Aatu Kivimäki pelaa vahvaa kautta Daniel Janssonin alaisuudessa – Janssonille jatkosopimus

23.1.2022 17:17 Daniel Jansson teki Saksan ProA:ssa pelaavan Tigers Tübingenin kanssa vuoteen 2024 ulottuvan jatkosopimuksen. Tigers on ollut yksi tämän kauden yllättäjistä sarjassa ja nuorella joukkueella kauteen lähteneen Tigersin yksi avainpelaajista on ollut Aatu Kivimäki.

Aatu Kivimäki pelasi Korisliigassa Vilppaassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Tigers on tällä hetkellä ProA:ssa kolmantena. Kivimäki on saanut vastuuta yli 28 minuuttia ottelua kohden tilastoiden keskiarvoikseen 10 pistettä, 2,2 levypalloa, 4,9 syöttöä ja 1,6 riistoa ottelua kohden.

- Toistaiseksi olen ollut tyytyväinen ja olemme voittaneet hyvin pelejä. Meillä on ollut paljon tiukkoja pelejä tällä kaudella, mutta olemme pystyneet kääntämään niitä voitokkaiksi. Toivottavasti pystymme jatkamaan kevättä kohti samalla tavalla, Kivimäki mietiskelee.

- Omaan peliini olen suhteellisen tyytyväinen, mutta tietenkin parantamisen varaakin on. Kokonaisuudessaan kausi on mennyt kohdaltani kuitenkin ihan hyvin, Kivimäki jatkaa.

Kivimäki pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla. Sopeutuminen on sujunut hyvin, vaikka uuteen sarjaan totuttautuminen vie aina aikansa.

- Aika nopeasti rupesi huomaamaan mitä kentällä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Loppujen lopuksi tämä on korista niin kuin missä tahansa muuallakin.

Ulkomaisena vahvistuksena pelaaminen tuo omat haasteensa ja vastuunsa, kun odotukset ja vaatimukset ovat usein kotimaisia pelaajia korkeammalla. Kivimäki ei ole kuitenkaan ottanut asiasta paineita.

- Ehkä media on se, joka asettaa niitä odotuksia ja paineita. Itselläni vaatimustaso on aina korkealla riippumatta siitä olenko vahvistuksena tai kotimaisena pelaajana. Suurimmat odotukset tulevat aina itseltäni.

24-vuotias Kivimäki ehti pelata Korisliigassa Vilppaan paidassa viisi kautta. ProA:n suurimmat erot kotoiseen liigaan löytyvät Kivimäen mukaan pelaajien koossa.

- Isoin ero on se, että täällä joukkueet ovat isompia. Useimmilla joukkueilla on vähintään 210-senttisiä senttereitä joukkueissaan. Korisliigassa joukkueet ovat kokonaisuudessaan vähän pienempiä kooltaan. Meillä oli yhdessä pelissä vastassa joukkue, jossa kentällä olivat samaan aikaan 216-senttinen, 210-senttinen ja 208-senttinen pelaaja, kuvailee Kivimäki.

Kivimäen silmissä siintävät pudotuspelit.

- Tavoitteena on jatkaa kehittymistään siten, että keväällä pelaamme parasta koripalloamme. Itse haluaisin päästä pudotuspeleihin ja siellä lähdetään voittamaan jokaista peliä. Katsotaan sitten siellä mihin rahkeet riittävät.

Menestys tullut pienoisena yllätyksenä

Toista kauttaan Tigersin päävalmentajana toimiva Jansson nauttii nuoren joukkueen valmentamisesta. Harjoituksissa riittää energiaa, ja se on näkynyt myös pelikentällä ja tuloksissa.

- Ihan ensimmäinen lähtökohta on, että meillä on tosi makea jengi. Meillä on nuori joukkue, joka treenaa kovaa, pitää hauskaa ja tekee kovaa hommia. On ollut ilo tehdä tällaisen joukkueen kanssa hommia ryhmädynamiikan ja yksilöiden kannalta. Väitän, että treenaamme kovempaa kuin mikään muu joukkue tässä sarjassa ja sivutuotteena olemme voittaneet vastoin odotuksia paljon pelejä. Voitot tietenkin vain lisäävät menoa ja fiilistä, Jansson kehuu.

Jansson tiedosti joukkueen potentiaalin, mutta samanaikaisesti tulokset ovat yllättäneet jopa päävalmentajan.

- Kesällä, kun pistimme jengiä kasaan, niin mietimme, että tämä joukkue saattaa olla tosi hyvä. Keski-ikämme on kuitenkin noin 22 vuotta, joten mitään takuuta siitä ei ollut. Menestyksemme on ollut tietyllä tapaa yllätys, mutta toisaalta tiesimme meillä olevan potentiaalia. Tässä sarjassa taitaa olla kaksi joukkuetta, jotka eivät ole tehneet muutoksia pelaaja- tai valmennuspuolelle ja me olemme niistä toinen. Siitä huolimatta olemme pystyneet pitämään tasoamme yllä.

Suomalaisvalmennus hyvällä tasolla

Janssonin apuna toimii Hussain Dassouki, joka on niin ikään toista kauttaan Tigersissa. Kivimäki on nauttinut suomalaisvalmentajien ohjauksesta.

- Olen tykännyt olla heidän valmennettavanaan. Tietenkin se helpottaa, että on tutut valmentajat ja pystyy puhumaan heidän kanssaan suomea. Se on auttanut minua paljon etenkin, kun on ensimmäinen kausi ulkomailla menossa.

- Danny on ollut Saksassa pitkään, joten hän tietää sellaiset vippaskonstit mitä tuomarit sallivat ja missä tilanteissa voi pelata kovaa. Tykkään hänen tyylistään valmentajaa. Hän on hyvin pelaajalähtöinen ja hänen kanssaan on helppo jutella, Kivimäki kehuu.

Suomalaisvalmentajien joukkueet tekevät tällä hetkellä kovaa tulosta ympäri Eurooppaa eikä Tigers ole siinä poikkeus. Vuodesta 2014 Saksassa valmentanut Jansson pitää suomalaisvalmentajien ammattitaitoa vertailukelpoisena eurooppalaisessa mittakaavassa.  Suurin haaste on kuitenkin päästä ulkomaille valmentamaan.

- Sanoisin, että suomalainen valmennustaso on ylipäänsä hyvällä tasolla. Olen sitä sanonut täälläkin ja tuonut sitä esiin. Ne suomalaisvalmentajat, ketkä nyt ovat Euroopassa, ovat fiksuja ja hyviä valmentajia ja heitä löytyy Suomesta lisää.

- Yksi ongelma on, että näitä valmennuspaikkoja on aika vähän tarjolla ja sitä myöten mahdollisuudet ovat rajalliset. Kyse ei ole aina siitä, että pitäisikö mennä valmentamaan, vaan myös siitä, että pääseekö. Jos ajatellaan esimerkiksi ulkomaalaisvalmentajien määrää Espanjassa, niin ei siellä montaa ole. Saksa on sellainen markkina, jossa luotetaan ulkomaalaisiin valmentajiin. Toivottavasti jatkossa avautuu enemmän mahdollisuuksia suomalaisvalmentajille päästä ulkomaille.

- Korisliiga on hyvin valmennuttu sarja, ja siellä on hyviä valmentajia. Suomalaiset ovat aina hyvin kriittisiä siitä mitä voisi tehdä paremmin, mutta se mitä olen itse nähnyt, niin ihan ruohonjuuritasolta lähtien suomalaisvalmennus on hyvällä tasolla verrattuna esimerkiksi Saksaan, Jansson kehuu.

Tigers suomalaislupausten kehittämö

Jansson on ottanut asiakseen myös palkata Tigersiin suomalaispelaajia. Viime kaudella Elias Valtonen otti ensimmäisen askeleensa ammattilaiskentillä juuri Tigersissa ja pelaa tällä hetkellä loistavaa kautta Euroopan kovimmassa kansallisessa sarjassa Espanjassa. Täksi kaudeksi Jansson otti siipiensä alle Kivimäen. Jatkossakin voidaan odottaa, että Tigersissa nähdään suomalaispelaajia.

- Kyllä minä budjetoin yhden suomalaispelaajaan joukkueeseen, jota voin auttaa. Siihen on tietyt perustelut, sillä tiedän 100-prosenttisesti mitä saan. Siinä mielessä on turvallinen olo ottaa tuttu suomalainen. Sekä Eliaksen että Aatun kohdalla tiesin heidän työmoraalinsa ja pelitaitonsa, joten se helpottaa myös päätöksentekoa, Jansson toteaa.

- Jos ajatellaan Aatua, niin hän ei ole stereotyyppinen ulkomaalaisvahvistus. Hänestä saa todella hyvän kolmen pisteen heittäjän, ja hän juoksee vaikka seinän läpi, jos pyydän. Hän antaa joka ilta kaikkensa joukkueen eteen, päävalmentaja kehuu suojattiaan.

Valmentajan näkökulmasta omasta maasta hankittu pelaaja voi kolahtaa myös omaan nilkkaan, mikäli pelaaja ei vastaa odotuksia.

- On siinä sellainen riski, että jos se menee ihan vihkoon, niin siinä on sitten myös minun pää pölkyllä. Nyt voi kuitenkin hyvällä omatunnolla sanoa, että molemmat ovat edustaneet suomalaista koripalloa mallikkaasti. Se taas kääntyy positiiviseksi myös minun suhteeni, että olen pystynyt tuomaan tänne Suomesta pelaajia, joita Tigers Tübingen ei välttämättä muuten olisi voinut saada.

Jatkosopimus vahvistaa pitkäjänteistä projektia

Tigers pelasi Bundesliigassa vuosina 2004-18, mutta muutama edelliskausi on mennyt ProA:ssa. Bundesliigan vuosinaan se ei milloinkaan selvinnyt pudotuspeleihin ja myös kolmena edelliskautena ne ovat jääneet haaveeksi. Vaikka kausi on lähtenyt hienosti käyntiin, ei Jansson suostu menemään vielä asioiden edelle.

- Olemme onnistuneet pitämään keskittymisen päivä kerrallaan päivittäisissä harjoituksissa. Pelaajat eivät ole murehtineet tulevasta, vaan keskittyneet joka päivä aina sen päivän treeneihin. Valmennus miettii sitten aina vastapainoksi sitä, miten olisimme parempia helmikuussa ja maaliskuussa.

- Seurana olemme halunneet pitää jalat tiukasti maassa. Tigersilla on menossa tällä hetkellä paras kausi sitten 2003 eikä se ole tällä vuosituhannella pelannut pudotuspeleissä. Yritämme realistisesti tavoitella historiaa, mutta samalla pitää mielessä realiteetit, Jansson tähdentää.

Tuoreen jatkosopimuksen myötä Jansson voi keskittyä viemään projektia eteenpäin. Hänen aiempi sopimuksensa oli voimassa kauden 2023 loppuun saakka ja sitä jatkettiin nyt vuodella. Mikäli Tigers nousee Bundesliigaan Janssonin sopimuskauden aikana, niin sopimuksessa astuu voimaan kahden vuoden jatko-optio. Jansson korostaa, ettei seuralla  ole kiire vielä nousta Bundesliigaan, vaan tähtäin on asetettu kauemmas.

- Olen viihtynyt ja täällä on todella paljon töitä vielä tehtävänä. Tässä ollaan rakentamassa jotain pysyvämpää isolla aikavälillä.

- Meillä on kolmen vuoden strategia ja Bundesliigan kolmen miljoonan euron minimibudjetti saattaisi olla meille liian iso haukkaus tällä hetkellä. Emme välttämättä olisi organisaationa vielä valmiita siihen, joten on turha puhua mistään nousutavoitteista vielä. Yritämme pitää pelaajista kiinni ja rakentaa perustoja kuntoon fiksusti, että olisimme sitten 2-3 vuoden päästä valmiita nousemaan, Jansson kertoo.

 
19.11.2022 13:46 Suomalaiset ulkomailla

Hyvän alkukauden Espanjassa pelannut Veera Pirttinen innolla Susiladiesin mukaan

Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.

29.10.2022 15:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla värikäs alku Kreikassa – ”Se oli uudenlainen kokemus”

Alexander Madsen siirtyi kesällä Kreikan huippuseuroihin lukeutuvan AEK Ateenan joukkueeseen. Madsenin alkukauteen on mahtunut paljon.

29.10.2022 13:30 Suomalaiset ulkomailla

Suuri vastuu yllättänyt Annika Holopaisen – ”Annoin harjoituksissa kaikkeni”

Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.

14.10.2022 12:39 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Pounds ja Elina Koskimies nälkäisinä kauteen

Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.

11.10.2022 21:11 Suomalaiset ulkomailla

Saksaan siirtyneellä Edon Maxhunilla iso mahdollisuus – ”Olen päässyt paremmin rytmiin mukaan”

Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni on aloittanut kautensa Bundesliigassa lupaavasti. Merlins on mukana myös keskiviikkona alkavassa FIBA Europe Cupissa, jossa Maxhuni saa vastaansa muun muassa Craiovan suomalaiskaksikon Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin.

4.10.2022 10:48 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaiheessa vahva suomalaisedustus

Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.

1.10.2022 18:26 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas ja Joonas Iisalo päävalmentajina Bundesliigassa – ”Onhan tämä aika harvinaista”

Saksan Bundesliigassa nähdään tällä kaudella mielenkiintoinen suomalaisvalmentajien kohtaaminen, kun veljekset Tuomas ja Joonas Iisalo ovat vastakkaisilla puolilla. Tuomas jatkaa Bonnin päävalmentajana, kun taas Joonas sai pestin MLP Academics Heidelbergin käskijänä.

27.9.2022 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen tavoite Serie A1:stä täyttyi – ”Olen odottanut kautta jo kauan”

Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.

26.9.2022 19:37 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmi ja Shawn Hopkins yhdessä Romaniassa – ”Tämä auttaa kumpaakin”

Tampereen murre tulee tällä kaudella tutuksi romanialaisen SCMU Craiovan pukukopissa, kun Topias Palmi ja Shawn Hopkins tekivät kesällä joukkueen kanssa sopimukset. Ystävykset pääsevät tositoimiin jo tiistaina alkavissa FIBA Europe Cupin karsinnoissa.

21.9.2022 10:14 Suomalaiset ulkomailla

Anton Mirolybovin valmentama Swans Gmunden taistelee paikasta Mestarien liigaan

Mestarien liigan karsintaturnaukset pelataan tällä viikolla. Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden jahtaa paikkaa lohkovaiheessa Belgradissa pelattavasta karsintalohkosta.

29.6.2022 15:54 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas ja Joonas Iisalo johdattivat Bonnin sensaatiomaiseen kauteen

Tuomas ja Joonas Iisalo nostivat ensin Merlins Crailsheim Saksan Bundesliigan hänniltä pudotuspelijoukkueeksi, ja tällä kaudella he luotsasivat viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jääneen Bonnin runkosarjan kakkoseksi ja välieriin saakka. Tuomas Iisalo valittiinkin Bundesliigan vuoden valmentajaksi.

28.6.2022 21:18 Suomalaiset ulkomailla

Anton Mirolybov selviytyi kaudesta voittajana finaalitappiosta huolimatta

Viime kaudella Swans Gmundenin Itävallan mestariksi yhdessä apuvalmentajansa Aleksi Koskisen kanssa johdattanut Anton Mirolybov kävi elämänsä suurinta taistelua tällä kaudella, kun hänellä todettiin viime kesänä syöpä. Vaikka Swans hävisi Itävallan liigan finaalisarjassa Wienille, oli vuosi Mirolyboville henkilökohtaisesti vaikeuksien kautta voitto.

23.6.2022 18:38 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla hankala kausi Belgiassa – ”En ole ihan sataprosenttisen tyytyväinen”

Topias Palmi siirtyi kesken kauden belgialaisseura Limburg Unitediin. Palmi väläytteli kauden aikana ja pääsi juhlimaan Belgian cupin voittoa, mutta kokonaisuudessaan kausi Belgiassa oli Palmille hankala.

22.6.2022 14:54 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen yllätti jopa itsensä kauden aikana – ”En lähtenyt mahdottoman isoilla odotuksilla”

Elias Valtonen osoitti, ettei hyppäys Saksan kakkostasolta Euroopan kovimpaan kansalliseen liigaan ole euralaislähtöiselle nuorukaiselle ponnistus eikä mikään. Sekä Valtonen että hänen seurajoukkueensa Manresa pelasivat erinomaisen kauden.

21.6.2022 20:54 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen odottaa hienoa Susijengi-kesää – ”Toivottavasti jengi löytää paikalle peleihin”

Alexander Madsen vietti menestyksekkäät, mutta vaiherikkaat kolme kautta latvialaisen VEF Riian riveissä. Seuraavaksi edessä siintää kiireinen kesä Susijengin kanssa.

20.6.2022 18:01 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälällä positiivinen kausi Romaniassa – ”Ei ole mitään valittamista”

Ilari Seppälä pelasi menneen kauden Romanian liigassa Pitestin joukkueessa. Seppälä nautti suurta vastuuta joukkueessa ja pelasi jälleen vahvan kauden.

19.6.2022 21:59 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla ennätyksellinen kausi – ”Ihan hyvin meni”

Sasu Salinista tuli tällä kaudella Mestarien liigan kaksinkertainen ennätysmies, kun hän teki kaikkien aikojen ennätyksen onnistuneissa kolmen pisteen heitoissa sekä yhden kauden onnistumisissa. Salin pisteli myös henkilökohtaisia ennätyksiään uusiksi kauden aikana.

18.6.2022 12:33 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni loistava kausi alla Susijengin kesään – ”Tästä tulee meille iso kesä”

Edon Maxhuni pelasi vahvan kauden hollantilaisen Heroes Den Boschin riveissä. Maxhunin onnistuneen kauden kruununa oli Hollannin mestaruuden voittaminen.

10.6.2022 15:24 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Dolencilla vaihteleva vuosi Ranskassa – ”Kauden teemaksi voisi sanoa taistelu”

Daniel Dolenc pelasi viime kauden Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Nationale Masculine 1:ssä. Ensi kaudeksi Karhubasketiin siirtyvä Dolenc piti Ranskassa vietettyä kautta kokemuksellisesti rikkaana, mutta pelillisesti vaikeana.

8.6.2022 15:10 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen pelasi vahvan kauden Italian Serie A2:ssa – ”Oma peli meni yllättävänkin hyvin”

Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.

Näytä lisää vastaavia