18-vuotiaat tytöt iskivät jalkansa ylemmän jatkosarjan oven väliin

2.8.2010 Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue otti ison harppauksen kohti B-divisioonan EM-kisojen ylempää jatkosarjaa ryöpyttämällä alkusarjan päätöspelissään Bulgariaa 96-52 (37-26). Suomen jatkopaikka ratkeaa tiistaina Viron ja Englannin keskinäisessä ottelussa.

Pirteä Ellen Nurmi piiskasi Bulgariaa 22 pisteellä.

Suomi rynnisti Evita Iiskolan johdolla avausjaksolla parhaimmillaan 32-14-johtoon. Kuvat: Tuomas Venhola ja Tomi Kaminen.

Lauantaina harmittavan alkusarjatappion Englantia vastaan kärsinyt Suomi kaatoi Bulgarian maanantaina vaivattoman näköisesti. Joukkueen apuvalmentaja Jussi Räikän mukaan Suomen kokonaisesitys oli kuitenkin toissapäivän Englanti-ottelun tasolla.

- Puolustuspelimme, tilannekovuutemme ja hyökkäyspään toteuttamisemme oli samalla tasolla kuin Englantia vastaan. Konkreettisin ero oli tietenkin se, että Englantia vastaan pelitilanneheitoistamme meni koriin joka neljäs, tänään joka toinen.

Suomi oli ratkaista ottelun jo toisen jakson puolivälissä, kun kapteeni Evita Iiskola (15/3/4 syöttöä) johdatti joukkueensa 14-32-johtoon.

Bulgaria sai Suomen pelin kymmeneksi minuutiksi sekaisin paikkaprässillään, jonka turvin suomalaisjohto kutistui yhdeksään pisteeseen, 32-41. Hetken takeltelun jälkeen Suomi sai kuitenkin hyökkäyspelinsä juonesta kiinni ja vei kolmannen jakson viimeiset minuutit 31-4.

- Kuten aina, prässiä vastaan pelaaminen on helppoa silloin, kun tiedämme, mitä teemme. Meillä oli hetken aikaa ongelmia, mutta kun aloimme liikuttaa palloa ja sijoittua oikein, korinteko alkoi taas luistaa.

Ensimmäisellä puoliskolla kunnostautuneen Iiskolan lisäksi yksittäisistä suomalaispelaajista onnistuivat tilastojen valossa Anette Juvonen (15/2/3 syöttöä/3 riistoa), Annika Holopainen (18/6) sekä huikean ottelun uurastanut Ellen Nurmi (22/4/3 riistoa).

- Juvosen ja Iiskolan panos oli luokkaa kovempi kuin aiemmissa otteluissa ja Ellen Nurmen panos vaihtopenkiltä oli erittäin tärkeä, mutta voittoon vaadittiin koko joukkueen panos, summasi Räikkä.

Suomi voitti alkulohkon neljästä ottelustaan kolme. Suomi pääsee ylempään jatkosarjaan, mikäli tiistaina Englanti voittaa Viron millä tahansa korisuhteella tai Viro voittaa Englannin vähintään kahdeksalla pisteellä.

- Me emme voi tehdä mitään Viro-Englanti-matsin tuloksen eteen, joten nyt valmistaudutaan torstaina odottavaan seuraavaan matsiin mahdollisimman hyvin ja uskotaan, että tähän asti tehty työ vie meidät ylempään jatkosarjaan asti.

Bulgaria - Suomi 52-96 (12-14, 26-37, 36-72), alle 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Timisoara (Romania) 2.8.2010

Suomi: Ellen Nurmi 22/4/3 riistoa, Annika Holopainen 18/6, Evita Iiskola 15/3/4 syöttöä, Anette Juvonen 15/2/3 syöttöä/3 riistoa, Laura Juhola 7/4/4 syöttöä, Sophie Weckström 5/1, Laura Saarinen 4/8/2 blokkia, Emma Nikula 4/2, Rita Haukkovaara 4/1, Sofia Pelander 2/2, Roosa Lukkarinen 0/6/3 syöttöä, Meral Bedretdin.

Bulgaria: Nora Georgieva 12/3/3 riistoa, Nadezhda Spasova 10/3.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

31.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Ranskan Hakametsässä

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.

29.7.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat taipuivat Kroatialle EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue lähtee sijoitusotteluihin A-divisioonan EM-kisojen välilohko G:n kakkossijalta, kun Suomi hävisi lohkon kärkipaikan ratkaisevan ottelun Kroatialle 65-74 (26-45). 16-vuotiaat tytöt taas päättivät leirityksensä Liettuassa häviämällä Valko-Venäjälle 60-53 (32-30).

28.7.2015 Maaottelu

Markkanen ja Maxhuni hirmuvedossa, 18-vuotiaat pojat kukistivat Ukrainan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi toisen voittonsa A-divisioonan EM-kisoissa ja G-välilohkossa voittamalla vuoristoratamaisen ottelun jälkeen Ukrainan 87-81 (36-44). Suomelta erityisen kovassa vedossa olivat Lauri Markkanen (27/10) ja Edon Maxhuni (28/4/5 syöttöä), jotka viimeistelivät pelin hyökkäyspään huipputaidoillaan.

25.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat vierasvoittoon Belgiasta, 18-vuotiaille pojille kolmas tappio EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaat pojat ottivat oppia eilisestä tappiosta ja tällä kertaa Suomi jyräsi tiukan susipuolustuksen ja avoimen kentän hyökkäyksen kautta 54-63-voittoon kotijoukkue Belgiaa vastaan. 18-vuotiaat pojat taas etsivät edelleen ensimmäistä voittoaan EM-kisoissa.

2.8.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt voittivat Irlannin, 18-vuotiaat pojat pronssipeliin

16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).

31.7.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa, 16-vuotiaat pojat veivät Belgiaa

Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt nappasivat voitot kolmen nuorisomaajoukkuepelin päivänä. 16-vuotiaat tytöt avasivat omalta osaltaan B-divisioonan EM-kisat voittamalla Romanian ja 16-vuotiaat pojat taas Belgian Tampereella pelatussa valmistavassa maaottelussa.

27.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat pojat edelleen voittamattomia, 18-vuotiaat tytöt sijoittuivat viidenneksi

18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa Bulgariassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa puhtaalla pelillä, kun tällä kertaa Suomen jyrän alle joutui Sveitsi. 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat taas saivat päätöksensä, kun Suomi nappasi viidennen sijan Montenegron nenän edestä.

18.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaiden poikien ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet kotivoittoihin

Kolmen maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat murskasivat Georgian Susi Training Centerissä loppunumeroin 99-44 (52-25). Lisäksi 16-vuotiaat tytöt nappasivat kotivoiton Ukrainasta, mutta 20-vuotiaat miehet hävisivät EM-kisoissa Sveitsille.

12.7.2014 Maaottelu

20-vuotiaat miehet pieksivät ylivoimaisesti Itävallan

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa puhtaalla pelillä B-divisioonan EM-kisoissa voittamalla ylivoimaisesti Itävallan 82-46 (31-21). 18-vuotiaat tytöt puolestaan veivät toistamiseen Englantia Susi Training Centerissä pelatussa valmistavassa maaottelussa.

8.8.2010 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt päättivät EM-kisat voittoon ja 7. sijaan

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai kerättyä rivinsä kolmen perättäistappion jälkeen ja päätti B-divisioonan EM-kisat seitsemänteen sijaan päihitettyään päätöspelissä Englannin 62-53 (21-28).

Näytä lisää vastaavia