Äänekosken naisjoukkue vahvistuu Robinsonilla ja Ruotsin maajoukkuepelurilla

3.6.2004 Naisten SM-sarjan kuutonen Äänekosken Huima on haalinut riveihinsä kaksi ulkomaalaisvahvistusta, joista toinen on suomalaisyleisölle ennestään perin tuttu. Huima on solminut ensi kautta kattavat sopimukset Kenya Robinsonin ja Ruotsin maajoukkuerinkiin kuuluvan Angelica Gabrielssonin kanssa.

Nykyisin 34-vuotias Kenya Robinson saapui Suomeen vuonna 1997. Hän on edustanut SM-tasolla lahtelaista SB-Girlsiä, BC Nokiaa, Panttereita ja Huimaa. Äänekosken väreissä Robinson pelasi kausina 2001-03. Viime kaudella naisten SM-sarjassa ei EU-ja ETA-alueiden ulkopuolisia vahvistuksia sallittu, joten Robinson suuntasi Espanjaan.  

183-senttinen Robinson pelasi kolme ottelua Espanjan kakkosliigassa Irlandesas UPV –joukkueessa 21,7 pisteen ja 11,7 levypallon tehoilla, mutta jätti pian joukkueen petyttyään seuran tapaan hoitaa tausta-asioita.  

Kolme Suomen mestaruutta voittanut ja kahdesti vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi valittu (1998, 2001) Robinson tehtaili SM-runkosarjassa 2002-03 Huimassa tilastokeskiarvoikseen 17,7 pistettä, 15,0 levyriä, 2,77 riistoa ja 2,31 koriinjohtanutta syöttöä. Pudotuspeleissä hän oli joukkueelleen elintärkeä lenkki, kun Huima voitti historiansa ensimmäisen mestaruuden.  

Robinsonilla oli näppinsä pelissä myös Gabrielssonin hankinnassa. Gabrielsson edusti viime kaudella niinikään espanjalaista Irlandesas-ryhmää. 182-senttinen ja 26-vuotias Gabrielsson oli äskettäin kolmen päivän testijaksolla Äänekoskella, jonka aikana hän ehti vakuuttaa Huiman valmennusjohdon. Espanjan kakkosliigassa Gabrielssonin keskiarvot olivat 8,4 pistettä ja 3,5 levypalloa 25,7 peliminuutissa. Gabrielsson on nimetty Ruotsin maajoukkueen harjoitusrinkiin, josta valitaan syksyllä EM-karsintoja pelaava joukkue.  

Huima on sopinut myös joidenkin kotimaisten pelaajien jatkosta. Heistä yksi on jo vuosia joukkueen yleispelaajana ja tukipilarina häärinyt, naisten maajoukkueeseenkin kuuluva, Sanna Puskala. Kulunut kausi oli jälleen yksi osoitus Puskalan monipuolisuuden hänen tehtailua runkosarjassa tilastorivilleen 16,0 pistettä, 10,6 levypalloa, 3,81 riistoa ja 2,88 syöttöä.  

Äänekosken muut jatkajat ovat Elli Hämäläinen, Anna Kumpulainen, Nita Lahtinen ja Anna-Maija Uimonen. Lisäksi Huima saa riveihinsä paluumuuttajan, kun Mari Paananen tekee paluun pelikentille. Paananen pelasi viimeksi Huimassa hopeakaudella 2001-02. Huiman valmentajana jatkaa Mervi Nurmi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
9.1.2026 19:52 Naisten Korisliiga

Sara Puckett ja Jeanae Terry säkenöivät Vedon voitossa

Naisten Korisliigan päivän ainoassa ottelussa Vimpelin Veto haki vierasvoiton Helsingistä. HBA-Märsky jäi Vedon jalkoihin lukemin 93–89.

8.1.2026 16:57 Naisten Korisliiga

Cierra Walker liittynyt BC Nokian naisten riveihin

BC Nokian naiset on solminut loppukautta koskevan sopimuksen Cierra Walkerin kanssa

7.1.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Vedon voittoputki jatkuu - Honka nappasi ensimmäisen voittonsa sitten lokakuun

Naisten Korisliiga palasi joulutauolta kolmella ottelulla. Voittajiksi ylsivät ViVe, Honka sekä Pyrintö.

7.1.2026 10:29 Naisten Korisliiga

Jeanae Terry on naisten Korisliigan joulukuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Jeanae Terry.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

21.12.2025 18:08 Naisten Korisliiga

Amerikkalaiskolmikko johdatti ViVe:n voittoon Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin viimeinen ottelu ennen joulutaukoa. Päivän ottelussa Vimpelin Veto haki jännittävien vaiheiden jälkeen sarjapisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi 84-83.

20.12.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Saana Kujala upotti Hongan - PeKa kärjessä joulutauolle

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kahdella ottelulla. Voitot merkittiin Pyrinnölle ja Peli-Karhuille. Huomenna pelataan vielä yksi ottelu ennen joulutaukoa.

17.12.2025 21:50 Naisten Korisliiga

BC Nokialle kova vierasvoitto - HBA ja PeKa vahvoja paikallispeleissä

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Voittoihin ylsivät BC Nokia, HBA-Märsky, PeKa ja ViVe.

13.12.2025 19:19 Naisten Korisliiga

Veto jatkoi kovaa virettään

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina yhdellä ottelulla. Kahden kovavireisen joukkueen kohtaamisessa ViVe voitti kotonaan Pyrinnön 91-73.

12.12.2025 21:20 Naisten Korisliiga

ToPo:n kiri riitti voittoon Nokialla - myös PeKa ja EBT vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kolmella ottelulla. Otteluissa nähtiin vain vieraiden juhlia, kun ToPo, PeKa ja EBT nappasivat voittoja.

Näytä lisää vastaavia