Suomi paransi suoritustasoaan merkittävästi sitten joukkueiden sunnuntai-illan kohtaamisen, ja kun kolmas jakso alkoi, sinivalkoiset tarrasivat ennakkoluulottomasti johtoasemaan kiinni.
Liettua onnistui kiskaisemaan kolmannen jakson loppuun mennessä kymmenen pisteen johdon, mutta vielä kolme minuuttia ennen loppua Suomi hengitti niskaan kahdeksan pisteen päässä. Vieraat onnistuivat kuitenkin vielä viime hetkillä kiskaisemaan 18 pisteen voittomarginaalin.
– Pelasimme tänään merkittävästi parempaa koripalloa kuin eilen, ja parhaimmillamme johdimme ottelua. Yritimme vielä neljännellä jaksolla taistella Liettuan loppunykäisyä vastaan, mutta se ei riittänyt. Siihen nähden, kuinka hyvin pelasimme tänään, lopputulos on pettymys, tuumasi 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ray Ailus.
Suomen tehomies oli 15 pistettä upottanut Shawn Hopkins. Lisäksi Tuomas Hirvonen, Alexander Madsen, Henri Ventoniemi ja Ville Wuorenjuuri keräsivät päävalmentajansa kehut.
Suomen 18-vuotiaat pojat pelaavat seuraavan kerran kotikentällään, kun Hollanti saapuu Pasilan Urheiluhallilla ja Tikkurilan Urheilutalolla 3.-4. heinäkuuta pelattaviin maaotteluihin.
Liettua – Suomi 71–53 (19–16, 30–27, 55–45), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Nida (Liettua) 24.6.2013
Suomi: Shawn Hopkins 15, Oskar Michelsen 11, Aapeli Alanen 7.
Ottelun tilastot päivitetään Basket.fi:hin myöhemmin.
