Israelin ja Suomen välinen ottelu eteni aaltoillen. Suomi johti avausjakson jälkeen kuudella pisteellä, mutta kylmeni täysin toisen jakson tullen joutuen alati rikkomaan israelilaispelaajia, minkä tuloksena Israel kasvatti taukoeron seitsemään vapaaheittoviivalta.
Kolmannen ja neljännen jakson taitteessa Israel karautti jo 18 pisteen päähän, kunnes Suomi käynnisti hurjan takaa-ajon, joka toi joukkueen aina viiden pisteen päähän viitisen minuuttia ennen ottelun loppua. Suomelle vihelletyn epäurheilijamaisen virheen jälkeen Israel veti kuitenkin minuutin jakson 7-0 ja tyylitteli loppuluvuiksi 80–69 (32–25).
– Tänään meillä alkoi näkyä väsymys. Oltiin niin hitaita joka tilanteessa, että Israel pääsi 43 kertaa vapaaheittoviivalle. Lisäksi heitimme ensimmäisellä puoliskolla kolmosemme 0/18. Jätkät ryhdistäytyivät kuitenkin hienosti vielä viimeisessä erässä, summasi ottelun 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen.
Suomen ykköstykit olivat erinomaisen turnauksen päättänyt Alex Murphy (19/5) sekä pirteä Joonas Cavén (13/1). Huippuluokan turnauksen pelannut Alex Vaenerberg (12/2/5 syöttöä/7 riistoa) jatkoi uskomattomia otteitaan: Salon Vilppaan pelinrakentaja tyylitteli kolmen ottelun keskiarvoikseen 8,0 pistettä, 4,7 syöttöä sekä 5,3 riistoa ottelua kohden.
– Alex on ollut meille kaikki kaikessa. Vasta tänään, jolloin koko joukkue pelasi väsyneellä jalalla, ensimmäiset puolustajat pääsivät hänestä ohitse. Hän on ollut johtava puolustajamme ja erinomainen pelinrakentaja, Salminen suitsutti.
Suomi haki kolmipäiväisestä turnauksesta voiton Turkista (86–68) sekä tappiot Israelille ja Serbialle (61–90). Turnauksen voittajaksi kruunattiin kaikki kolme peliään voittanut Serbia Suomen viedessä kakkossijan Israelin ja Turkin edestä suotuisalla korierolla. Kun B-divisioonan EM-kisojen alkuun on aikaa alle kaksi viikkoa, Salmisen tunnelma on luottavainen.
– Kaiken kaikkiaan tämä on erittäin hyvä joukkue. Meillä on 7-8 pelaajaa, jotka pystyvät pelaamaan kansainvälisellä huipputasolla.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat pelataan 12.–22. heinäkuuta alkaen Bulgarian Sofiassa. Suomen alkulohkovastustajat ovat Tshekki, Sveitsi sekä Unkari. Edellisiin vuosiin poiketen 20-vuotiaiden miesten A-divisioonaan nousee tänä kesänä neljä joukkuetta.
Israel – Suomi 80–69 (14–20, 32–25, 59–44), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Ruma (Serbia) 1.7.2012
Suomi: Alex Murphy 19/5, Joonas Cavén 13/1, Alex Vaenerberg 12/2/5 syöttöä/7 riistoa, Villematti Kopio 8/2, Aleksi Akpaso 4/0, Markus Molenius 3/4, Osku Heinonen 3/2, Daniel Dolenc 3/0, Marcel Liukko 2/1, Ilari Seppälä 2/2, Henri Välimaa 0/1, Sebastian Booker 0/0.
Lisätietoja: 20-vuotiaiden miesten maajoukkue
