Aikuisten harrastustoiminta, myös joukkueiden harjoitukset, joukkue- ja kontaktilajeissa keskeytetään kolmeksi viikoksi Uudellamaalla

23.11.2020 10:45 Olympiakomitea ja lajiliitot ovat yhdessä sopineet keskeyttävänsä aikuisten harrastustoiminnan koronaviruspandemian leviämisvaiheessa olevalla Uudellamaalla.

Sisätiloissa tapahtuva aikuisten harrastustoiminta joukkue- ja kontaktilajeissa keskeytetään Uudellamaalla. Sisätiloissa tapahtuvia aikuisten harrastusjoukkueiden välisiä otteluita, kilpailuita tai alueellista sarjatoimintaa ei järjestetä. Tämä koskee myös joukkueiden harjoituksia.

Harrastustoiminta harjoitusten osalta koripallossa on keskeytyksissä 13.12. asti. Eteläisen alueen aikuisten harrastustoiminnan ottelut ovat keskeytyksissä 31.12. asti.

 
26.3.2021 14:54 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten sarjatoiminnan jatkaminen kevätkaudella

Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.

26.3.2021 14:49 Koripalloliitto tiedottaa

Aikuisten harrastesarjat, seniorisarjat ja Special Olympics -sarjat pysäytetään

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan. 

12.3.2021 13:21 Pääjuttu

Nuorten valtakunnalliset sarjat ja läntisen alueen nuorten sarjat - kevään tilanne

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.

23.2.2021 17:35 Eteläinen alue

Nuorten valtakunnallisten ja kaikkien alueellisten sarjojen ottelut eteläisellä alueella tauolla maaliskuun loppuun asti, aluefinaalit perutaan

Kilpailujaos on tehnyt 23.2.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.3.2021 asti.

17.12.2020 13:17 Pääjuttu

Kohti koriskevättä 2021

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.

27.11.2020 14:57 Koripalloliitto tiedottaa

Koronavirusepidemia keskeyttää sarjatoiminnan koronan leviämisalueilla

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.11.2020, että pääkaupunkiseudun nuorten harrastetoiminta keskeytetään. Olympiakomitea ja lajiliitot ovat sopineet yhdessä, että koronaviruksen leviämisalueilla kaikki sarja- ja harjoittelutoiminta aikuisten harrastetoiminnassa keskeytetään. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.

20.11.2020 19:45 Korisliiga

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätösten vaikutukset aikuisten pääsarjoihin sekä eteläisen alueen sarjatoimintaan

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.

10.1.2022 12:00 Koronavirus

Lasten ja nuorten oikeus harrastamiseen on turvattava - liikkumattomuuden velkaa maksetaan vuosikymmeniä

Suomen Koripalloliitto ja Olympiakomitea jäsenjärjestöineen ilmaisee huolensa koronarajoitusten mahdollisesta kohdentamisesta lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoittaminen heikosti perustellusti ei saa olla enää mahdollista.

5.1.2022 10:00 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga keskeytetään heikentyneen koronatilanteen takia

Aikuisten pääsarjaryhmä on tiistaina illalla pitämässään kokouksessaan päättänyt keskeyttää naisten Korisliigan ajalle 5.–17.1. vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

31.12.2021 13:30 Korisliiga

Korisliigan runkosarja keskeytetään heikentyneen koronatilanteen takia

Seurat hyväksyivät Korisliigan johtoryhmän esityksen yksimielisesti. Korisliiga jatkuu 18.1. Tauon aikana pyritään katkaisemaan joukkueissa leviävät tartuntaketjut.

31.12.2021 10:55 Pääjuttu

Nuorisovalmennusseminaari siirtyy huhtikuulle

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaari joudutaan koronarajoitusten vuoksi siirtämään pidemmälle kevääseen. Uusi ajankohta seminaarille on löytynyt ja se on 8. - 9.4.2022. Ilmoittautuminen avataan uudelleen lähipäivinä ja on auki 31.3.2022 saakka.

30.12.2021 13:22 Koripalloliitto tiedottaa

Kilpailujaoksen päätös 30.12.2021 pelaamisesta rajoitusten aikana

Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan sekä ammattiurheiluun.

22.12.2021 19:00 Korisliiga

Korisliiga jatkuu joulun välipäivinä sarjaohjelman mukaisesti

Korisliigan seurajohtajat päättivät ylimääräisessä seurakokouksessaan keskiviikkona, että sarja jatkuu sarjaohjelman mukaisesti joulun jälkeen.

17.12.2021 13:15 Eteläinen alue

Kevään sarjoissa ennätysmäärä uusia joukkueita

Koripalloliiton alueiden sarjoihin on ilmoittautunut yhteensä 154 uutta joukkuetta kaikkiaan kuudella alueella.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

28.10.2021 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Digitaalinen ottelupöytäkirja eSCO on vallannut korissarjat

Digitaalinen ottelupöytäkirja eSCO tuli täksi kaudeksi korvaamaan paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa. Huolimatta täysin vapaaehtoisesta käytöstä siirtymävaiheen aikana, peräti 97 prosentissa kauden otteluista on ollut jo käytössä uusi ottelupöytäkirja.

5.10.2021 09:29 Seurat

Liikunta- ja urheiluseuroille haettavaksi OKM:n korona-avustuksia lasten ja nuorten urheiluun

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana.

6.9.2021 11:48 Koripalloliitto tiedottaa

Ensimmäinen eSCO-koulutus keräsi yli 200 osallistujaa - helppokäyttöisyys sai suitsutusta käyttäjiltä

Koripalloliiton toteuttama digitaalinen pöytäkirja, eSCO, korvaa tulevalla kaudella paperiset ottelupöytäkirjat. Helppokäyttöinen eSCO sai innostuneen vastaanoton ensimmäisessä koulutuksessa. Koulutukset jatkuvat tämän viikon torstaina 9.9.

4.6.2021 14:43 Pirkka Street Basket

Koripalloliiton ja Pirkan yhteistyönä järjestetty virtuaalinen koulupäivä tavoitti tuhansia koululaisia

Vuoden Hauskin Virtuaalinen Koulupäivä tavoitti tällä viikolla tuhansia alakoululaisia ympäri Suomea kisailemaan ja oppimaan uutta koripallosta ja urheilijoiden välipaloista.

1.6.2021 14:00 Koronavirus

OKM:n tukea haettavissa liikunta- ja urheiluseuroille koronapandemian haittojen lieventämiseksi

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana.

Näytä lisää vastaavia