20-vuotiaat miehet voittoon Tanskasta Moleniuksen juhlaottelussa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue otti vahvan kiinnityksen Pohjoismaiden mestaruuteen ikäluokkansa PM-kisoissa Tikkurilassa. Keskiviikkona Suomi kylvetti Tanskan pistein 87–74 (43–31). Suomen syömähammas oli sadannen nuorten maaottelunsa pelannut Markus Molenius.

FoKoPo rakentaa tulevaisuuttaan mm. 20-vuotiaan Markus Moleniuksen varaan. Kuvat: Francois Perthuis.

Tiistain PM-avauksen tapaan Suomen kaukoheittopeli oli omaa luokkaansa. Tanska tarjosi suomalaisheittäjille runsaasti vapaata heittotilaa, eivätkä ”sudenpennut” epäröineet vaan nautiskelivat muhkeat 16 kolmosta (tarkkuus 40%) makaavan tanskalaispuolustuksen edestä.

Suomi karkasi kymmenen pisteen johtoon ensimmäisen kerran toisen jakson alussa, jonka jälkeen kotijoukkue keskittyi johtoasemansa varmistelemiseen. Viimeisellä kymmenminuuttisella Tanska kavensi eron kahdeksaan pisteeseen, kunnes Markus Molenius kylmäsi vieraat kolmosellaan runsaat kaksi minuuttia ennen loppua.

Ottelun hahmo oli jo sadannen nuorten maaottelunsa pelannut Molenius (22/3/4 syöttöä), joka jallitti tanskalaispuolustajia monipuolisuudellaan hyökkäyspäässä sekä järjesteli joukkueensa rivejä komennoillaan kentän molemmissa päissä. Lisäksi Molenius yhdessä Marcel Liukon (5/3) kanssa teki Tanskan sentterijärkäle Kevin Larsenin (22/16) olosta tukalaa puolustuksellaan.

– Mikael Herbertin ollessa tänään sivussa sisäpelaajamme joutuivat tänään aika lujille, mutta Molenius vastasi huutoon erinomaisesti ja pelasi varmaan elämänsä parhaan maaottelun, kehui 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen luottopelaajaansa.

– Markus on kokenein 20-vuotias, jota olen koskaan valmentanut. Hän ymmärtää ne pienet yksityiskohdat, mitä tämän pelin pelaaminen vaatii. Hän on meille erittäin arvokas pelaaja.

Yli 20 pisteen ylsi myös kolmosjyvänsä kohdilleen saanut Villematti Kopio (21/4). Aleksi Akpaso (14/2) jatkoi nousujohteisia otteitaan.

– Onnistumisia löytyi sen verran laajalta rintamalta, että Tanskan oli ikävä pelata meitä vastaan. Tästä porukasta on alkanut löytyä riittävän monta hyvää pelaajaa, mutta muutaman hyvän miehen esiinnousua vielä tarvitaan, Salminen analysoi.

Ruotsilla helppo iltapuhde

Kisojen avausottelussa shokkitappion Tanskalle kärsinyt Ruotsi iski suuremman vaihteen silmään ja porhalsi keskiviikkona vaivattomasti Norjan kumoon. Norjalaiset taipuivat Ruotsille pistein 48–100 (28–52).

Tasavahvan Ruotsin terävimmät olivat Sebastian Norman (16/4), Karl Örnher (15/3) ja William Gutenius (14/7).

Suomi on voittanut kaksi ottelua ja Norja hävinnyt kaksi ottelua. Ruotsi ja Tanska ovat voittaneet kumpikin yhden. Suomi voittaa Pohjoismaiden mestaruuden, jos se voittaa torstaina Ruotsin tai häviää seitsemällä pisteellä tai alle.

Suomi ja Ruotsi kohtaavat torstaina klo 14:30.

Suomi – Tanska 87–74 (19–14, 41–31, 68–54), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, PM-kisat, Tikkurila 20.7.2012

 

Suomi: Markus Molenius 22/3/4 syöttöä/3 riistoa, Villematti Kopio 21/4, Aleksi Akpaso 14/2, Joonas Cavén 8/1, Alex Vaenerberg 7/0/3 riistoa, Ilari Seppälä 6/4, Marcel Liukko 5/3, Henri Välimaa 2/5, Osku Heinonen 2/1, Sebastian Booker 0/1, Kristofer Clement 0/0, Anttoni Tapio 0/0.

Tanska:
Kevin Larsen 22/16, Esben Reinholt 14/3, Sami Eleraky 12/10.

 

Norja – Ruotsi 48–100 (13–30, 28–52, 41–75)

Norja: Jakob Baiden 11/4.

Ruotsi:
Sebastian Norman 16/4, Karl Örnher 15/3, William Gutenius 14/7.

Lisätietoja: PM-kisatilastot