18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kellisti EM- ja MM-kisoissa meritoituneen Latvian Kisakalliossa

12.6.2019 21:16 Viime viikolla maajoukkuekesän avausottelussa Turkin kellistänyt Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue raapaisi toisen kovan päänahan, kun ikäluokkansa EM- ja MM-kisoissa marinoitu Latvia kaatui Susi Training Centerissä 92-66 (42-36).

Awak Kuier ja Sudenpennut olivat vauhdissa Latviaa vastaan Kisakalliossa. Kuva: Ville Vuorinen.

Läpi ensimmäisen puoliajan Sudenpennut piti lievää johtoa hyppysissään, mutta lopullinen ja ratkaiseva ero syntyi kolmannella neljänneksellä. Päävalmentaja Jussi Laakson suojatit saivat onnistumisia puolustuksessa ja jatkuva paine pallossa aiheutti latvialaisille runsaasti menetyksiä.

– 24 menetystä on on Latvian tasoisella joukkueelle aika paljon. Saimme heidät sellaiseen ahdinkoon, että he joutuivat ottamaan vaikeita ratkaisuja heittokellon viimeisillä sekunneilla, Laakso kertoi.

Vaikka latvialaiset pääsivät liialti hyökkäyslevypalloihin, niin Sudenpennut sai napsittua riittävästi puolustuslevypalloja, jotta nopeiden hyökkäysten hanat aukesivat. Suomi repäisi eron kolmannen neljänneksen aikana yli kahteenkymmeneen, eikä enää katsonut taakseen.

– Kyllä tämä oli mieltä lämmittävä esitys koko joukkueelta, Laakso kiteytti.

Sudenpentujen laajasta rivistöstä erityisonnistujiin kuului Saga Ukkonen (20/3), joka jatkoi siitä, mihin edellisviikon Turkki-otteluissa jäi. Lisäksi Sanni Tuomisto (14/4), Awak Kuier (16/15/6 syöttöä) ja Janette Aarnio (14/0/4 riistoa) erottuivat tilastoissa.

– Sagan kaikesta tekemisestä huokuu itsevarmuus ja iloisuus, jota on nautinto katsoa. Sanni oli erittäin, erittäin hyvä. Awak ja Janette taas taikovat välillä kaneja hatustaan, kun joukkueella on vaikeaa.

Haalariostolla kunnostautuivat mm. Ebba Pekonen (4/0/3 syöttöä), Emerita Mashaire (0/5/3 syöttöä) sekä Emilia Hulst (6/2).

Oman ikäluokkansa EM-kisoissa neljänneksi (2017) ja MM-kisoissa kahdeksanneksi (2018) sijoittuneen Latvian pistekolmikko oli Paula Klescova (13/0), Paula Maurina (11/3) ja Laura Meldere (10/10/4 syöttöä).

Joukkueet kohtaavat uudestaan huomenna torstaina kello 13:00 Susi Training Centerissä.

Ottelutilastot >
PDF >

 
15.7.2019 00:52 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt huuhtoivat kultaa B-divisioonan EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti toisena suomalaisena juniorimaajoukkueena B-divisioonan EM-kisat Skopjessa. Tiukassa loppuottelussa Sudenpennut onnistui nappaamaan kultamitalit kaulaansa voittamalla Kreikan 63-56 (35-20). Suomi ei hävinnyt yhtään ottelua koko turnauksessa.

13.7.2019 22:26 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue finaaleihin Ruotsin kustannuksella, Sudenpentujen nousu A-divisioonaan on selviö

18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa Suomi voitti rakkaan länsinaapurinsa Ruotsin välierissä 65-46 (35-30). Sudenpennut varmisti voitolla nousun EM-kisojen A-divisioonaan ensi kesäksi ja pelaa huomenna turnauksen voitosta.

12.7.2019 17:52 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue mitalipeleihin, Sudenpennut höykytti Portugalia Kuierin dominoidessa

18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Suomi eteni mitalipeleihin ja taistelemaan noususta A-divisioonaan voittamalla Portugalin puolivälierissä suvereenisti 82-48 (39-26). Parketin ylivoimainen kuningatar oli hurjat 33 pistettä ja 13 levypalloa tehtaillut Awak Kuier.

10.7.2019 17:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue murskasi Kosovon

18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa Suomi näytti kaapin paikan Kosovolle voittamalla 37-93 (15-49). Suomi lähtee puolivälieriin tappiottomana ja vastaan tulee perjantaina joko Sveitsi tai Portugali.

9.7.2019 20:52 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt varmistivat alkulohkonsa kärkisijan trillerivoitolla Sloveniasta

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa alkulohko A:n kärkisijan. Sudenpennut voitti jännittävien hetkien jälkeen Slovenian 53-56 (27-26). Suomi pelaa huomenna viimeisen alkulohko-ottelunsa Kosovoa vastaan.

6.7.2019 22:40 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaille tytöille tärkeä nousu voittoon Tanskaa vastaan EM-kisoissa

18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa Suomi otti erittäin tärkeän alkulohkovoiton Tanskasta. Sudenpennut oli pitkään jäljessä, mutta päätösneljänneksellä suomalaiset nousivat 66-73 (40-37) -voittoon.

6.7.2019 01:31 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt pieksivät Viron EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisoonan EM-kisojen avausottelu Skopjessa oli voitokas, kun Sudenpennut nousi toisella puoliajalla ja selätti Viron 90-65 (32-38).

1.7.2019 18:41 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt Pohjoismaiden mestaruuteen, 16-vuotiaille tytöille pronssia

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue huuhtoi Pohjoismaiden mestaruuden nimiinsä puhtaalla pelillä, kun Sudenpennut kaatoi päätöspäivän ottelussaan Islannin 76-48 (45-23). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas nappasi pronssimitalit, kun Islanti kaatui numeroin 52-47 (22-21).

30.6.2019 22:43 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt varmistivat Pohjoismaiden mestaruuden päivän etuajassa, Ruotsi hitusen parempi 16-vuotiaissa tytöissä

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue säilyi voittamattomana ja varmisti PM-kisojen voiton nitistämällä Ruotsin 69-57 (30-32). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät tiukkojen vaiheiden jälkeen Ruotsille 68-73 (33-30).

29.6.2019 23:37 Sudenpennut

PM-kisoissa Viro kellistyi kahdesti Suomen tyttömaajoukkueiden toimesta

Suomen tyttömaajoukkueilla oli menestyksekäs lauantaipäivä Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi häikäisevän toisen puoliajan ja voitti Viron 58-78 (35-28). 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli jälleen ylivoimainen löylyttäen virolaisia numeroin 42-96 (17-45).

28.6.2019 23:23 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt voittoon näytöstyyliin, 16-vuotiaat tytöt jäivät Norjan jalkoihin PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen tyttömaajoukkueet sekä voittivat että hävisivät selkein lukemin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jyräsi Norjan 38-101 (12-56), kun taas 16-vuotiaat hävisivät 80-49 (33-26).

27.6.2019 23:11 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet pesivät Tanskan kahdesti PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pääsivät nauttimaan puhtaasta Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspäivästä, kun Sudenpennut pieksi Tanskan molemmissa ikäluokissa Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaat tytöt rallattelivat 80-60-voittoon, kun taas 18-vuotiaat tytöt nappasivat nihkeästä pelistä huolimatta voiton loppunumeroin 89-74.

13.6.2019 17:25 Sudenpennut

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pieksi Latvian toistamiseen Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen kahden valmistavan maaottelun viikossa juhlittiin toistamiseen voittoa, kun Sudenpennut venyi vakuuttavaan 90-73 (45-24) -voittoon Kisakallion Susi Training Centerissä.

5.1.2019 22:24 Sudenpennut

Suomen tytöille voitot Ruotsista, Kuier löi kaksi donkkia

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet päättivät vuotuisen Baltic Sea Basketball Cupin voittoihin Ruotsista. Päivän herkkupaloista vastasi Awak Kuier, joka donkkasi kahdesti kahteen minuuttiin.

5.1.2019 00:16 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet pesivät turkkinsa

Eilen Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivinä kaksi tappiota kärsineet Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pieksivät molemmat ylivoimaisesti Viron Tallinnassa.

3.1.2019 20:45 Sudenpennut

Poikamaajoukkueet avausvoittoihin Baltic Sea Cupissa

Perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Suomen sekä 18-vuotiaat että 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoihin Latviaa vastaan. Avauspäivän tähtenä tuikki MU16-maajoukkueen Lauri Kallio, joka liekitti 33 pistettä Suomen tuplajatkoaikavoitossa.

18.11.2019 12:24 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2020

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.

15.8.2019 21:19 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kellistivät Kreikan EM-kenraalissa, 16-vuotiailla pojille tappio EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä 69-64 (31-29). 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisoissa Ukrainalle.

14.8.2019 00:03 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille pojille alkulohkon kolmas sija Slovakia-voitolla

16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi nappasi alkulohkonsa kolmannen sijan voittamalla Slovakian 70-55 (33-21). Suomen pelit jatkuvat torstaina sijoista 9-16.

11.8.2019 22:49 Sudenpennut

Bulgaria vei EM-finaalin, Suomen 20-vuotiaat naiset B-divisioonan hopealle

20-vuotiaiden naisten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi joutui tyytymään hopeaan, kun Bulgaria vei voiton loppulukemin 80-75 (42-36) Sudenpentujen kuonon edestä. Tappiosta huolimatta turnaus oli Suomen 20-vuotiaille naisille menestyksekäs paluu EM-tasolle, josta palkintona nousu A-divisioonaan ensi kesäksi.

Näytä lisää vastaavia