19-vuotias Erik Sajantila siirtyy HBA-Märskystä Lahti Basketballin riveihin

19.1.2021 09:27 Lahti Basketball on tehnyt kahden ja puolen vuoden sopimuksen tulevaisuudenlupaus Erik Sajantilan kanssa. Sajantila nähdään mahdollisesti kentällä jo keskiviikkona.

Erik Sajantila käsittelee palloa Kisakalliossa kesällä 2019. Kuva: Ville Vuorinen

19-vuotias tulevaisuuden lupaus Erik Sajantila siirtyy välittömästi HBA-Märskyn riveistä Lahti Basketballin kokoonpanoon. Sajantila on tehnyt joukkueen kanssa kahden ja puolen vuoden sopimuksen ja on edustuskelpoinen jo keskiviikon ottelussa Korihaita vastaan.

Tällä kaudella 195-senttinen takamies oli HBA:n paras pistemies 15,6 pisteen ottelukeskiarvolla ja paras syöttäjä 4,4 koriin johtavalla syötöllä ottelua kohden. Nuorten maaotteluita hänellä on tilillään 84.

– Erik Sajantila on yksi tämän hetken kovimmista nuorista lupauksista. Olen todella iloinen, että Erik valitsi meidät. Se kertoo, että olemme hyvällä tiellä rakentamassa toimintamalliamme. Erik on moderni takapaikkojen pelaaja, jonka monipuolisuus sopii loistavasti pelipaikattomaan konseptiimme. Jatkossa hän on yhtenä jäsenenä muokkaamassa toimintaamme sellaiseksi, että se on entistä parempi kasvuympäristö lahjakkaille pelaajille. Se auttaa seuraamme kasvamaan ja tekee hänestä paremman pelaajan. Tämän siirron yhteydessä olen kiitollinen hyvästä yhteistyöstä HBA-valmentajien kanssa. Korisliiga on yksi tärkeä väylä suomalaisille lahjakkuuksille kohti merkittävää roolia Susijengissä. Tavoittelemme sitä, että seuramme ja sen päivittäinen harjoittelu olisi sellaisella tasolla, että mahdollisimman moni pelaaja näkee ympäristömme parhaana vaihtoehtona itselleen, kommentoi Lahden päävalmentaja Pieti Poikola.

Myös HBA:n valmentajana yhdessä Juha Stenin kanssa toimiva Hanno Möttölä oli iloinen Sajantilan siirrosta Lahteen.

– Erik on isokokoinen takamies, joka pystyy muuntautumaan joukkueen ja taktiikan mukaan useammallekin pelipaikalle kentän molemmissa päissä. Pelin ymmärrys on hänellä korkealla tasolla ja uskon että se tulee esille myös Korisliigassa. Erik on kilpailunhaluinen, hyvin kasvatettu suomalainen nuori mies. Hän ei ole ehkä joukon äänekkäin mutta on ottanut askeleita kohti johtajuutta vuosien varrella, mistä viimeisimpänä esimerkkinä toimii HBA:n kapteenin virka tällä kaudella, totesi Möttölä.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Henkilöt

 
10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

Näytä lisää vastaavia