanen 2/5, Joni Herrala 0/7/3 syöttöä, Orlando Taylor 0/3. Päävalmentaja Ray Ailus.

Viro: Sander Saare 15/3/3 syöttöä, Martin Jurtom 12/7/4 riistoa.

 

Viro – Suomi 55–59 (16–14, 31–32, 40–45), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2012

Suomi: Anni Kärkkäinen 11/10/5 riistoa, Emmi Leino 10/5/4 riistoa, Noora Korhonen 10/4, Kaisa Kuisma 9/3, Noora Järvikangas 8/2, Elisa Runsas 3/4, Veera Kesänen 3/2, Camilla Grönberg 3/0, Evianna Sipilä 2/2, Jasmine Dolivo 0/2, Anniina Äijänen 0/2, Armi Anttila 0/1. Päävalmentaja Mikko Tupamäki.

Viro: Trine Kasemägi 13/6/2 blokkia, Birgit Piibur 12/4.

Viro – Suomi 69–66 (23–10, 47–32, 51–43), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2012

Suomi: Henri Niemistö 22/2/4 riistoa, Tuomas Hirvonen 12/3/4 syöttöä, Elias Eerikinharju 10/1, Samuli Nieminen 8/6, Arttu Saarijärvi 4/0, Juho-Matti Henttonen 3/5, Leo Machana 2/3, Thomas van Santen 2/0/4 syöttöä, Ville Leikas 2/0, Fiifi Aidoo 1/1, Akseli Hartikainen 0/3, Okko Järvi 0/0. Päävalmentaja Pekka Salminen.

Viro: Marko Meimer 13/3/2 blokkia, Andres Andrei 10/1.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

30.6.2017 17:00 Maaottelu

Sudenpennuille kolme Pohjoismaiden mestaruutta

Suomen nuorisomaajoukkueet löylyttivät Ruotsia neljästi Pohjoismaiden mestaruuskisojen päätöspäivänä Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat sekä Suomen 18-vuotiaat tytöt pääsivät juhlimaan Pohjoismaiden mestaruutta, kun taas Suomen 18-vuotiaat pojat nappasivat kauloihinsa hopeamitalit.

29.6.2017 Maaottelu

Norja kaatui Sudenpentujen toimesta neljästi PM-kisoissa

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat jälleen puhtaan päivän Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Norjan neljästi. Suomi pelaa huomenna perjantaina PM-kisojen päätöspäivänä Ruotsia vastaan.

28.6.2017 Maaottelu

Sudenpennut raateli Tanskan PM-kisoissa

Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomi nappasi kolme voittoa Tanskasta. Voittojen myötä Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat jatkavat PM-kisoissa voittamattomina, kun taas 18-vuotiaat pojat palasivat takaisin voittokantaan. Suomen 18-vuotiailla tytöillä oli lepopäivä.

27.6.2017 Maaottelu

Sudenpennut selätti Viron kolmesti PM-kisoissa

Suomen nuorisomaajoukkueet voittivat Viron kolmesti neljästä ottelusta Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat sekä 18-vuotiaat tytöt jatkavat PM-kisoissa tappiottomana. Suomi kohtaa huomenna turnauksen kolmantena päivänä Tanskan.

26.6.2017 Maaottelu

Sudenpennuille puhdas avauspäivä Kisakallion PM-kisoissa

Suomen nuorisomaajoukkueet aloittivat viisipäiväiset Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä päihittämällä Islannin neljästi. Sudenpennut kohtaa huomenna PM-kisojen toisena päivänä Viron neljässä peräkkäisessä pelissä Susi Training Centerin ykköskentällä.

5.1.2017 Maaottelu

Suomelle kolme voittoa Ruotsista BSBC-turnauksen päätöspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet voittivat kolme kertaa neljästä länsinaapuri Ruotsin vuotuisen Baltic Sea Basketball Cupin päätöspäivänä Audentesin urheilukeskuksessa, Tallinnassa. Suomen 18- ja 16-vuotiaat pojat nappasivat voitot, kuten myös 16-vuotiaat tytöt, mutta 18-vuotiaat tytöt taas joutuivat tyytymään jatkoaikatappioon.

5.1.2017 Maaottelu

Suomen 16- ja 18-vuotiaat tytöt ylivoimaisiin voittoihin Virosta

Vuotuisen Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen tyttömaajoukkueet olivat Viroa vahvempia Audentesin urheilukeskuksessa, Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt voittivat ylivoimaisesti 93-34 (42-20), kun taas 18-vuotiaat tytöt nappasivat vakuuttavan 71-45 (38-24) -voiton etelänaapurista.

3.1.2017 Maaottelu

Suomen 18- ja 16-vuotiaat pojat päihittivät Latvian BSBC-avauksessa

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat neljän joukkueen voimin vuotuisen Baltic Sea Basketball Cup -turnauksen Audentesin urheilukeskuksessa, Tallinnassa, kohtaamalla Latvian. Suomen 16-vuotiaat pojat selättivät trillerissä vastustajansa, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat näytöstyyliin.

30.7.2016 Maaottelu

16-vuotiaat pojat toistamiseen Belgiaa parempia, 18-vuotiaat tytöt kirivät Englannin kumoon

Suomen 16-vuotiaat pojat petrasivat eilisestä vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen ohessa pelatussa valmistavassa maaottelussa, kun eilen niukasti Belgian voittanut Suomi oli tällä kertaa selkeästi parempi Hakametsän Jäähallissa 63-44 (30-24). 18-vuotiaat tytöt taas voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Englannin 59-50 (21-23).

Näytä lisää vastaavia