18-vuotiaat tytöt tipahtivat Unkarin kyydistä EM-avauksessa

7.8.2008 Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat EM-kisaurakkansa Makedonian Skopjessa kovimmalla mahdollisella ottelulla kohtaamalla kisojen ennakkosuosikki Unkarin. Suomi pysytteli Unkarin tuntumassa aina puoliajalle asti, mutta hävisi ottelun kolmannella jaksolla Unkarin päästessä hallitsemaan ottelun tempoa. Avausottelun lopuksi taululla komeilivat Unkarin 77-62 (31-27) voittoluvut.

- Ekalla puoliajalla Unkari pelasi aika lailla sellaista koripalloa kuin odotimmekin. Kolmannella jaksolla Unkarin heitot alkoivat kuitenkin upota ja samalla koko joukkueen hyökkäyspeli alkoi monipuolistua, kertasi Suomen valmentaja Ilpo Rantanen ottelun kulkua.

- Kun Unkari huomasi meidän alkavan jäädä puolustuksessa jalkoihin, he lisäsivät pökköä pesään ja meillä oli suuria vaikeuksia pysyä kyydissä.

Suomi hävisi kolmannen jakson 24-13 ja tipahti pahimmillaan 35-55-tappioasemaan. Suomi onnistui kuitenkin kuromaan eroa kori korilta kiinni ja raivasi Julia Salmion ja Saara Väreen onnistumisten turvin tiensä vielä kahdeksan pisteen päähän, kun ottelua oli pelaamatta runsaat viisi minuuttia. Unkarilaispuolustus kuitenkin piti Suomen heittäjät kurissa loppuhetkillä ja pääsi nostamaan lopullisen piste-eron vielä viiteentoista.

- Meillä oli täydet mahdollisuudet voittoon. Jos mielimme voittaa, emme kuitenkaan voi antaa vastustajan hallita pelitempoa mielin määrin, Rantanen totesi.

Avaustappiosta huolimatta Rantanen vakuuttaa joukkueensa olevan iskussa.

- Tämä oli meiltä kesän ehdottomasti paras maaottelu tähän mennessä. Jos samalla mallilla jatketaan ja saadaan muutamat miinukset käännettyä plussiksi, meillä on hyvä turnaus tiedossa.

Suomen pisteykkönen oli 14 pistettä nostellut Julia Salmio (14/5). Salmion ja 39 minuuttia uurastaneen Kia Ignatiuksen (13/5/5 syöttöä/5 riistoa) ohessa Meriem Eerikinharju (11/5/3 riistoa) ja Saara Väre (11/3/5 syöttöä) saivat kelpo alun otteluun.

- Kia pelasi hyvin, mutta niinhän Kian pitää pelatakin. Meriem ja Saara ylsivät myös selkeästi plus-merkkisiin suorituksiin, Rantanen nyökkäsi.

EM-kisat jatkuvat Suomen osalta vielä tänään myöhäisottelulla Tanskaa vastaan.

 

Unkari (18-vuotiaat) - Suomi (18-vuotiaat) 77-62 (31-27), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen alkulohkoa, Skopje (Makedonia) 6.8.2008

Julia Salmio 14/5, Kia Ignatius 13/5/5 syöttöä/5 riistoa, Meriem Eerikinharju 11/5/3 riistoa, Saara Väre 11/3/5 syöttöä, Johanna Lemmetty 7/0, Titta Lepistö 4/6, Suvi Hakkarainen 2/1, Mirka Kilpijärvi 0/1, Linni Heino 0/0, Essi Punkkinen 0/0, Tiia Havio, Moona Owusu.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

9.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaille tytöille jatkoaikatappio Bulgariaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion alkulohkonsa viimeisessä pelissä jatkoajan jälkeen Bulgarialle loppunumeroin 91-87 (42-43, 81-81).

8.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat tytöt tärkeään voittoon Puolasta

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi toiseksi viimeisen alkulohkopelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi aloitti räväkästi ja rehki puolustuksen kautta johdon, joka ailahteluista huolimatta pysyi pelin loppulukemiin 69-72 (32-33) asti.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

31.7.2017 Maaottelu

Lahtinen heitti Suomen 18-vuotiaat tytöt voittoon Espanjasta

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi äärimmäisen kovan päänahan EM-kenraalissaan, kun Sudenpennut voittivat Lotta-Maj Lahtisen vapaaheitoilla EM-kisojen vakiomitalisti Espanjan 60-59 (29-15) Kisakallion Susi Training Centerissä.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat tytöt ottavat mittaa Venäjästä Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa kaksi valmistavaa maaottelua Venäjää vastaan viikonloppuna Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomi ja Venäjä kohtaavat sekä lauantaina 15.7. että sunnuntaina 16.7. kello 17:00.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

30.6.2017 17:00 Maaottelu

Sudenpennuille kolme Pohjoismaiden mestaruutta

Suomen nuorisomaajoukkueet löylyttivät Ruotsia neljästi Pohjoismaiden mestaruuskisojen päätöspäivänä Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat sekä Suomen 18-vuotiaat tytöt pääsivät juhlimaan Pohjoismaiden mestaruutta, kun taas Suomen 18-vuotiaat pojat nappasivat kauloihinsa hopeamitalit.

Näytä lisää vastaavia