8.7.2017 Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.
Miika Heinonen keräsi ansaitut kehut U18-koutsi Jyri Lohikoskelta.
Lassi Nikkarinen jakeli korisyöttöjä 20-vuotiaiden maaottelussa. Kuvat: Ville Vuorinen.
- Meidän haasteenamme ovat PM-kisoista alkaen olleet pimeät jaksot, jotka ovat vieneet meidät pahimmiltaan kokonaan pois pelirytmistä. Tänään teemamme oli ennaltaehkäistä pimeät jaksot, ja onnistuimme siinä erinomaisesti. Pystyimme esimerkiksi kompensoimaan epätasapainoisempia hyökkäysjaksoja hyvällä puolustuspelillä ja toisinpäin, kiitteli 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski.
Vapautunutta, tasapainoista joukkuepeliä esittänyt Suomi venytti johtonsa kymmeneen pisteeseen ensimmäistä kertaa jo ennen taukovihellystä. Suomi käväisi parhaimmillaan 15 pisteen johdossa. Neljästi kaaren takaa onnistunut Miika Heinonen (21/4/9 syöttöä) oli voittajien pelin sielu ja kulmakivi.
- Kun Miika Heinonen on parhaimmillaan, kuten hän tänään oli, on hän todella lähellä miesten maajoukkuetasoa. Aivan erinomaista pelaamista kumpaankin suuntaan, Lohikoski kehui.
- Mikael Jantunen (17/7) oli suorastaan pysäyttämätön irtopallopelissä. Eilen lepovuorossa ollut 207-senttinen Aapeli Syrjämäki (14/2) nosteli koreja ennakkoluulottomasti hyvällä tarkkuudella.
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pelataan 29.7. alkaen Slovakian Bratislavassa.
Suomi: Miika Heinonen 21/4/9 syöttöä, Mikael Jantunen 17/7, Aapeli Syrjämäki 14/2, Tomas Pihlajamäki 8/2, Ville Tahvanainen 6/3, Andre Gustavson 5/5/3 syöttöä/4 riistoa, Jesper Granlund 5/1, Ricky Waxlax 5/1, Tuukka Jaakkola 3/2/2 blokkia, Benjamin Vanninen 0/1, Tuomo Antikainen, Eetu Villa.
20-vuotiaiden miesten maaottelussa Saksa rymisteli puolestaan Suomen kumoon selkein lukemin 74-107 (33-51).
- Saksa oli tehnyt läksynsä eilisestä ja hyökkäsi armottomasti heikkouksiamme ottelua vastaan. Saksalaiset juoksivat 23 pallonmenetyksestämme 29 pistettä ja nostivat hyökkäyslevypalloista 27 pistettä. Niihin tämä ottelu ratkesi, 20-vuotiaiden miesten luotsi Jyri Lehtonen ynnäsi.
Suomen korkeimman pistemäärän pommitti perjantain tapaan Edon Maxhuni (24/1/3 syöttöä), jonka lisäksi kaksinumeroisille ylsi Aatu Kivimäki (14/4).
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat pelataan Romanian Oradeassa 14.7. alkaen.
Suomi: Edon Maxhuni 24/1/3 syöttöä, Aatu Kivimäki 14/4, Matias Suvanto 8/1, Hannes Pöllä 6/4, Hannes Koskinen 6/2, Lassi Nikkarinen 5/1/7 syöttöä/4 riistoa, Robert Bärlund 4/1, Lasse Gummerus 3/0, Teemu Knihtinen 2/2, Henri Kantonen 2/1, Valtteri Leppänen 0/2, Jyri Eboreime 0/0.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.
Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.
Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.
Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.
Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue selätti selvin lukemin Valko-Venäjän Portugalissa pidettävässä neljän joukkueen turnauksessa. Suomi karkasi valkovenäläisiltä toisella neljänneksellä ja marssi 88-67 (42-27) -voittoon. Suomi kohtaa huomenna sunnuntaina turnauksen päätöspäivänä Portugalin.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa viikonlopun aikana kolme ottelua Portugalissa pidettävässä turnauksessa. Sudenpennut kaatoivat turnauksen avauspäivänä Iso-Britannian 60-79 (30-36). Suomi kohtaa huomenna Valko-Venäjän ja sunnuntaina Portugalin.
Suomen 20-vuotiaiden miesten neljän maajoukkueen turnaus Reykjavikissa päättyi tappioon, kun isäntämaa Islanti päihitti Sudenpennut loppunumeroin 75-60 (38-24). Suomen saldo turnauksessa oli kaksi voittoa ja yksi tappio.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue oli vaikeuksissa pitkään toiselle puoliajalle asti Ruotsia vastaan Reykjavikissa pelattavassa neljän maajoukkueen turnauksessa. Sudenpentujen 17-3-juoksu viimeisellä neljänneksellä käänsi kuitenkin pelin lopulta Suomen 74-70 (36-40) -voitoksi.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen ensimmäinen ottelu Islannin Reykjavikissa pelattavassa neljän joukkueen turnauksessa oli voitokas, kun maanantai-iltana Sudenpennut raastoivat puolustuksellaan 68-86 (34-45) -voiton Israelista. Kyseessä oli Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen kautta aikojen ensimmäinen voitto Israelista.
Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.
Suomen 20-vuotiaiden miehien putoaminen B-divisioonaan varmistui tänään Helsingin Jäähallissa yli 2000 katsojan edessä, kun Suomi hävisi heikon toisen puoliajan myötä Ranskalle 74-60 (30-33). Tappiosta huolimatta EM-kotikisoissa on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan huomenna sunnuntaina.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen pitää voittaa kaksi seuraavaa otteluansa pysyäkseen Euroopan A-divisioonassa, kun Suomi jäi pahasti Slovenian jalkoihin Pasilan urheilutalolla 47-81 (20-44). EM-kisoissa kolme viimeiseksi sijoittunutta tippuvat B-divisioonaan ja Suomi pelaa nyt sijoista 13-16. Huomenna Sudenpennut kohtaa Ranskan.
Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat kaksi Euroopan suurmaata Helsingin EM-kisoissa, mutta kolmas eli Liettua oli Sudenpennuille liian iso vuori ylitettäväksi. Liettua piti koripalloklinikan toisen ja kolmannen neljänneksen aikana, eikä Suomen päätösneljänneksen hurmiolle liennyt enää pelikellossa aikaa. Fyysisempi ja tarkasti heittänyt Liettua voitti Sudenpennut 62-81 (26-42).
Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisojen alkulohkonsa kahteen voittoon, kun Sudenpennut haukkasi liki 7000 katsojan edessä Ranskan iltapalakseen. Ottelu ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla, kun Joonas Tahvanaisen uroteot puolustuksessa pitivät Ranskan hyökkäyksen kurissa ja Suomi pääsi viimeistelemään loppulukemiksi 70-65 (27-31) vapaaheittoviivalta.
Suomen 20-vuotiaiden miesten ensimmäinen EM-kotikisavoitto ei olisi voinut saada mielettömämpää loppua. Sudenpentujen ja Euroopan ehdottomaan eliittiin kuuluvan Espanjan välinen ottelu eteni trillerimäisesti jatkoajalle, jolla 33 pistettä pussittanut Lauri Markkanen tippasi Suomen 91-90 (45-45)- voittoon kaksi sekuntia ennen loppua Helsingin Jäähallin 4922-päisen yleisön räjähtäessä huutomyrskyyn.