18-vuotiaat tytöt pesivät EM-avauksessaan Romanian

23.7.2016 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkoivat tänään Sarajevossa, kun Suomi oli Romaniaa etevämpi molempien joukkueiden avauspelissä. Hermostuneen alun jälkeen Suomi kiilasi kärkeen vahvalla kolmannella neljänneksellä ja marssi voittoon 75-64 (28-33). Suomen 16-vuotiaat tytöt taas murskasivat valmistavassa maaottelussa Susi Training Centerissä Israelin.

Leila Kaajasalo johdatti Suomen 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon B-divisioonan EM-kisoissa.

18-vuotiailta tytöiltä Anna Kahelin toimi puolustuksen lukkona.

Elina Arike taas komensi 16-vuotiaat tytöt murskavoittoon Israelista. Kuvat: Oma Design.


Suomen 18-vuotiailla tytöillä poltteli pallo käsissä pelin alussa, mutta hiljalleen suomalaiset saivat pelirytmistä kiinni. Romania tukahdutti Suomen hyökkäyksen hetkeksi toisella neljänneksellä, mutta puoliajan jälkeen Suomi otti komennon takaisin.
 

Leila Kaajasalo, Helmi Tulonen ja Anna Kahelin pommittivat kolmannen neljänneksen alkuun kolmoset naiseen Romanian paikkapuolustusta vastaan. Romania pysyi tämän jälkeen suomalaisten selän takana, päästen parhaimmillaan neljän pisteen päähän.
 

– Hermostunutta. Näki, että kyseessä oli turnauksen ensimmäisen peli. Alussa olimme vähän altavastaajina. Romania passivoi meidät toisella neljänneksellä muuttamalla puolustusta, päävalmentaja Sami Toiviainen aloitti.
 

– Puoliajan jälkeen peli eteni meidän johdossa ja puolustimme viimeiset viisi minuuttia erittäin hyvin.
 

Suomen pistekärki oli Kaajasalo (17 pistettä), joka teki hyvää työtä molemmissa päissä kenttää. Ison pään kolmikko Tulonen (13), Sofia Rajala (11) ja Nea Kuisma (7) painivat mallikkaasti Romanian isoja pelaajia vastaan. Puolustuksessa erottui Kahelin (5).
 

Suomen ja Romanian välisen ottelun tilastoissa on tällä hetkellä virheitä.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Susi Training Centerissä Suomen 16-vuotiaat tytöt olivat selkeästi Israelia parempi lukemin 84-44 (46-27). Suomi vei jokaisen neljänneksen nimiinsä, mutta säästi parhaansa viimeiseksi, kun suomalaiset veivät päätösneljänneksen peräti 19-5.
 

– Alun tunnustelun jälkeen pääsimme löysimme hyvän pelirytmin, jossa puolustus ja hyökkäys olivat tasapainossa. Toisella puoliajalla pystyimme parantamaan pallonliikettämme, mitä kautta saimme hyvän heittopäivän pelitilanneheittojen osalta, Suomen päävalmentaja Mikko Asikainen kertoi.
 

Suomen kapteeni Elina Arike oli oivalla pelipäällä nakuttaen 19 pistettä, saalistaen 10 levypalloa ja jakaen 3 syöttöä. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Roosa Kosonen (15/5) ja Sara Bejedi (11/7/3 syöttöä).

Lisätietoja: Ottelutilastot

Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät toistamiseen Latvialle Riikassa. Suurimman osan pelistä altavastaajana ollut Suomi oli vielä viisi minuuttia ennen loppusummeria pisteen päässä 69-68, mutta Latvia ei horjahtanut, vaan voitti 83-74 (43-42
 

– Tasaisempi peli kuin eilen. Emme varsinaisesti loistaneet, mutta emme myöskään romahtaneet missään vaiheessa. Ottelun ratkaisu löytyi menetyksistä, joista Latvia juoksi 33 pistettä, Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen sanoi.
 

Suomen pisteistä vastasivat Tomas Pihlajamäki (13/4), Ville Tahvanainen (11/6), Erik Sajantila (10/1/4 syöttöä) ja Mikael Jantunen (10/1/3 syöttöä).

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

30.7.2016 Maaottelu

16-vuotiaat pojat toistamiseen Belgiaa parempia, 18-vuotiaat tytöt kirivät Englannin kumoon

Suomen 16-vuotiaat pojat petrasivat eilisestä vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen ohessa pelatussa valmistavassa maaottelussa, kun eilen niukasti Belgian voittanut Suomi oli tällä kertaa selkeästi parempi Hakametsän Jäähallissa 63-44 (30-24). 18-vuotiaat tytöt taas voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Englannin 59-50 (21-23).

29.7.2016 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Belgian Delfin-avajaisissa, 18-vuotiaat tytöt voittoon Tanskasta

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti jännittävässä ottelussa Belgian vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen avajaistapahtumassa Hakametsän Jäähallissa 64-61 (40-31). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas voittivat selvin luvuin B-divisioonan EM-kisoissa Sarajevossa Tanskan 79-41 (37-21).

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

31.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Ranskan Hakametsässä

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.

2.8.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt voittivat Irlannin, 18-vuotiaat pojat pronssipeliin

16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).

31.7.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa, 16-vuotiaat pojat veivät Belgiaa

Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt nappasivat voitot kolmen nuorisomaajoukkuepelin päivänä. 16-vuotiaat tytöt avasivat omalta osaltaan B-divisioonan EM-kisat voittamalla Romanian ja 16-vuotiaat pojat taas Belgian Tampereella pelatussa valmistavassa maaottelussa.

24.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat pojat avasivat EM-kisat viemällä Norjaa

Kolmen nuorten maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat avasivat B-divisioonan EM-kisat viemällä ylivoimaisesti Norjaa 64-85 (33-41). 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat puolestaan hävisivät omat ottelunsa.

29.7.2012 Maaottelu

16-vuotiaat pojat riepottelivat Georgiaa EM-turnauksen päätösottelussa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisat näytöstyyliin riepottelemalla Georgiaa pistein 89–48 (43–22). Voiton myötä Suomi sijoittui kisoissa yhdenneksitoista. 18-vuotiaat tytöt puolestaan kärsivät kovan taistelun jälkeen riipaisevan 60–67 (30–28)-tappion Bulgarialle.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

Näytä lisää vastaavia