Suomi toteutti valmennusjohdon laatimaa pelisuunnitelmaa täydellisesti lähes koko pelin ajan. Sinivalkoiset värit näyttivät karkaavan jo ensimmäisellä puoliajalla, kun Suomi johti 16 minuutin kohdalla 12 pisteellä (39-27). Australia käytti tilanteessa aikalisän ja asettui sen jälkeen puolen kentän paikkaprässiin pudoten siitä vuorotellen mies- ja paikkapuolustuksiin. Prässi oli Suomelle ongelmallinen. Joukkue meni lievään kipsiin, korilleajot unohtuivat ja puoliajalla poistuttiin tasatilanteessa 41-41.
Tasan pelatun kolmannen jakson jälkeen Australia aloitti päätösneljänneksen vahvasti. Australia meni ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon (66-63) onnistuneella kakkosella ja päälle saamallaan vapaaheitolla. Suomi tuli takaisin upeilla yksilösuorituksilla, joista vastasivat Vesa Mäkäläinen ja Turo Lehtonen. Ensin Mäkäläinen torjui aussiheiton, otti tilanteesta pallon haltuunsa ja purjehti koko kentän läpi nostaen päätteeksi pallon koriin kahden australialaispuolustajan estelyistä huolimatta. Seuraavassa hyökkäyksessä Lehtonen kohautti yleisön seisaalleen antamallaan ”namupassilla”, josta Mäkäläinen pääsi nostamaan korin.
Viimeisellä minuutilla Australialla oli mahdollisuus tasoittaa ottelu, mutta epäonnistui vapaaheittoviivalta. Suomalaisista Ilkka Vuori ei sen sijaan erehtynyt. Hän varmisti Suomen voiton kahdelle onnistuneella bonusheitollaan kahdeksan sekuntia ennen loppua.
Suomen ykkönen oli Jari Vanttaja, joka pussitti 19 pistettä. Vuori nakutti 14 pistettä ja jakeli neljä koriinjohtanutta syöttöä.
Suomi hävisi ottelun levypallot 39-50. Joukkueelle arvokkaita irtopalloja haalivat Mäkäläinen (9/7), Joonas Suotamo (7/6) ja Gerald Lee Jr. (2/6). Suomen pitkä kalusto joutui aikaisin jo virhevaikeuksiin. Sekä Vanttajalle että Suotamolla oli neljä virhettä päätösjaksolle lähdettäessä. Vanttaja sai kuitenkin virhetilinsä täyteen vasta 39 minuutin kohdalla ja Suotamo pysyi kentällä loppuun saakka.
Suomen saavuttama voitto ei ole vähäpätöinen, sillä australialainen koripallo on ollut vahvassa nosteessa jo jonkin aikaa. Tästä osoituksena Australian A-poikien sensaatiomainen maailmanmestaruus vuonna 2003 sekä miesten maajoukkueen neljäs sija vuoden 2002 MM-kisoissa.
Albert Schweitzer –turnaus on Saksan Mannheimissa järjestettävä kutsuturnaus, jossa pelaa perinteisesti kaikki Euroopan huippumaat sekä muun maailman parhaimmistoa, joiden joukossa mm. turnauksen suursuosikki Yhdysvallat. Albert Schweitzerissa ovat pelanneet vuosien saatossa lukuisa määrä tulevia NBA-tähtiä. Heidän joukossaan mm. Earvin ”Magic” Johnson, Tim Duncan, Vince Carter, Arvidas Sabonis ja Drazen Petrovic.
Suomi kohtaa sunnuntaina turnauksessa Hollannin.
Suomi – Australia 81 – 77 (41-41), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Albert Schweitzer –turnauksen alkusarjaa, Mannheim (GER) 10.4.2004
| Ilkka Vuori | 14/3 | /4 syöttöä | |
| Jarkko Kyllönen | 0/0 | ||
| Turo Lehtonen | 11/1 | ||
| Ville Liimo | 10/1 | ||
| Andreas Lähteenoja | 2/1 | ||
| Mikko Koivisto | 4/0 | ||
| Vesa Mäkäläinen | 9/7 | ||
| Gerald Lee Jr. | 2/6 | ||
| Tero Laitinen | 3/0 | ||
| Antti Virta | 0/0 | ||
| Jari Vanttaja | 19/4 | ||
| Joonas Suotamo | 7/6 |