Kreikka johti ottelua vielä neljän minuutin pelin jälkeen tilanteessa 9-7, jonka jälkeen Suomen joukkuepuolustus loksahti kohdalleen. Annika Holopainen (9/7) otti Kreikan naisten maajoukkueenkin rotaatioon kuuluvan sentteri Artemis Spanoun (16/9) hellään huomaansa ja avausjakson viimeiset kuusi minuuttia merkittiin Suomelle 15-1. Sama tahti jatkui toisella jaksolla, jonka aikana kreikkalaiset näyttivät paikoin hätääntyneiltä suomalaispuristuksessa.
Ottelun jälkipuoliskolla Suomi teki ”vain välttämättömän” keskittyen siihen, että Kreikka ei saanut hyökkäystään kulkemaan missään vaiheessa. Suomi johti parhaimmillaan pistein 38-58, mutta Kreikka pääsi kaunistelemaan lukemia vielä viimeisen viisiminuuttisen aikana.
– Huikea suoritus. Olen 11 vuotta pyörinyt näissä maajoukkuevalmennuskuvioissa mukana enkä ole koskaan nähnyt yhdenkään valmentamani joukkueen pelaavan niin kypsästi kuin me pelasimme ensimmäisen 20 minuutin aikana, pyöritteli 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Anton Mirolybov päätään.
– Annika Holopainen söi Artemis Spanoun käytännössä elävältä. Joukkuepuolustus oli virheetöntä, hyökkäyksessä saimme paljon laatuheittoja aikaiseksi sisään-ulos-pelillämme.
Holopaisen lisäksi kentän vahvat nimet olivat Anette Juvonen (22/3/3 syöttöä) sekä Noora Korhonen (11/3).
– Anette teki ensimmäisen 20 minuutin aikana 20 pistettä Kreikan 24:a vastaan. Korhonen puolestaan joutui Noora Järvikankaan eilisen loukkaantumisen jälkeen tänään ylitöihin, ja raatoi jokaisen kentällä viettämänsä minuutin erinomaisesti, Mirolybov arvioi.
B-divisioonan EM-kisoissa on jäljellä enää kaksi tappiotonta joukkuetta, Suomi ja Kroatia. Suomi kohtaa perjantaina alkavissa pudotuspeleissä Portugalin.
– Tästä eteenpäin pelin henki on se, että vain voitolla edetään jatkoon. Tavoitteemme ovat edelleen samat kuin ennen kisoja, linjaa Mirolybov.
Kreikka – Suomi 46–58 (10–22, 24–41, 33–50), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, ylempää jatkosarjaa, Miskolc (Unkari) 10.8.2011
Suomi: Anette Juvonen 22/3/3 syöttöä, Evita Iiskola 13/7, Noora Korhonen 11/3, Annika Holopainen 9/7, Emmi Leino 3/1, Saara Wahlgren 0/1, Sophie Weckström 0/0, Meral Bedretdin 0/0, Elisa Runsas 0/0, Kaisa Kuisma 0/0, Camilla Grönberg, Noora Järvikangas.
Kreikka: Artemis Spanou 16/9.
