20-vuotiaille naisille niukka tappio Turkille EM-alkulohkon viimeisessä ottelussa – Saksa vastaan neljännesvälierissä

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue hävisi Liettuassa pidettävien EM-kisojen C-alkulohkon viimeisessä ottelussaan Turkille 62-57 (30-25). Suomi saa neljännesvälierissä, Round of 16:ssa, vastaansa D-lohkon kärkijoukkue Saksan.

Turkki ja Berfin Sertoglu kaatoivat Sudenpennut EM-alkulohkon viimeisessä pelissä. Kuva: FIBA Europe.

Turkin ja Suomen välisen pelin ensimmäiset kolme neljännestä olivat aaltoilevaa, kun kumpikaan joukkue ei saanut selvää yliotetta toisesta. Vähän ennen päätösneljänneksen puoliväliä Turkki eteni 9 pisteen johtoon, jota Sudenpennut lähti kirimään.

Kiri onnistui monellakin tapaa mainiosti. Sudenpentujen paikkapuolustus hyydytti Turkin hyökkäyspelin ja suomalaiset pääsivät vapaaheittoviivalle, mutta vapaaheittojen viimeistely jäi kehnoksi.

Kaikesta huolimatta Sudenpennut pääsi tasoihin noin kaksi minuuttia ennen loppusummeria Elina Aarnisalon hyppyheitolla. Viimeisten minuuttien onnistumiset menivät kuitenkin Turkille.

– Lähdimme parantamaan ja paransimmekin hemmetisti. Olimme puolustuksessa teräviä ja juoksimme hyvin kenttää. Vapaaheitoista jäi liikaa pisteitä pois ja kolmosten prosentti jäi huonoksi. Ei nuo tarvitse pistää sisään kuin edes kohtuullisella tasolla, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.

Suomi heitti vapaaheittonsa 12/21 (57,1%) ja kolmosensa 3/23 (13,0%).

Suomen pistekolmikko oli Aarnisalo (18/8), Albina Syla (16/7) ja Meri Kanerva (11/7). Turkin ykkönen oli Berfin Sertoglu (29/6/7 syöttöä).

Alkulohkojen päätyttyä edessä on Round of 16, jossa Suomea vastaan tulee Saksa. Voittaja pelaa sijoista 1-8, häviäjä 9-16.

> Ottelutilastot

Päivitetty