Suomi ei ollut ottelussa terävimmillään, vaikka johtikin Sveitsiä parhaimmillaan yli kymmenellä pisteellä. Suomi antoi sveitsiläisille pahasti tasoitusta etenkin vapaaheittoviivalta (13/29). Vielä päätösminuutin alussa Suomi johti lukemin 73-77, mutta menetti voittomahdollisuutensa heittämällä viimeisellä minuutilla kuudesta vapaaheitostaan kolme ohi. Päätössummerin soidessa Sveitsin Miroslav Petkovic upotti yhdeksästä metristä lähteneen viskaisunsa sukkana sisään, varmistaen Suomen tipahtamisen B-divisioonan EM-kisojen 18. sijalle.
– Olisi ollut suotavaa, että olisimme säilyttäneet suoritustasomme kisojen loppuun asti, mutta sykettä ja otetta ei riittänyt tähän otteluun. Toinen puoliaika oli kerta kaikkiaan ala-arvoinen suoritus, mikä on tietysti sääli siihen nähden, että emme pelanneet sijoituksesta huolimatta lainkaan huonosti, huokaili Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov.
Antti Kanervo (23/5) oli tuttuun tapaan Suomen paras pistemies. Michael Pounds (21/6) ja Matias Ojala (12/6) pelasivat myös kohtuullisen hyvän ottelun.
– En lähde varsinaisesti kehumaan ketään tämän päivän suorituksen johdosta. Meillä on ollut kisoissa vahvaa yksilö- ja joukkuetekemistä, mutta tänään menovesi oli aivan lopussa. Se näkyi jokaisesta pelaajasta, pettynyt Mirolybov manasi.
Kesä 2008 oli 20-vuotiaiden miesten maajoukkueelle koettelemusten taival. Hongan Petri Heinonen ja Anselmi Vanjoki tipahtivat joukkuevahvuudesta juuri ennen maaotteluiden alkua loukkaantumisten vuoksi, ja Suomi joutui kisoihin joukkueella, jonka pisimmät pelaajat olivat kaksimetrinen Nicolas Dolenc ja 196-senttinen Matias Ojala. EM-kisojen alkulohkossa Suomella oli hyvät saumat alempaan jatkosarjaan pelaamaan sijoista 9.-16., mutta joukkueiden keskinäisissä vertailuissa Suomelle epäedullinen korisuhde suisti joukkueen alimpaan mahdolliseen kisakastiin, pelaamaan sijoista 17.-19.
– Ikävä päätös kisoille, myönsi Mirolybov.
– Me pelasimme ennen kisoja kolme tasaista ottelua Viroa vastaan ja voitimme Ruotsin parillakymmenellä pisteellä. Molemmat joukkueet pelaavat tällä hetkellä noususta Euroopan A-sarjaan. Alempikin loppusarja olisi ollut hyvä päätös, koska se olisi tarkoittanut neljää kovaa maaottelua lisää. Pakko myöntää, etteivät Azerbaijan ja Sveitsi motivoineet vastustajina aivan niin paljoa.
Mollisointuisesta päätösottelusta huolimatta Mirolybov jakoi tasaisesti kiitoksia koko joukkueelleen. Antti Kanervo esiintyi vahvasti läpi turnauksen ja heitti ottelukohtaiseksi keskiarvokseen 21,3 pistettä. Juho Lehtoranta (14,7), Michael Pounds (11,7), Aleksi Huuskonen (11,2) ja Matias Ojala (10,2) olivat myös tilaisuuden tullen vireessä. Joukkueen jokerikortiksi nousi ensimmäiset maaottelunsa pelannut 184-senttinen Skomantas Pocius, joka nousi puolustustyöskentelynsä ja taisteluasenteensa ansiosta joukkueen johtohahmojen joukkoon.
– Kyllä kaikki pelaajat täyttivät paikkansa. Sääli, että loppupeleissä jouduimme näin alhaisille sijoille, koska jätkät olisivat esitystensä puolesta ansainneet parempaa, summasi Mirolybov turnauksen kulun.
Sveitsi-Suomi 82-80 (29-38), 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat, sijoitusottelu (Sijat 17.-18.), Targu Mures (Romania) 9.8.2008
Antti Kanervo 23/5, Michael Pounds 21/6, Matias Ojala 12/6, Juho Lehtoranta 7/6, Skomantas Pocius 5/3/3 syöttöä, Ilpo Pehkonen 5/1, Aleksi Huuskonen 3/6, Nicolas Dolenc 2/2, Sami Himberg 2/0, Ville Viita 0/0, Ilkka Ekström.