PM-kisojen ensimmäisissä otteluissaan tappiot Ruotsille ja Tanskalle kärsinyt Suomi karkasi Norjaa vastaan jo avausneljänneksellä 21-8-johtoon. Tahtipuikkoa heilutti läpi ottelun helsinkiläinen Sasu Salin, jonka heittokäsi kävi kuumana. Salin onnistui 12 kertaa 21 pelitilanneheitollaan ja viimeisteli komeat 35 pistettä. Samuli Vanttaja heitti 15 ja Markus Molenius 11 pistettä, joiden kokoamiseen hän tarvitsi vain kahdeksan minuuttia.
– Olen tyytyväinen tapaan, jolla pystyimme nollaamaan eilisen pelin ja keskittymään joukkueena seuraavaan haasteeseen. Olimme tänään joukkue, joka halusi näyttää itselleen suunnan. Kun vielä saamme Salinin kaltaisia onnistumisia, niin pelimme on aivan eri tasolla, kertoi 16-vuotiaiden päävalmentajana turnauksessa toimiva Anton Mirolybov.
Suomen 16-vuotiailla tytöillä oli tuplapelipäivä. Aamupelissään Suomi kärsi Ruotsille 67-73-tappion, mutta esitti turnauksen parasta peliään. Koko ottelun takaa-ajoasemassa ollut Suomi nousi Janniina Koivusen korilla neljän pisteen päähän (67-71), kun reilu minuutti peliä oli jäljellä. Lähemmäksi Suomi ei enää päässyt.
– Suomi pelasi turnauksen selvästi parasta joukkuetta vastaan tähän mennessä parhaan pelinsä. Vaikka levypallot menivätkin Ruotsille 29-52, roolit joukkueessa alkavat loksahdella kohdalleen. Etenkin aloitusviisikko pystyy pelaamaan ajoittain todella hyvin. Lotta Richter on noussut selkeästi ykköspelintekijäksi, kertoi Ilpo Rantanen Ruotsi-pelin jälkeen.
Peli-Karhuja edustava Richter heitti 22 pistettä, haki kahdeksan levypalloa ja antoi kuusi koriin johtanutta syöttöä.
Ottelusta Norjaa vastaan ei Suomen ylivoimaisen voiton lisäksi jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Niin täydellisen murskaava Suomi oli vieden toisen puoliajan nimiinsä peräti 53-16. Voittajien hahmot olivat Vilja Kesänen ja Laura Saarinen.
Kesänen tykitti 17 pistettä ja kirjautti viisi riistoa. Saarinen puolestaan nosteli korin alta 12 pistettä, kauhoi 13 levypalloa ja torjui peräti viisi heittoa.
18-vuotiaille tappiot Ruotsille ja Islannille
Myös Suomen 18-vuotiaat pojat raatoivat perjantain aikana kaksi ottelua. Ruotsi teki aamulla selvän pesäeron jo ensimmäisellä puoliajalla johtaen sen jälkeen 43-24.
– Ruotsi tuli peliin nälkäisempänä. Ottelu ratkesi toisella neljänneksellä, jolloin meidän puolustuspeli vuoti ja sitä kautta itseluottamus myös hyökkäyspelistä katosi, kertoi 18-vuotiaiden päävalmentaja Juha Dahlström.
Suomen parhaaksi nousi KTP:n Juho Lehtoranta, joka viimeisteli 14 pistettä. Jyväskyläläinen ja 209-senttinen Harri Keskitalo merkkautti tehot 6/6 ja neljä torjuntaa.
Illan Islanti-peliin Suomi otti rakettimaisen alun ja johti avausjaksolla 22-10. Vielä toisen kymmenminuuttisen aikana suomalaisten johto kävi parhaimmillaan lukemissa 36-24, kun Antti Kanervo onnistui kolmosessaan.
Islanti pääsi pian otteluun mukaan ja piipahti jopa yhdeksän pisteen johdossa (53-44). Värikkään ottelun päätösjaksolta ei dramatiikkaa puuttunut. Suomi näytti jo laskettelevan varmaan voittoon, kun se johti 71-60. Islantilaiset ovat monena vuonna aiemmin osoittaneet luonteenlujuuttaan ja nytkin he nousivat loppukirillään voittoon.
– Toisessa pelissä Suomi antoi kaikkensa – pojat puolustivat ja taistelivat antaumuksella. (Antti) Kanervon ja (Väinö) Kuuselan hyvällä pelillä olimme voiton syrjässä kiinni aina viimeiseen heittoon saakka. Islannin laikkapuolustus jäädytti hyökkäyksemme, Dahlström summasi.
Suomi pysyi Islannin puolustuksen nuhteessa viimeisen kolmen ja puolen minuutin ajan, eikä tehnyt pistettäkään.
Kanervo teki Suomelle 19 ja Kuusela 15 pistettä. Matti Nuutinen kirjautti tehoikseen 11/8.
Norja yllätti vajaamiehisen Suomen
Tappioitta edenneet Suomen 18-vuotiaat tytöt tulivat yllätetyiksi, kun he joutuivat otteluun Norjaa vastaan ilman kuumeista Kia Ignatiusta ja lievästä reisivammasta kärsivää tehopeluriaan Henna Salomaata.
Norja hallitsi hienokseltaan tapahtumia ja vei pelin nimiinsä lukemin 54-50.
– Joukkueen valmistautuminen otteluun jäi ilmeisesti heikoksi, koska koko joukkue oli koko ottelun puolihorroksessa. Norjan seisova paikkapuolustus aiheutti harmaita hiuksia, koska heittopelimme oli kadoksissa, harmitteli 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ensio Helimäki.
– Jutta Jortikka ja ”Maikku” Kaltiokallio repivät ja raatoivat, mutta tulos jäi laihaksi. Lauantain Ruotsi-otteluun saamme taas mukaan Salomaan, jonka toivotaan avaavan joitain lukkoja hyökkäyspäässä, Helimäki jatkoi.
Suomalaisista vain Mette Scheiman ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin upotettuaan 12 pistettä.
PM-turnaukset jatkuvat lauantaina. Turnauksen ottelutilastoja voi seurata livenä osoitteessa www.basket.se.
Suomi – Ruotsi 60 – 78 (24-43), 18-vuotiaiden maaottelu, Solna (SWE) 18.5.2007
| Roope Ahonen | 10/2 | |
| Väinö Kuusela | 6/4 | |
| Juhani Jämsä | 2/3 | |
| Antti Kanervo | 13/2 | |
| Juho Lehtoranta | 14/3 | |
| Matias Ojala | 2/1 | |
| Matti Nuutinen | 6/6 | |
| Miska Ahokas | 1/3 | |
| Nicolas Dolenc | 0/0 | |
| Juho Laakkonen | 0/0 | |
| Max Dahlman | 0/0 | |
| Harri Keskitalo | 6/6 | /4 torjuntaa |
Islanti – Suomi 79 – 76 (37-41), 18-vuotiaiden maaottelu, Solna (SWE) 18.5.2007
| Roope Ahonen | 5/2 | /6 syöttöä |
| Väinö Kuusela | 15/6 | |
| Juhani Jämsä | 2/0 | |
| Antti Kanervo | 19/5 | |
| Juho Lehtoranta | 10/6 | |
| Matias Ojala | 6/2 | |
| Matti Nuutinen | 11/8 | |
| Miska Ahokas | 0/0 | |
| Nicolas Dolenc | 2/3 | |
| Juho Laakkonen | 0/0 | |
| Max Dahlman | 0/0 | |
| Harri Keskitalo | 6/5 | /3 torjuntaa |
Suomi – Norja 50 – 54 (23-29), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Solna (SWE) 18.5.2007
| Maija-Leena Kaltiokallio | 8/5 | /5 syöttöä |
| Jutta Jortikka | 9/5 | |
| Noora Suomilammi | 0/2 | |
| Kia Ignatius | – | (kuume) |
| Henna Salomaa | – | (reisivamma) |
| Mette Scheiman | 12/3 | |
| Camilla Genberg | 0/2 | |
| Aliisa Kivistö | 5/3 | |
| Meriem Eerikinharju | 7/3 | |
| Jenna Varis | 1/5 | |
| Margareeta Mäkelä | 8/6 | |
| Suvi Karvonen | 0/4 |
Suomi – Norja 91 – 65 (45-32), 16-vuotiaiden maaottelu, Solna (SWE) 18.5.2007
| Antto Nikkarinen | 10/3 | |
| Santeri Latvala | 2/0 | |
| Sasu Salin | 35/8 | |
| Niki Halonen | 0/4 | |
| Kai Niemistö | 0/0 | |
| Antti Laukkanen | 7/4 | |
| Jukka Ohtonen | 6/4 | |
| Kilian Cato | 3/5 | |
| Lauri Toivonen | 2/6 | |
| Markus Molenius | 11/3 | |
| Samuli Vanttaja | 15/6 | |
| Mikael Sandberg | 0/3 |
Suomi – Ruotsi 67 – 73 (35-45), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Solna (SWE) 18.5.2007
| Jenny Lausti | 1/2 | |
| Lotta Richter | 22/8 | /6 syöttöä |
| Ann-Marie Kalergis | 0/0 | |
| Anni Mäkitalo | 0/2 | |
| Riina Heino | – | (ei pelannut) |
| Vilja Kesänen | 14/5 | |
| Evita Iiskola | 2/4 | |
| Janniina Koivunen | 6/3 | |
| Julia Salmio | 9/1 | |
| Laura Saarinen | 13/2 | |
| Moona Owusu | 0/1 | |
| Salla Ekström | 0/0 |
Suomi – Norja 76 – 29 (23-13), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Solna (SWE) 18.5.2007
| Jenny Lausti | 4/4 | /6 syöttöä |
| Lotta Richter | 6/1 | |
| Ann-Marie Kalergis | 7/1 | |
| Anni Mäkitalo | 7/6 | |
| Riina Heino | 0/0 | |
| Vilja Kesänen | 17/3 | /5 riistoa |
| Evita Iiskola | 2/1 | |
| Janniina Koivunen | 4/6 | |
| Julia Salmio | 10/4 | |
| Laura Saarinen | 12/13 | /5 torjuntaa |
| Moona Owusu | 5/0 | |
| Salla Ekström | 2/4 |
Lue myös
- Suomen 18-vuotiaille voitot Norjasta ja Islannista (PM-kisapäivä 2)
- Tytöillä voitokkaat PM-avaukset (PM-kisapäivä 1)
- Nuorten maajoukkueet suuntaavat PM-kilpailuihin
- Suomen koripallonuorten EM-kisavastustajat selvillä
Lisätietoja: /maajoukkueet/