3x3 SM-kiertueen tuplaviikonloppuna pelattiin Tampereella ja Vimpelissä

11.7.2023 12:33 Viikonloppuna oli tarjolla rutkasti paikkoja elokuun lopputurnaukseen, kun 3x3 SM-kiertueen osakilpailuja pelattiin kaksin kappalein.

3x3 SM-kiertue sai viikonloppuna jatkoa, kun osakilpailuja järjestettiin peräti kaksi. Lauantaina pelattiin Tampereella, ja vaikka tapahtuma jouduttiin huonon sään takia siirtämään sisälle Kauppi Sports Centeriin, fiilis oli katossa. Pelit alkoivat klo 10, ja aamupäivästä pelattiin sekä naisten PRO-sarjan että pyörätuolisarjan otteluita. 

Tampereen osakilpailun pyörätuolisarjan voittaja Tapiolan Honka. Kuva: Ville Syrjäkoski

Pyörätuolisarjassa oli mukana neljä joukkuetta, joista finaaliin tiensä selvittivät BC Nokia 4 sekä Tapiolan Honka. Joukkueiden keskinäinen ottelu alkusarjassa oli päättynyt 3-7 BC Nokia 4:n hyväksi, joten Tapiolan Honka lähti finaaliin hakemaan revanssia. Se myös saatiin, kun tällä kertaa Tapiolan Honka heitti itsensä ottelun, sekä koko sarjan voittoon lukemin 3-7.

Tampereen osakilpailun naisten PRO-sarjan voittaja JutiC. Kuva: Ville Syrjäkoski

Naisten PRO-sarjassa viisi joukkuetta oli havittelemassa paikkaa elokuun lopputurnauksesta. Alkulohkosta itsensä finaaliin puhtaalla pelillä pelasi JutiC. Toinen finalisti selvitettiin korierolla, sillä samoissa pisteissä oli peräti kolme joukkuetta viidestä. JutiC sai vastustajakseen siis korieron turvin Airball Squadin. Finaalia pelattiin alkuun aivan käsi kädessä, mutta JutiC vei lopulta ottelun sekä paikan elokuun lopputurnaukseen lukemin 16-13.

Tampereen osakilpailun miesten PRO-sarjan voittaja Ru. Kuva: Ville Syrjäkoski

Miesten PRO-sarja pääsi alkamaan puolenpäivän tienoilla. Sarjassa oli joukkueita täydet 12, ja paikasta lopputurnauksessa lähdettiinkin pelaamaan kolmessa eri lohkossa. Semifinaaliin tiensä pelasivat otteluparit GTP - Yökoris Tampere sekä Ru - Los Toros. Molemmat semifinaalipelit olivat äärimmäisen tiukkoja, ja ne ratkaistiinkin vasta aivan viime hetkillä. Finaaliin pääsivät siis GTP voitettuaan 21-20, sekä Ru voittolukemin 20-18. Niin ikään miesten PRO-sarjan finaali oli hyvin tasaväkinen. Kovan kamppailun jälkeen osaturnauksen voittajaksi selviytyi Ru, joka lukemin 19-21 lunasti itselleen paikan elokuun lopputurnauksessa.

Vimpelin osakilpailun U14-sarjan voittaja Håbitit.

Vimpelin osaturnaus pelattiin suunnitelmien mukaan Saarikentällä pääosin aurinkoisessa säässä. Miesten ja naisten PRO-sarjojen lisäksi turnauksessa pelattiin U14-sarja. U14-sarjassa pelasi kolme joukkuetta, joista finaaliin pääsi Håbitit ja Röllit. Håbitit voittivat sarjan selkeästi lukemin 10-1. 

Vimpelin osakilpailun naisten PRO-sarjan voittaja MinttuBasket.

Naisten PRO-sarjassa viikonlopun toista paikkaa lopputurnaukseen lähti tavoittelemaan yksi neljän joukkueen lohko. Alkulohkon jälkeen finaalissa olivat MinttuBasket sekä Kisumisut. Finaali oli tasainen, mutta MinttuBasket vei lopulta voiton sekä paikan lopputurnauksessa lukemin 14-11. 

Vimpelin osakilpailun miesten PRO-sarjan voittaja BC JMI.

Miesten PRO-sarjassa oli niin ikään yksi lohko, jossa oli viisi osallistuvaa joukkuetta. Finaaliin selviytyivät selkein lukemin Tampereen osakilpailun voittanut Ru, sekä alkulohkossa heille vain pisteellä hävinnyt BC JMI. Finaalissa kokemus puhui puolestaan, ja BC JMI heitti itsensä sarjan voittajaksi. Näin ollen molemmat Vimpelin osakilpailun finalistit voidaan nähdä elokuussa Mall of Triplassa järjestettävässä lopputurnauksessa.

Huh mikä viikonloppu, kiitos kaikille osallistuneille! 3x3 SM-kiertue on nyt puolessa välissä, eli vielä on tilaisuuksia tulla fiilistelemään korista, hyvää meininkiä ja joukkueena taistelemaan paikasta lopputurnauksessa! Seuraava osakilpailu järjestetään Heinolassa lauantaina 15.7. Mukaan mahtuu vielä, ilmoita joukkueesi täällä! 

Asiat

 
20.8.2023 17:07 3x3

3x3 Suomen mestareiksi Kisumisut ja Tarmo no Porvoo

Naisten sekä miesten 3x3-koripallon Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla. Naisten sarjassa mestareiksi kruunattiin Kisumisut, miehissä voiton kotiin jo toisena vuonna peräkkäin vei Tarmo no Porvoo.

18.8.2023 16:32 3x3

3x3 SM-kiertueen lopputurnaus lauantaina Triplassa

3x3 SM-kiertueen loppuhuipennus nähdään lauantaina Helsingin Pasilassa, kauppakeskus Triplassa. Ketkä kruunataan suomenmestareiksi?

14.8.2023 10:44 3x3

3x3 SM -kiertueen osakilpailut päätökseen Jyväskylässä

Viimeinen osakilpailu 3X3 SM-kiertueella ennen lopputurnausta pelattiin lauantaina Jyväskylässä.

11.8.2023 09:55 3x3

Kesän 2023 3x3 SM-kiertueen viimeinen osakilpailu lauantaina Jyväskylässä

Jyväskylässä pelataan lauantaina tämän kesän viimeinen 3x3 SM-kiertueen osakilpailu.

7.8.2023 15:30 3x3

3x3 SM-kiertueen viimeinen osakilpailu lauantaina Jyväskylässä

Jyväskylässä järjestetään tulevana lauantaina 3x3 SM-kiertueen viimeinen osakilpailu - mukaan ehtii vielä ilmoittautua!

30.7.2023 21:21 3x3

3x3 SM-kiertueen seitsemäs osakilpailu Kotkassa

3x3 SM-kiertueen toiseksi viimeinen osakilpailu pelattiin lauantaina Kotkassa meripäiväkoriksen yhteydessä.

28.7.2023 14:27 3x3

3x3 SM-kiertueen seuraava osakilpailu Kotkassa

Lauantaina 3x3 SM-kiertueen seuraava osakilpailu järjestetään Kotkassa meripäivien yhteydessä.

24.7.2023 09:21 3x3

3x3 SM-kiertueen kuudes osakilpailu järjestettiin lauantaina Klaukkalassa

3x3 SM-kiertueen Klaukkalan osakilpailu oli samalla Suomen NMKY:n Urheiluliiton 100-vuotis Juhlaturnaus.

21.7.2023 13:24 3x3

3x3 SM-kiertueen seuraava osakilpailu Klaukkalassa

Huomenna lauantaina Klaukkalassa pelataan 3x3 SM-kiertueen kuudes osakilpailu.

17.7.2023 11:35 3x3

3x3 SM-kiertue jatkui lauantaina Heinolassa

3x3 SM-kiertueen viides osakilpailu järjestettiin lauantaina Heinolan satamassa - kaksi uutta joukkuetta lunasti paikkansa elokuun lopputurnauksessa.

14.7.2023 12:37 3x3

3x3 SM-kiertue jatkaa Heinolaan

3x3 SM-kiertueen viides osakilpailu järjestetään lauantaina Heinolassa.

7.7.2023 11:27 3x3

3x3 SM-kiertue jatkuu viikonloppuna Tampereella sekä Vimpelissä

Tulevana viikonloppuna pelataan taas, kun 3x3 SM-kiertue saapuu lauantaina Tampereen Kauppi Sport Centeriin ja sunnuntaina Vimpelin Saarikentälle.

16.6.2023 14:50 3x3

3x3 SM-kiertue jatkuu Lahdessa

Lahdessa pelataan lauantaina 3x3 SM-kiertueen toinen osakilpailu. Paikasta elokuun lopputurnaukseen taistelee tällä kertaa kahdeksan naisten joukkuetta.

12.6.2023 15:36 3x3

3x3 SM-kiertueen ensimmäinen osakilpailu valloitti Helsingin Narinkkatorin

Helsingin Narinkkatorilla päästiin taas nauttimaan koriksesta, musiikista ja hyvästä fiiliksestä - 3x3 SM-kiertueen ensimmäisestä osakilpailusta paikkansa miesten PRO -sarjan finaaliin lunasti Tarmo no Porvoo.

9.6.2023 17:00 3x3

3x3 -koriksen SM-kiertue lähtee käyntiin Helsingin Narinkkatorilta

Kesän 3x3 SM-kiertueen ensimmäinen osakilpailu pelataan sunnuntaina Helsingin Narinkkatorilla.

9.6.2023 13:05 Susijengi

FIBA World Cup Trophy Tour rantautuu viikonloppuna Suomeen

Alkukesästä Eurooppaa kiertänyt Kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n järjestämä MM-pokaalikiertue pysähtyy sunnuntaina 11.6. Helsinkiin. Tule katsomaan MM-pokaalia ja tapaamaan Susijengin pelaajia.

21.4.2023 10:00 3x3

3x3-koriksen SM-kiertue käynnistyy kesäkuussa, kiertueaikataulu nyt julkaistu

Taistelu 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy tänä kesänä jo kuudetta kertaa. 3x3-kiertue huipentuu jälleen tänä vuonna Mall of Tripla -kauppakeskuksessa järjestettävään finaaliin Helsingissä.

24.1.2023 10:00 3x3

PostNordin ja Koripalloliiton mittava yhteistyö laajenee, PostNord mukaan 3x3 SM-kiertueelle

Susijengin ja Susiladiesin pääyhteistyökumppanina toimiva PostNord on jatkossa olympialaji 3x3-koripallon SM-kiertueen yhteistyökumppani. PostNord on merkittävä toimija We deliver -rahastossa, jonka avulla autetaan vähävaraisten perheiden pysymistä koripalloharrastuksessa.

27.8.2022 17:54 3x3

3x3 Suomen Mestareiksi JutiC ja Tarmo no Porvoo

Naisten ja miesten 3x3-koripallon Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla. Naisten sarjassa voiton vei toisena vuonna peräkkäin JutiC, miehissä mestariksi kruunattiin Tarmo no Porvoo.

24.8.2022 19:52 3x3

3x3 SM-kiertue huipentuu lauantaina lopputurnaukseen kauppakeskus Triplassa Helsingissä

SM-kiertueen kahdeksan osakilpailua on pelattu kesän aikana ympäri Suomea, ja lauantaina ratkotaan Suomen Mestarit niin miesten, kuin naisten sarjoissa.

Näytä lisää vastaavia