22.9.2020 10:21 Viime kauden Torpan Pojissa pelannut Akseli Hartikainen, 24, palaa miesten Tapiolan Honkaan.

Lappeenrannan NMKY:n kasvatti Akseli Hartikainen on tuttu näky Hongan pelipaidassa. Lahdessa ja Porvoossa ensimmäiset aikuisten pääsarjojen peliminuuttinsa kausilla 2014-16 hankkinut Hartikainen pelasi Espoossa niin Hongan kuin Espoo Unitedinkin riveissä kausilla 2016-18. Näihin kausiin mahtui I-divisioonat A ja B, sekä yksi kausi Korisliigassa. Menneen kauden 195-senttinen laituri pelasi ToPossa I divisioona A:ta.
- Tiivistetysti, edellinen kausi oli itselle rikkonainen ja loukkaantumisten sävyttämä. Vuodenvaihteen jälkeen aloin päästä takaisin pelikuntoon, mutta valitettavasti kausi päättyi kesken kuten kaikki varmasti tietävät. Vaikka tyngäksi jäänyt kausi olikin omalta osaltani rikkonainen, oli se silti jollain tapaa hyvä ja erilainen kokemus, Hartikainen kertoo seuran tiedotteessa.
- Palaan takaisin Espooseen hyvillä mielin. Ympäristö on tuttu ja koen sen itselleni sopivimmaksi paikaksi yhdistää koripallo ja elämän muut osa-alueet myös varusmiespalveluksen jälkeen. Alkavan kauden joukkueessa on vanhoja tuttuja sekä uusia kasvoja. Isoimpana muutoksena aikaisempiin Honka-kausiin on joukkueen ikärakenne, jossa kuulun nyt vanhempaan ja kokeneempaan kaartiin. Joukkueessa on paljon nuoria ja lupaavia pelaajia, kokeneempia kavereita unohtamatta. Uskon, että jokaisella meistä on potentiaalia kehittyä paljon kauden edetessä.
Hongan miesten päävalmentaja Aapo Heinoselle Hartikaisen paluu on iloinen asia.
- Akseli on erittäin mieluinen paluumuuttaja, joka tuo joukkueeseen tarvittavaa fyysisyyttä ja kykyä puolustaa. On tärkeää, että nuorta joukkuetta on tukemassa pelaaja, jolla on kokemusta niin Korisliigasta kuin divari A:sta. Aksen arvo ei aina näy hänen omalla tilastorivillään, mutta niin sanotun ’likaisen työn’ arvo joukkueelle on merkittävä. Joukkueessamme Akse tulee olemaan yksi niistä vastuunkantajista, joiden harteille laitan painoa kannettavaksi.
Aikuisten divarikierros tarjosi yleisölle runsaita pistelukuja miesten I divisioona B:ssa ja huiketa takaa-ajoja miesten I divisioona A:ssa. Naisten I divisioonassa nähtiin tarkkaa puolustuspeliä. EBT II vankisti asemaansa naisten sarjan kärjessä puhtaalla pelillä ja miesten sarjoissa nähtiin poikkeuksellisia yksilösuorituksia, kuten Aaron Ekweren peräti 50 pisteen iltapuhde.
AC Oulu Basket on solminut sopimuksen Susijengistä tutun ja viime kauden Suomen mestarin Shawn Hopkinsin, 30, kanssa. Hopkinsin sopimus kattaa loppukauden sekä kaksi seuraavaa kautta.
Vuoden ensimmäisellä viikolla naisten I divisioona ja miesten I divisioona B olivat vielä joulutauolla, mutta miesten I divisioona A:ssa pelattiin jo kolme ottelua. Raholan Pyrkivä otti tärkeän voiton Torpan Pojista ja vei näin ollen tiukasti molemmat joukkueiden kohtaamisista runkosarjassa.
Miesten I divisioonan A palaa joulutauolta tilanteessa, jossa sarjan kärki on selkeytynyt, mutta useat ratkaisevat taistelut ovat vasta alkamassa. Kevätkaudella panoksena ovat pääsy pudotuspeleihin ja kotietu siellä sekä sarjapaikan säilyttäminen. Syyskausi enteilee tiukkoja otteluita ja jännittävää loppuhuipennusta.
Aikuisten divarit jäivät joulutauolle derbyjen merkeissä. Miesten I divisioona B:ssa Turun seudun derbyssä Kaarina vei voiton lähes 800 katsojan edessä. Miesten I divisioona A:ssa HNMKY oli vahvempi loppuhetkillä HBA:ta vastaan. Naisten I divisioonassa EBT II lähtee joulutauolle tappiottomana.
Aikuisten divareissa runkosarjojen puolivälit lähestyvät, kun syyskautta on jäljellä enää yksi kierros. Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket jatkaa kärjessä, mutta sarja on erittäin tasainen. Miesten I divisioona B:ssa ei löydy tällä hetkellä Panttereille pysäyttäjää. Naisten divisioonassa Pyrintö Akatemia kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Panttereille on tällä hetkellä vaikea löytää pysäyttäjää miesten I divisioona B:ssa. Pyrintö Akatemia ja Espoo Basket Team II jatkavat tappiottomina naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket palasi voittojen tielle ja Lappeenrannan NMKY otti tärkeän voiton.
Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.
Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.
Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.