18-vuotiaat tytöt pelaavat A-divisioonapaikasta

12.8.2011 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa lauantaina paikasta Euroopan A-divisioonassa. Suomi kukisti B-divisioonan EM-kisojen perjantaisessa puolivälieräottelussa Portugalin 82–62 (43–39) ja kohtaa lauantain välieräottelussa Kreikan.

Evita Iiskola rankaisi Portugalia 21 pisteellä ja 11 levypallolla. Kuva: Johan Weckström.

Puolivälieräottelun alku oli 18-vuotiailta tytöiltä tahmea. Suomi pysytteli rutiinilla muutaman pisteen johdossa, mutta Portugalin tehopelaajat onnistuivat kerta toisensa jälkeen jallittamaan puolustajiaan ja tekemään ottelusta tiukan.

 

Kolmannella jaksolla nähtiin kuitenkin täydellinen muutos, kun Anton Mirolybovin suojatit alkoivat sekoittaa pakkaa vaihtelemalla mies- ja joukkuepuolustuksia. Portugali joutui tyytymään pakotettuihin heittoihin ja tipahti 13 pisteen päähän. Päätösjaksolla Suomi piti rutiinilla Portugalin selkänsä takana.

 

– Nämä välipäivät eivät selvästikään sovi meille. Taas oli harvinaisen vaikea herätä pelaamaan ensimmäisellä puoliskolla. Parilla puolustuspään muutoksella saimme kuitenkin taas omasta rytmistämme kiinni ja loppu olikin sen mukainen, Mirolybov summasi.

 

Suomen kärkipelaajina kunnostautuivat jälleen Annika Holopainen (23/8), Evita Iiskola (21/11) ja Anette Juvonen (10/6/4 syöttöä). Mirolybov jakoi kuitenkin kiitoksia koko ryhmälleen antaumuksellisesta puolustuspelaamisesta viimeisellä kahdella jaksolla.

 

Suomella on mahdollisuus varmistaa paikkansa Euroopan A-divisioonaan kesäksi 2012 kukistamalla lauantaisessa B-divisioonan EM-kisojen välieräottelussa Kreikka. Suomi päihitti ylemmän loppusarjan ottelussa Kreikan aiemmin pistein 58–46. Välieräottelu alkaa Miskolcissa lauantaina klo 21:30 Suomen aikaa.

 

Espanja tyly kotijoukkue 16-vuotiaissa tytöissä

 

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen urakka A-divisioonan EM-kisoissa sai perjantaina tylyn jatkon, kun avausottelussaan Italian 60 pisteellä kukistanut Espanja mylläsi Suomen nurin hurjin lukemin 100–27 (47–19).

 

- Tämä on konkreettinen ero Euroopan huipun ja Suomen välillä tällä hetkellä. Käytimme kaikkia laillisia keinoja mitä meillä oli käytettävissämme, mutta Espanja löysi lääkkeen niistä jokaiseen, kertasi ottelun kulkua 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Harri Jokela. 

 

Espanja nykäisi jo avausjaksolla kymmenen pisteen johdon, mutta lopullisesti Suomi tippui kyydistä vasta taukoa edeltäneen kymmenminuuttisen aikana, jonka Espanja vei 25-4. Espanja ei hellittänyt toisellakaan puoliskolla, vaan jatkoi Suomen paloittelemista joukkuepuolustuksellaan aina 73 pisteen voittoon asti. Suomi upotti pelitilanneheittonsa 22,5% tarkkuudella ja menetti pallon espanjalaispuristuksessa jopa 44 kertaa.

 

- Jos eilen salista piti poistua häveten, Espanja-ottelusta pääsimme poistumaan pää pystyssä, sillä annoimme kaiken mitä koneestamme saatiin irti. Espanjan pelaamista voisivat suomalaiset pelaajat ja valmentajat katsoa "sillä silmällä", sillä Espanja osoitti, miten tätä peliä pitää pelata: pelinopeus, pelaajien terävyys ja taito, suoritusvarmuus ja päättäväisyys kaikessa tekemisessä oli todella huippuluokkaa, Jokela summasi.

 

Suomi kohtaa EM-alkusarjan päätösottelussa Italian.

 

 

Suomi – Portugali 82–62 (22–18, 42–39, 63–50), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, puolivälierät, Miskolc (Unkari) 12.8.2011

 

Suomi: Annika Holopainen 23/8, Evita Iiskola 21/11, Anette Juvonen 10/6/4 syöttöä, Emmi Leino 10/2, Meral Bedretdin 6/2, Kaisa Kuisma 6/2, Noora Korhonen 6/0, Sophie Weckström 0/0, Elisa Runsas 0/0, Saara Wahlgren 0/0, Camilla Grönberg, Noora Järvikangas.

 

Portugali: Joana Canastra 19/3, Joana Jesus 18/3/4 syöttöä/6 riistoa.

Ottelutilastot
 

Espanja – Suomi 100–27 (22–12, 47–19, 74–23), 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Cagliari (Italia) 12.8.2011

 

Suomi: Moona Hämäläinen 8/5, Jasmine Dolivo 4/2, Petra Noponen 4/1, Paula Tattari 3/2, Anni Jämsä 2/2, Vilma Purhonen 2/2, Veera Välimaa 2/1, Jenni Rantanen 2/1, Tuuli Menna 0/3, Anniina Äijänen 0/1, Ninni Salmi 0/1, Lotta Eräkangas 0/0.

 

Espanja: Maria Arrojo 18/7/4 syöttöä.

 

Ottelutilastot

 

 

 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

31.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Ranskan Hakametsässä

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.

2.8.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt voittivat Irlannin, 18-vuotiaat pojat pronssipeliin

16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).

Näytä lisää vastaavia