18-vuotiaat taklasivat Armenian tantereeseen

Suomen 18-vuotiaiden korispoikien viimeinen ottelu EM-kisojen alkulohkossa oli ohi ennen kuin ehti alkaakaan. Jo ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen 27 pisteen taakse jäänyt Armenia koki Suomelle 37-133 (12-66) tappion. Kolme voittoa neljästä alkulohkon ottelusta hakenut Suomi ei kuitenkaan päässyt ylempään jatkosarjaan, koska Puola voitti aiemmin päivällä Ruotsin.

– Voimme rehellisesti sanoa, että Armenia ei ihan Euroopan B-tasoa ole, Suomen valmentaja Juha Dahlström myönsi ottelun päätyttyä.

– Emme kuitenkaan lähteneet sen kummemmin hidastelemaan, vaikka vastustaja ei ollut aivan samaa tasoa. Halusimme säilyttää saman pelirytmin ja –tavan kuin aikaisemmissa otteluissa ja tämä pelihän kävi erinomaisesta harjoituksesta, jatkoi Dahlström.

Suomella oli ottelussa kissanpäivät niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa. Kaikki pelikuntoiset pelaajat pääsivät runsaille minuuteille ja onnistumisia tuli tasaisesti. Terävimpään kärkeen kuuluivat Roope Ahonen (23/4/9 riistoa), Antti Kanervo (29/8/5 syöttöä), Ilpo Pehkonen (19/4), Juho Lehtoranta (14/6) ja Harri Keskitalo (14/6).

Kolme voittoa ei riittänyt mitalipeleihin

Armenia-ottelun myötä Suomi päätti myös EM-alkulohkonsa. Suomi haki alkulohkossa Armenian ohessa voitot Puolasta (81-76) ja Hollannista (86-65), mutta hävisi Ruotsille (63-79). Koska Puola voitti aiemmin iltapäivällä Ruotsin, Suomi jää kolmen joukkueen keskinäisessä vertailussa kolmanneksi ja suuntaa mitalipelien sijasta pelaamaan EM-sijoituksesta 9.-16.

– Pakko myöntää, että kuultuamme Puolan ja Ruotsin välisen ottelun lopputuloksen oli tähän otteluun keskimääräistä vaikeampi löytää henkinen lataus, huokaisi Dahlström.

– Vaikka ovet mitalipeleihin sulkeutuivat edestämme, pojat tokenivat kuitenkin nopeasti ja muistivat jälleen, että olemme kilpailutilanteessa, jossa pyritään parhaaseen mahdolliseen sijoitukseen, Dahlström kiitteli.

Suomen korisjunioreilla oli vastaava tilanne myös 16-vuotiaiden poikien kisoissa, kun neljä voittoa viidestä alkulohkon ottelusta vienyt Suomi päätyi alkusarjassa tasapisteisiin Ruotsin ja Montenegron kanssa ja jäi keskinäisessä vertailussa kolmanneksi.

– Tietysti mitalipelien ulkopuolelle jääminen oli pettymys itse kullekin, mutta pitää toki muistaa, etteivät poikien maaottelut tähän pääty. Tästä porukasta osa pelaa ensi vuonna 20-vuotiaiden kisoja ja toiset pyrkivät uudelleen 18-vuotiaiden joukkueeseen, muistutti Dahlström.

Suomi jatkaa kisojen alemmassa jatkosarjassa jo keskiviikkona.

Armenia (18-vuotiaat) – Suomi (18-vuotiaat) 37-133 (12-66), poikien B-divisioonan EM-kisat, alkulohko, Sofia (Bulgaria) 7.8.2007

Sami Himberg 7/5/5 syöttöä/5 riistoa, Antti Kanervo 29/8/5 syöttöä, Ilpo Pehkonen 19/4, Toivo Virtanen 8/2, Juho Lehtoranta 14/6, Roope Ahonen 23/4/9 riistoa, Juhani Jämsä 8/3, Matti Nuutinen 8/7/3 riistoa, Anton Telih 3/2/5 riistoa, Max Dahlman 0/4, Harri Keskitalo 14/6.