Aleksi Akpaso BC Nokian paitaan tammikuussa

11.11.2016 192-senttinen Aleksi Akpaso, 24, liittyy BC Nokian vahvuuteen tammikuusta lähtien 1+1-mallisella sopimuksella. Akpaso liittyy joukkueeseen vasta tammikuussa henkilökohtaisista syistä.

Aleksi Akpaso liittyy BC Nokian vahvuuteen tammikuussa. Kuva: Erkki Hautaviita

Pantterit-kasvatti Akpaso on pelannut viimeiset viisi kautta Korisliigaa. Uransa Suomen pääsarjatasolla hän aloitti Kouvoissa, joissa hän viihtyi kaksi kautta. Tämän jälkeen tie on vienyt kahden KTP-vuoden jälkeen Kauhajoelle, jossa hän viimeisteli edelliskaudella Karhulle keskimäärin 2,0 pistettä ja 0,8 levypalloa ottelua kohden. Nuorisomaaotteluita häneltä löytyy tililtään 23 kappaletta.

– Aleksin siviilityö loppuu ensi tiistaina ja hän tulee päivä sen jälkeen treenaamaan meidän kanssa kahdeksi viikoksi. Sen jälkeen hän lähtee isänsä kanssa Nigeriaan, josta hän palaa tammikuun puolessa välissä ja liittyy kunnolla rinkiin, BC Nokian urheilutoimenjohtaja Ville Tuominen avaa sopimuksen taustoja.

Niko Mattilan ja Ville Haapojan loukkaantumisten sekä Kwame Alexanderin irtisanomisen jälkeen uuden pelaajan hankkiminen kokoonpanoon oli urheilutoimenjohtaja Tuomisen mukaan ajankohtaista. Pelkästään harjoituspelaajaksi Akpasoa ei silti ole hankittu.

– Molemmin puolin on sellainen tahtotila, että yhteistyötä jatketaan vielä tämän kauden jälkeen. Aleksi on ominaisuuksiltaan juuri sitä mitä kaivataan eli atleettinen ja hyvä puolustuspäässä, Tuominen kertoo.

BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen ei peittele tyytyväisyyttään uudesta sopimuksesta.

– Tutustuin Aleksiin kesällä 2012 nuorten maajoukkueessa. Siitä asti olen toivonut, että hän vielä joskus pelaisi valmentamassani joukkueessa ja nyt tuo toive vihdoin toteutuu. Valitettavasti yhteistyö pääsee täydellä teholla käyntiin vasta tammikuussa, mutta olen erittäin tyytyväinen, että Nokia tarttui tilaisuuteen silti ja uskon että Aleksi tulee olemaan meille arvokas pelaaja jo tällä kaudella, Rantanen kommentoi.

Akpaso esitellään kotiyleisölle keskiviikkona 16.11., kun BC Nokia kohtaa kotikentällään Tampereen Pyrinnön.

Lisätiedot: BC Nokian tiedote
 
4.10.2018 14:59 Ajankohtainen

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

22.3.2018 Ajankohtainen

Tarkennuksia pelaajien edustusoikeuksiin KTP:n ja BC Nokian uusintaottelussa

KTP:n Antto Nikkarinen sekä James Sinclair ovat edustuskelpoisia perjantaina 23.3.2018 uudelleen pelattavassa Korisliigan ottelussa KTP-BC Nokia. Sen sijaan Michael Pounds ja Timothy Williams eivät saa pelata kyseisessä ottelussa.

19.3.2018 16:00 Ajankohtainen

KTP-Basketin ja BC Nokian uusintaottelu pelataan perjantaina 23.3.

Koripalloliiton liittohallitus on hylännyt KTP-Basketin valituksen koskien 2. helmikuuta pelatun Korisliigaottelun KTP-Basket–BC Nokia lopputuloksen mitätöimistä. Uusintaottelu pelataan Kotkassa perjantaina 23.3.

11.2.2018 21:00 Ajankohtainen

BC Nokian vastalause hyväksyttiin, Nokian ja KTP:n Korisliigaottelu uusitaan

Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on käsitellyt BC Nokian tekemän vastalauseen 2.2.2018 pelatusta KTP-Basket–BC Nokia -ottelusta. Vastalause on hyväksytty, minkä vuoksi ottelun lopputulos mitätöidään ja ottelu uusitaan sääntö- ja kurinpitoyksikön äänin 3-2.

26.1.2018 Ajankohtainen

VeikkausTV:n Korisliigakevät käyntiin – katso tästä kaikki ottelut

Miesten Korisliigan runkosarjan otteluita on keväällä katsottavissa runsaasti myös VeikkausTV:n kautta. Tämän päivän kierrokselta VeikkausTV näyttää Kouvojen ja Helsinki Seagullsin kamppailun.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

2.10.2017 Ajankohtainen

KTP nosti Hannu ja Ari Paanasen paidat kattoon

KTP-Basket aloitti kauden ensimmäisen kotiottelunsa perjantaina juhlilla, kun joukkue jäädytti Hannu ja Ari Paanasen pelinumerot 9 ja 15.

29.9.2017 Ajankohtainen

Fanseat ja Elisa Viihde Sport vahvasti mukana koriskaudella 2017-18

Kotimaisten sarjojen lisäksi Elisa Viihde Sport –kanavilla sekä Fanseatilla seurataan tiiviisti suomalaispelaajien otteita Espanjan ACB-liigassa ja Katajan taivalta Mestarien liigassa.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

26.9.2017 Ajankohtainen

Korisliigan kauden 2017-2018 erotuomaristot julkaistu

Koripalloliiton erotuomariyksikkö on nimennyt kaudella 2017-18 Korisliigaa tuomitsevat erotuomarit.

21.9.2017 Ajankohtainen

Korisliiga-kauden 2017-18 infopaketti

Pantterijahti käynnistyy tiistaina 26.9., kun kauden ensimmäisessä ottelussa parketille astelee sarjanousija Espoo United, joka isännöi Korihaita.

7.9.2017 Ajankohtainen

Seagulls sopimukseen Marshallin ja Locken kanssa

Helsinki Seagulls on tehnyt sopimukset 193-senttisen Jermaine Marshallin sekä 196-senttisen Kayel Locken kanssa.

6.9.2017 Ajankohtainen

Devonne Giles Pyrinnön paitaan

Pyrintö on kiinnittänyt viimeisen pelaajansa, kun kokenut Devonne Giles palaa suomeen ja tällä kertaa Tampereelle.

28.8.2017 Ajankohtainen

Saunders ja Hezekiah täydentävät Kataja Basketin rivejä

Hallitseva Korisliiga-mestari Kataja Basket on kiinnittänyt kaksi uutta amerikkalaispelaajaa. Joukkueeseen liittyvät 196-senttinen Wesley Saunders, 24, sekä 206-senttinen Matthew Hezekiah, 25.

13.7.2017 09:30 Ajankohtainen

Korisliigojen ja I divisioonien sarjaohjelmat julkaistu

Korisliigan kauden 2017/18 Pantterijahti käynnistyy tiistaina 26.9. Heti ensimmäisessä ottelussa parketille astelee sarjanousija Espoo United, joka isännöi Korihaita. Naisten Korisliiga pyörähtää käyntiin torstaina 28.9. HBA-Helmen ja Catzin kohtaamisella.

10.7.2017 Ajankohtainen

Javontae Hawkins Vilppaan laituriksi

Salon Vilpas on solminut sopimuksen amerikkalaisen Javontae Hawkinsin, 23, kanssa. Laiturin paikalla pelaavalle 196-senttiselle Hawkinsille sopimus Suomeen on ensimmäinen askel ammattilaisena.

Korisliigan myynti- ja kehitysjohtaja Pelkonen uusiin haasteisiin

Korisliigan myynti- ja kehitysjohtajana toiminut Janne Pelkonen jättää Koripalloliiton ja siirtyy uusiin haasteisiin.

2.6.2017 Ajankohtainen

Kallio siirtyy Oulusta KTP:n riveihin

KTP-Basket on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen 194-senttisen ja 92-kiloisen Ilmari Kallion kanssa.

31.5.2017 Ajankohtainen

Nyman ja Vanninen Kouvojen riveihin

Kouvot on solminut pelaajasopimukset 19-vuotiaan Vili Nymanin ja 18-vuotiaan Benjamin Vannisen kanssa.

31.5.2017 Ajankohtainen

Djeen ja Kauhanen siirtyvät Kataja Basketiin

Joensuulainen Kataja Basket on tehnyt tulevan kauden mittaiset sopimukset kahden 22-vuotiaiden Mikael Kauhasen ja Emil Djeenin kanssa. Molempien pelaajien sopimuksissa on optio kaudesta 2018-19.

Näytä lisää vastaavia