25.11.2017 Vantaalla viikonvaihteessa kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi liiton hallitukseen uusina jäseninä Markku Aaltovirran sekä Markku Moleniuksen.
Aaltovirta ja Molenius korvaavat hallituksessa erovuorossa olleet Tenho Ulmasen sekä Kimmo Järvisen. Muut Koripalloliiton hallituksen erovuorossa olleet jäsenet olivat Jussi Kärkkäinen ja Roope Tähkä, jotka valittiin kokouksessa jatkokaudelle.
Porvoolainen Aaltovirta, 60, tunnetaan koripallopiireissä paitsi Porvoon Tarmon pitkäaikaisena toimijana, myös liittovaltuutettuna sekä Eteläisen alueen aluehallituksen jäsenenä. Siviiliammatissaan Aaltovirta toimii sopimusasiantuntijana.
54-vuotiaan, myyntijohtajana toimivan Moleniuksen koripallotausta on Forssan Koripojissa, ja hän on vaikuttanut pitkään seuran hallituksessa. Vuodet 2007-2014 hän toimi myös seuran puheenjohtajana.
Yritysmaailmassa kannuksia hankkineen maajoukkuelegenda Antti Zittingin kipparoimassa hallituksessa jatkavat Kaisa Forsström, Elisa Hakanen, Kirsi Eräkangas ja Paavo Pitkänen, joilla on hallituskaudestaan jäljellä jälkimmäinen osa.
Liittovaltuuston suorittamat henkilövalinnat täydensi Maija Strandbergin valinta valtuuston varapuheenjohtajaksi.
Kokouksessaan liittovaltuusto keskusteli myös ehdollepanotoimikunnan ohjeistuksesta ja valitsi seuraavalle kaksivuotiskaudelle ehdollepanotoimikunnan sekä sen puheenjohtajaksi Tenho Ulmasen. Lisäksi toimintasääntötyöryhmä kertoi työnsä tuloksista.
Kokouksessaan liittovaltuusto hyväksyi Koripalloliiton vuosisuunnitelman sekä talousarvion vuodelle 2018.
Vuosisuunnitelman valmistelua ovat ohjanneet aiemmin hyväksytyt painopistealueet tulevalle vuodelle, ja painopiste vuonna 2018 on seuratyössä. Erityisesti halutaan varmistaa, että perusasiat hoidetaan paremmin ja useat uudet, seuratekemistä tukevat hankkeet suunnitellaan, käynnistetään ja toteutetaan. Suunnitelmaan on myös merkitty ns. Legacy Plan, jonka mukaisesti hallitus voi osoittaa varoja hyviksi näkemiinsä hankkeisiin myös toimintavuoden aikana.
Seuratoiminnan vuoden ohella Koripalloliiton tehtävänä on varmistaa naisten ja miesten maajoukkueille riittävät edellytykset EM- ja MM-karsinnoissa. Karsintajärjestelmän haasteisiin vastataan perustamalla Tapahtumatiimi-nimeä kantava projekti ja tiimi tulee toteuttamaan kaikki kansainväliset tapahtumat sekä tuomaan EM-kisoista saatua tapahtumaosaamista myös kansalliseen koripalloon.
Koripalloliiton ja ProBasket Oy:n yhteenlaskettu liikevaihto vuodelle 2017 on ennusteen mukaan tarkentunut 13,3 miljoonaan euroon ja tuloksen odotetaan ylittävän 400.000 euroa.
Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.
Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun lipunmyynti on käynnissä.
Suomen Koripalloliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Ari Tammivaaran (LitM). Menestyksekkäiden EM-kotikisojen pääsihteeri Tammivaara palaa Koripalloliittoon Olympiakomitean joukkuepelien vastuuvalmentajan paikalta ja aloittaa uudessa työssään 2.5.2018.
Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.
Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.
Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.
Suomen Koripalloliiton hallitus on nimennyt kilpailujohtaja Tom Westerholmin Suomen Koripalloliiton ja ProBasket Oy:n väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 29.1.2018 alkaen, jolloin nykyinen toimitusjohtaja Jari Tourunen jättää tehtävänsä.
Viime viikonloppuna Kisakalliossa järjestetty Nuorisovalmennusseminaari sai koripallovalmentajat liikkeelle. Seminaarin anti on nyt materiaalien ja videoitujen esitysten muodossa avoinna kaikille, jotka eivät paikan päälle päässeet.
Koripalloliitto jatkaa strategian mukaisesti organisaationsa kehittämistä. Seuraavia askeleita otetaan muun muassa uuden tapahtumatiimin perustamisen ja toimenkuvien uudelleenjärjestelyn myötä.
Suomen Koripalloliitto hakee toimitusjohtajaa. Uuden toimitusjohtajan keskeisenä tavoitteena on varmistaa ammattimainen toimintaympäristö suomalaisen koripallon kasvun ja kansainvälisen menestyksen toteutumiseksi sekä seurojen toimintaedellytysten tukemiseksi.
Koripalloliiton toimitusjohtaja Jari Tourunen jatkaa tehtävässään tammikuun loppuun asti, minkä jälkeen hän siirtyy Ilta-Sanomien toimituspäälliköksi ja johtoryhmän jäseneksi vastuullaan kaikki Ilta-Sanomien urheilusisällöt.
Suomen Koripalloliiton jäsenseurat valitsivat lauantaina Helsingissä järjestetyssä liittokokouksessa Antti Zittingin jatkokaudelle liiton puheenjohtajana. 61-vuotiaan Zittingin vastaehdokas puheenjohtajavaalissa oli Markku Molenius.
Helsingissä elo-syyskuussa järjestettyjen EM-kisojen alkulohkon alustava tulos on noin 600 000 euroa positiivinen. Helsingin alkulohkon pääsihteeri Ari Tammivaara esitteli EM-kisojen yhteenvedon Koripalloliiton liittokokouksessa lauantaina.
Suomen Koripalloliiton Läntisen ja Keskisen alueen kenttäpäälliköksi on nimitetty Harri Jussila. Jussila aloittaa uudessa tehtävässään 1. joulukuuta.
Suomen Koripalloliiton strategian keskiössä ovat seuratoiminnan innostuneisuuden ja ammattimaisuuden tukeminen, lajin kasvu ja kehittyminen sekä kansainvälisyys. Koripalloliitto on viime vuoden aikana uudistanut organisaationsa liittohallituksen hyväksymää strategiaa paremmin tukevaksi.
Koripalloliiton verkkosivut uudistuvat ja ensimmäisenä osana uutta sivustoa on julkaistu EM-kisojen fanipalvelut yhteen kokoava 6. pelaaja -sivu.
Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.
Koripalloliitto ja Kisakallio ovat palkanneet Ilkka Palviaisen Kisakallioon kehittämään ja vahvistamaan koripallon valmennusta.
Susijengi pelaa kaksi juhlamaaottelua ennen EM-kotikisoja 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Suomen hioessa kisakuvioitaan kuntoon, päästään myös katsomon puolella virittäytymään kisatunnelmaan.