Aapeli Alasella iso vastuu Itävallassa – ”Olen johtavassa roolissa”

17.11.2021 13:43 Aapeli Alanen kävi haistelemassa viime kauden lopuksi keskieurooppalaista koripalloa pelatessaan loppukauden tshekkiläisessä Brnossa. Täksi kaudeksi Alanen teki sopimuksen itävaltalaisen SKN St. Pöltenin kanssa.

Aapeli Alanen pelaa ensimmäistä kauttaan Itävallassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Lahtelaisen koriskoulun kasvatti debytoi Korisliigassa jo vuonna 2013 16-vuotiaana. Hänelle kertyi Korisliigassa yhteensä 199 ottelua ja päätti hakea ulkomailta uusia haasteita.

- Halusin vähän maisemanmuutosta. Olen ollut ammattilaisena Suomessa 18-vuotiaasta lähtien ja tietyllä tavalla tavoite on ollut pelata ammattilaisena muuallakin. Tshekki oli viime kaudella ensimmäinen reissu ja nyt oli mahdollisuus tulla Itävaltaan. Valmentaja halusi minut alusta alkaen mukaan ja minulla oli selvä rooli tiedossa, joten ei sitä tarvinnut hirveästi miettiä, Alanen avaa siirtymistään Itävaltaan.

Sopeutunut Alppien juurelle on sujunut Alaselta hyvin.

- Ihan hirveästi ei ole eroja maana Suomeen ja kulttuuri on aika samantyyppinen. Kaupunki on mukava ja olen viihtynyt hyvin. Koripallon ulkopuolella ei ole ollut mitään valittamista.

Eikä Alasella ole juuri valittamista myöskään kentän puolella.

- Olen päässyt joukkueeseen hyvin sisälle ja saan olla hyvässä roolissa sekä saan paljon vastuuta. Kausi on vasta nuori, joten varmasti tulee vielä mutkia matkaan, heittää Alanen.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Koripalloilullisesti Alasen mukaan eroja Korisliigaan ei ole paljon, mutta ulkomaalaispelaajan status tuo omat haasteet ja odotukset.

- Tiedostin, että tämä on varmaan aika samaa tasoa Korisliigan kanssa. Jokaisesta joukkueesta löytyy hyviä pelaajia, mutta sitten sinne kuudenteen ja seitsemänteen pelaajaan mentäessä taso vähän laskee. Koris on korista, mutta pieniä taktisia eroja on siihen verrattuna mihin Suomessa on tottunut. Suurin ero on kuitenkin oma rooli ja ulkomaalaisvahvistuksena oleminen. Se tuo omat haasteensa.

Alanen on saanut heti alkukaudesta tuta millaisen suurennuslasin alla ulkomaalaisvahvistukset ovat.

- Selvin esimerkki oli ehkä toisessa pelissä Wieniä vastaan, joka on yksi sarjan ennakkosuosikeista. He olivat selvästi skoutanneet minut ja halusivat pysäyttää minut. Minussa oltiin heti kiinni ja huomasi miten intensiivistä heidän puolustamisensa oli minua vastaan. He halusivat ottaa minulta vahvuudet pois, ja valitettavasti onnistuivat siinä aika hyvin. Tiedostan tilanteen, että olen johtavassa roolissa, mutta silti tuli pienenä yllätyksenä kuinka he halusivat ottaa minut pois pelistä.

St. Pölten on aloittanut kautensa hyvin. Kaksi ensimmäistä ottelua päättyivät vielä tappioon, mutta nyt alla on kolmen ottelun voittoputki.

- Kaksi ensimmäistä peliä olivat kahta ennakkoon sarjan kovinta joukkuetta vastaan ja heille hävisimme. Se oli ihan ymmärrettävää emmekä laittaneet päitä liian alas. Sen jälkeen olemme voittaneet kolme peliä ihan hyvällä pelillä. Vaikka pelit ovat olleet tiukkoja, niin mielestäni ne ovat olleet kontrollissamme. Meillä on ihan hyvät mahdollisuudet olla neljän parhaan joukossa, kunhan pelaamme omalla tasollamme, arvioi Alanen joukkueen mahdollisuuksia.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Alanen sinetöi joukkueelleen kauden avausvoiton upottamalla kolmen pisteen heiton summerin soidessa, mutta muuten hän ei ole ollut täysin tyytyväinen suorituksiinsa. Alanen on tilastoinut alkukauden keskiarvoikseen 13,4 pistettä, 6,6 levypalloa ja 2,2 syöttöä.

- Alkukausi ei ole mennyt ehkä ihan niin hyvin kuin odotin. Pitää pystyä olemaan aggressiivisempi ja muistaa, että minulta odotetaan pisteitä ja vastuuta. Pitää olla sellainen mentaliteetti, että jatkaa sitä joka pelissä.

- Toivottavasti jatketaan joukkueena samalla tavalla ja itse saan parannettua peliä. Kyllä ne pisteet tulevat kun tulevat enkä ota siitä stressiä. Pitää vain tehdä kovaa töitä treeneissä ja peleissä, miettii Alanen.


Metro Areena täyttyy jälleen ulvovista susifaneista, kun Susijengi aloittaa MM-karsinnat marraskuussa. Torstaina 25.11. joukkue lähtee ryöstöretkelle länsinaapuri Ruotsiin, mutta palaa kotikentälle sunnuntaina 28.11., kun se isännöi kivikovaa Kroatiaa. Parhaat paikat kotiotteluun myydään nyt! Liput >>

Henkilöt

 
20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

Näytä lisää vastaavia