
Myöhään lauantai-iltana karvaan välierätappion Kreikalle kärsinyt Suomi hallitsi Latvia-ottelua hienokseltaan pronssiottelun ensimmäisen 20-minuuttisen ajan, mutta kolmannella jaksolla Latvian järjestelmällinen hyökkäyspelaaminen käänsi vaakakupin latvialaisten suuntaan. Päätösjaksolla Latvia varmisti voittonsa upottamalla muutaman kovan kolmosen loppuhetkillä ja pääsi juhlimaan B-divisioonan EM-pronssimitaleja 71–64 (40–43)-voitollaan.
– Näin tyttöjen ilmeistä, että he todella tahtoivat voittaa tämän ottelun, mutta takkimme oli eilisen jäljiltä aika tyhjä, harmitteli 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Anton Mirolybov.
– Olimme laittaneet henkisesti kaikkemme likoon eiliseen välieräotteluun, josta emme tähän matsiin lähdettäessä oikein vieläkään toipuneet.
Suomen tehokkain pronssiottelussa oli Annika Holopainen (21/10), jota tahdittivat Anette Juvonen (13/8) sekä Meral Bedretdin (11/8).
B-divisioonan EM-kisojen neljännelle sijalle jääminen oli Mirolybovin mukaan selkeä pettymys. Kesää kokonaisuudessaan Mirolybov luonnehti kuitenkin onnistuneeksi.
– Pelasimme kesän aikana 20 ottelua, joista voitimme 16. Tappioista kaksi tuli EM-pronssiottelujoukkue Ruotsille, yksi Kreikalle ja yksi Latvialle. Tämä on huikea joukkue, jota on ollut ilo valmentaa, Mirolybov muotoili.
– Tässä ikäluokassa on monta lahjakasta urheilijaa, joilla on tulevaisuudessa mahdollisuudet vaikka minkälaiseen henkilökohtaiseen uraan, ja joista tulee olemaan suuri apu naisten maajoukkueelle. Annika Holopainen oli koko kesän aivan erinomainen ja Evita Iiskolan sekä Anette Juvosen taidot ovat kaikkien tiedossa, mutta joukkueestamme löytyi muutenkin leveyttä ja lahjakkuutta ihan joka pelipaikalle.
Suomen tehopelaajat B-divisioonan EM-turnauksessa olivat 186-senttinen Holopainen (17,4 pistettä, 6,6 levypalloa/ottelu), 183-senttinen Iiskola (15,9/6,2) sekä 170-senttinen Juvonen (13,3/4,8/3,1 syöttöä).
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen 1993 syntyneet pelaajat pelasivat samalla maajoukkueuransa viimeiset nuorten maaottelut. Joukkueen pelaajista 1993 syntyneiden ikäluokkaa edustivat Sophie Weckström, Meral Bedretdin, Anette Juvonen, Evita Iiskola, Saara Wahlgren sekä Annika Holopainen.
Latvia – Suomi 71–64 (16–19, 40–43, 60–54), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, pronssiottelu, Miskolc (Unkari) 14.8.2011
Suomi: Annika Holopainen 21/10, Anette Juvonen 13/8, Meral Bedretdin 11/8, Evita Iiskola 7/3, Kaisa Kuisma 4/4, Emmi Leino 4/1/3 syöttöä, Sophie Weckström 3/0, Saara Wahlgren 1/1, Noora Korhonen 0/2, Camilla Grönberg 0/1, Elisa Runsas, Noora Järvikangas.
Latvia: Guna Lagzdina 14/13/2 blokkia, Renate Reine 14/3.
