A-poikien ja B-tyttöjen finaaliavaukset Hongan juhlaa

20.4.2013 Lauantaina juhlittiin espoolaisvoittoja niin A-poikien kuin B-tyttöjenkin finaalien ensimmäisissä osaotteluissa, kun Honka Akatemia nujersi A-poikien finaaliavauksessa Kouvot 77–72 (40–35) ja Tapiolan Honka I B-tyttöjen ensimmäisessä finaalissa BC Nokian 82–35 (44–23). A-poikien pronssimitalit matkasivat KTP:lle ja B-tyttöjen pronssit Wartti Basketille.

Teemu Sulonen iski kovalla kolmosellaan Honka Akatemialle A-poikien avausfinaalin voiton.

Susanna Kuosmasen Honka I nujersi BC Nokian B-tyttöjen finaaliavauksessa. Kuvat: Johan Paulin & Tuomas Venhola.

A-poikien finaaliavauksessa Kouvolan Kouvot oli alussa terävämpi ja johti kymmenen pelatun minuutin jälkeen numeroissa 14–21, mutta Honka Akatemia vei toisen kymmenminuuttisen 26–14. Toinen puoliaika olikin kamppailua kori korista.

 

Avausvoitto alkoi varmistua espoolaisille, kun Teemu Sulonen upotti jäätävän kolmosen kaksi minuuttia ennen ottelun loppua antaen Hongalle 74–69-johdon. Honka varmisti lopulta voittonsa vapaaheittoviivalta, eikä Kouvot päässyt kolmea pistettä lähemmäs.

 

– Molemmat joukkueet jännittivät. Kouvot oli selvästi parempi alussa, mutta saimme pikku hiljaa oman pelimme kulkemaan ja pääsimme lopussa vapaaheittoviivalta voittoon. Tasainen vääntö, Honka Akatemian päävalmentaja Niko Nyholm tiivisti.

 

Ratkaisukolmosen säkittäneen Teemu Sulosen (19/6) lisäksi Hongan parhaita olivat Julius Rajala (14/12), Henri Ventoniemi (15/9), Joni Herrala (11/8/6 syöttöä) ja Leo Tarjanne (11/6).

 

Kouvoista Alexander Madsen (28/9/3 riistoa/3 blokkia) ja Juuso Kauppinen (16/2/4 syöttöä) olivat tuttuun tapaan parhaat.

 

A-poikien pronssit Kotkaan

 

Kotkassa päästiin lauantaina viettämään mitalijuhlia, kun KTP nujersi Namika Lahden pronssiottelussa lukemin 88–79 (45–38).

 

Lahtelaiset sinnittelivät vielä neljän pisteen päässä (68–64) seitsemän minuuttia ennen loppua, mutta Joonas Pentin alley-oop ja Jerome Röpelisen kolmonen kuljettivat kotkalaiset vieraiden tavoittamattomiin. Namika ei päässyt enää kuutta pistettä lähemmäs.

 

Lahtelaisilla oli läpi ottelun vaikeuksia KTP:n kovan kolmikon Otto Kilpeläinen (21/7)-Joonas Lehtoranta (21/5)-Miki Kuusisto (19/6/5 syöttöä/5 riistoa) puolustamisessa. Namikasta Otto Aalto (13/10) kirjautti korkeimmat piste- ja levypallolukemat.

 

Honka I ylivoimainen B-tyttöjen finaaliavauksessa

 

Tapiolan Honka I jatkoi välierien hurmosvirettään runtelemalla B-tyttöjen ensimmäisessä finaaliottelussa BC Nokian pistein 82–35 (44–23).

 

Nokialaiset sinnittelivät toisen jakson alussa kahden pisteen päässä numeroissa 20–18, jonka jälkeen Honka I vei seuraavat minuutit tyrmäävästi 19-0. Honka I jatkoi nokialaisten myllyttämistä toisella puoliajalla, joka päättyi espoolaisten hyväksi 38–12.

 

– Laajempi materiaalimme ja joukkuepuolustuksemme ratkaisivat. Saimme vietyä hyvin hyökkäystilan pois vastustajalta. He eivät päässeet pitämään vauhtia eivätkä onnistuneet tekemään helppoja koreja, Honka I:n päävalmentaja Mikko Mali kuittasi.

 

Erika Kankfelt (18/9), Meeri Gummerus (16/8) ja Johanna Borenius (13/5/4 riistoa) kietoivat Honka I:n parhaat tehot. Veera Pirttinen (13/5) oli BC Nokian virkein.

 

Honka I johtaa finaalisarjaa voitoin 1-0. Toinen finaaliottelu pelataan sunnuntaina Nokialla.

 

B-tyttöjen pronssia Wartille

 

B-tyttöjen SM-pronssimitalit kulkivat puolestaan Helsinkiin, kun Wartti Basket kaatoi kotikentällään Kouvot/Jymyn pronssiottelussa pistein 75–59 (25-9).

 

Wartti petasi otteluvoittonsa jo avausminuuteilla. Kotijoukkue johti toisen kymmenminuuttisen puolivälin lähestyessä jo numeroin 32–11, eikä Kouvot/Jymy päässyt hyvästä yrityksestään huolimatta kahdeksaa pistettä lähemmäs.

 

Hanna Simola (28/14), Nina Augustin (16/9/3 syöttöä) ja Hoa-Mi Parikka (14/9/3 riistoa) muodostivat Wartin kolmen koplan. Kouvot/Jymystä Noora Hartikainen (17/9/4 syöttöä/4 riistoa) oli kentän vahvin.

 

 

Asiat

 
10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

10.6.2026 08:45 Susiladies

Naisten EM-kotikisoihin 2027 haetaan tapahtumalähettiläitä

Kesäkuussa 2027 Espoossa pelattaviin naisten koripallon EM-kotikisoihin haetaan nyt tapahtumalähettiläitä eri puolilta maata.

9.6.2026 15:46 Lastenvalmennusverkosto

Haku avoinna Lastenvalmennusverkostoon 2026-2027

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

Näytä lisää vastaavia