7.7.2022 21:01 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti valmistautumisjaksonsa kohti EM-kisoja voitolla Ruotsista. Torstaina Kisakalliossa pelattu maaottelu päättyi Suomen voittoon lukemin 65–55 (24–28).
Max Besselink oli Suomen paras pistemies toisessa kohtaamisessa Ruotsia vastaan. Kuva: Ville Vuorinen
Päävalmentaja Petri Virtasen mukaan ottelu on kovinkin erilainen kuin keskiviikkoinen kohtaaminen.
- Ruotsi oli alussa meitä selvästi terävämpi, eikä meidän hyökkäyksemme rullannut eiliseen tapaan. Oli kuitenkin kiva huomata, että toisella puoliajalla meillä riitti kurinalaisuutta ja malttia toteuttaa meidän asioita huomattavasti paremmin.
Suomi onnistui kääntämään ottelun itselleen vahvan toisen puoliajan turvin. Vaikka Ruotsi oli pitkään niskan päällä, Suomen kypsä esitys lopussa jätti vieraat nuolemaan näppejään.
- Olemme kesän maaotteluissa onnistuneet kääntämään tiukkoja pelejä voitoksi. Sitä pitää arvostaa todella korkealle ja olen siitä todella tyytyväinen. Nyt on valmistelut tehty ja seuraavaksi otetaan suunnaksi Georgia ja Tbilisi, Virtanen summasi.
Suomen parhaimmistoa ottelussa oli 15 pistettä viimeistellyt ja viisi levypalloa noukkinut Max Besselink. Päävalmentaja Virtanen kiitteli Gezim Bajramin esitystä: viiden pisteen lisäksi hän veti muutaman minuutin pätkän molemmissa kenttäpäädyissä, joka muutti pelin luonteen ja käänsi ottelun lopuksi Suomelle.
Suomi aloittaa B-divisioonan EM-kisat lauantaina 16.7. ottelulla Sveitsiä vastaan klo 15.45 Suomen aikaa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi eilen nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissä, Saksassa. Suomi pelaa A-divisioonan EM-kisoissa neljässä ikäluokassa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti viime viikolla Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, ensi kesän 2025 EM-kisojen emäntä- ja isäntämaat.
Tällä ja ensi viikolla Tampereella nähdään harvinaista herkkua, kun Suomi isännöi 18-vuotiaiden poikien EM-kotikisoja Hakametsässä. Edellisen kerran juniorien EM-kisoja pelattiin Suomessa kahdeksan vuotta sitten Helsingin U20-kotikisojen merkeissä. Nuo kisat muistuvat mieleen erityisesti Lauri Markkasen esiinmarssista, yleisöryntäyksestä ja Suomi-koriksen uuden sukupolven esittäytymisestä.
Eilen päättyneissä 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomen Viljami Vartiainen valittiin turnauksen tähdistöviisikkoon. Suomi sijoittui kolmanneksi ja nousi ensi kesäksi A-divisioonaan.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue juhli kolmatta sijaa ja täten myös nousua A-divisioonaan ensi kesäksi, kun Sudenpennut voitti Romaniassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussaan Alankomaat 73-56 (43-28).
Romaniassa pidettävissä 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Sudenpennut hävisi välierissä kisaisännille 72-77 (29-26). Suomi pelaa täten pronssiottelussa huomenna ja voitolla Sudenpennut nousee A-divisioonaan ensi kesäksi.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue eteni välieriin Romaniassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Portugalin 68-66 (36-28). Suomi kohtaa huomenna kotijoukkue Romanian klo 18:00 Suomen aikaa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa voittokulkuaan Romaniassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Kroatian 67-78 (32-44). Suomi eteni kahdeksan parhaan joukkoon alkulohkon ykkössijalta ja puolivälierävastustaja selviää huomenna.
Suomen 20-vuotiaat miehet jatkavat voittamattomina kolmen ottelun jälkeen, kun Sudenpennut voitti alkulohkon toiseksi viimeisessä ottelussa Latvian 61-57 (30-26). Suomi varmisti voitolla paikkansa kahdeksan parhaan joukossa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi toisen voittonsa Romaniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut pieksi Sveitsin 60-85 (26-40). Sudenpennut kohtaa alkulohkon kolmannessa pelissään huomenna Latvian.