
Ilman loukkaantuneita Villematti Kopiota ja Markus Moleniusta sijoitusotteluunsa Belgiaa vastaan lähteneet 20-vuotiaat miehet saivat tuta rotaationsa kapenevan vielä yhdellä pelaajalla, kun Daniel Dolenc (0/2) joutui jättämään varhain ottelun kesken.
Kahden väsyneen joukkueen kohtaamisessa terävämpi oli Belgia, joka karkasi kolmannella jaksolla 42–44-lukemista neljän minuutin 14-0-jaksollaan 42–58-johtoon. Suomi kaatui lukemin 70–84 (34–42) ja päätti B-divisioonan EM-kisat kahdeksanteen sijaan.
– Miehet alkoivat loppua kesken. Roikuimme mukana kolmanteen jaksoon asti, mutta silloin Belgia meni menojaan. Positiivista on se, että saimme tärkeitä minuutteja niille pelaajille, jotka ovat pelanneet tänä kesänä vähemmän, summasi joukkueen päävalmentaja Pekka Salminen.
Suomen tehomies oli Alex Murphy (29/8), jota Osku Heinonen (13/6/3 riistoa) ja Joonas Cavén (12/3) tahdittivat.
Suomelle tarttui seitsemästä kisaottelusta matkaan kaksi voittoa: Sveitsistä ja Iso-Britanniasta. B-divisioonan mestaruuden vei Kroatia, joka päihitti finaalissa Tshekin 88-80 (42-42).
– Euroopan koripallon taso on todella kova. Näissä kisoissa oli kahdeksan tai yhdeksän todella kovaa joukkuetta, me mukaan luettuna. Tavoitteeseemme (A-divisioonanousuun) yltääksemme meidän olisi pitänyt onnistua heittopelissämme täydellisesti, emmekä voi kieltää sitä, että jäimme korin alla pieneksi, Salminen arvioi turnauksen antia.
– Yhtä kaikki jälleen todella tärkeää kokemusta koko ryhmälle.
Turnauksen myötä 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen pelaajista 1992 syntyneet Osku Heinonen, Alex Vaenerberg, Marcel Liukko, Henri Välimaa, Aleksi Akpaso, Markus Molenius sekä Villematti Kopio pelasivat uransa viimeiset juniorimaaottelut.
Myös 16-vuotiaat tytöt kahdeksanneksi
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti myös B-divisioonan EM-kisaurakkansa sunnuntaihin. Joukkue pelasi Tallinnassa kisasijoituksista 7.-8. häviten Slovenialle pistein 41–56 (21–27) ja päättäen kisat kahdeksanteen sijaan.
Perjantain puolivälierässä alkanut heittokipsi riivasi suomalaisia yhä turnauksen viimeisessäkin ottelussa. Suomi upotti pelitilanneheittonsa vain 20% tarkkuudella (15/75), kun taas Slovenia onnistui ottelun lopun lähestyessä juoksemaan vapauttavilla koreilla runsaaseen johtoon. Suomi heitti kolmessa viimeisessä kisaottelussaan pelitilanneheittonsa 22,6% tarkkuudella (48/212).
– Yritys ja asenne olivat täysin kohdallaan, mutta korinteko edelleen vaikeaa. Yritimme totta kai päättää hienon turnauksen voittoon, mutta näin kävi, niputti 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Antti Koskelainen turnauksen päätösottelun.
Suomi voitti turnauksen kuusi ensimmäistä otteluaan, mutta päätti urakkansa kolmeen peräkkäiseen tappioon. Joukkue voitti vuoden 2012 aikana pelaamastaan 21 ottelusta 14 ja juhli toukokuussa Pohjoismaiden mestaruutta Ruotsin Solnassa.
– Arvokas ja hieno projekti. Voitimme monia upeita koripallojoukkueita, vaikka kookospähkinä jäi särkemättä, arvioi Koskelainen kulunutta kesää viitaten haaveeksi jääneeseen A-divisioonapaikkaan.
– Pelaajat ovat tehneet upeasti töitä, joten suuri kiitos heille ja koko ammattitaitoiselle valmennusstaffillemme, Koskelainen päätti.
Suomi – Belgia 70–84 (14–20, 34–42, 46–61), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (sijoitusottelu, sijat 7.-8.), Sofia (Bulgaria) 22.7.2012
Suomi: Alex Murphy 29/8, Osku Heinonen 13/6/3 riistoa, Joonas Cavén 12/3, Ilari Seppälä 5/0, Alex Vaenerberg 4/2/4 syöttöä/3 riistoa, Marcel Liukko 3/4, Henri Välimaa 2/4, Aleksi Akpaso 2/1, Kristofer Clement 0/5, Daniel Dolenc 0/2, Markus Molenius, Villematti Kopio.
Belgia: Arne Steinbach 22/6/5 syöttöä, Elias Lasisi 16/3, Loic Schwartz 10/16/5 syöttöä/4 riistoa/3 blokkia.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Suomi – Slovenia 41–56 (7-20, 21–27, 34–40), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (sijoitusottelu, sijat 7.-8.), Tallinna (Viro) 22.7.2012
Suomi: Ninni Salmi 9/5, Lotta Eräkangas 8/2, Tuuli Menna 7/10, Emilia Helle 7/4, Elina Koskimies 6/2, Veera Välimaa 2/5, Nina Augustin 2/1, Iina Salmenkivi 0/6, Olivia Moskari 0/4, Lotta Hämäläinen 0/2, Selina Dockery 0/2, Elli Koskinen 0/2.
Slovenia: Zala Lesek 14/13/4 syöttöä.
Lisätietoja: Ottelutilastot
