12.3.2025 20:42 Tampereen Pyrintö otti äärimmäisen tärkeän voiton pudotuspelihaaveidensa kannalta. Ylemmässä jatkosarjassa Salon Vilpas varmisti kotietunsa.
Max Besselinkin Nokia ja Riku Laineen Pyrintö ovat kiinni alemman jatkosarjan playoff-paikoissa. Kuva: Jani Virolainen
Tampereen Pyrintö kaatoi tänään KTP-Basketin luvuin 100–82 ja piti itsensä visusti alemman jatkosarjan ykköspaikalla. Lohkosta on tarjolla vain kaksi pääsylippua pudotuspeleihin, joten kamppailu käy kiihkeäksi. BC Nokia ja Kouvot seuraavat Pyrinnön perässä – ensimmäinen yhden, toinen kahden voiton erolla – ja jäljellä on enää kaksi ottelukierrosta, joihin sisältyy keskinäisiä kamppailuja. Jokainen kori voi olla ratkaiseva.
Illan ottelussa Pyrinnön vakuuttavia esiintyjiä olivat erityisesti Jordan Giles 23 pisteellä, Ethan Rusbatch 21:llä sekä Riku Laine kymmenellä pisteellä, yhdeksällä levypallolla ja kolmella riistolla.
– KTP pelasi tänään erittäin hyvin, vaikka olivatkin kapealla rosterilla liikkeellä. Olemme muutaman tällaisen joukkueen kohdanneet viime aikoina, jotka ovat olleet loukkaantumisten ja muiden myötä normaaliin nähden erinäköisiä, ja se on varmaankin vaikuttanut, sillä olemme pelanneet hieman heikosti, vaikka se ei saisi vaikuttaa. Saimme kuitenkin tarvittavan määrän ryhtiä pelaamiseemme toisella puoliajalla, Laine kommentoi Ruudun haastattelussa.
KTP:n kovin luu kentän molemmissa päissä oli Tomas Pihlajamäki, joka tilastoi 22 pistettä, kuusi levypalloa, yhdeksän syöttöä ja kaksi torjuntaa.
Bisons Loimaa taipui kotikentällään Salon Vilppaalle rajuin lukemin 55–88. Vilppaan voitto varmisti samalla, että salolaisjoukkueen kotietu pudotuspeleissä on taattu, sillä se ei voi pudota enää lohkon neljänneltä sijalta. Bisons puolestaan on sijalla kuusi.
Voittajien ahkerimmat pistenikkarit ottelussa olivat Raiquan Clark 14 pisteellä ja kuudella levypallolla sekä Donovan Donaldson 14 pisteellä, seitsemällä levypallolla ja kolmella riistolla.
Bisonsin korkein pistelukema oli Tevaun Kokon 18. Joukkuetoveri Vesa Heinonen pussitti seitsemän pistettä, nappasi neljä levypalloa ja kommentoi Ruudulla jo toista perättäistä ison marginaalin tappiota Vilppaalle:
– No, onneksi ei ole vielä playoffit. Silloin kun häviää 30–40 pisteellä, on varmasti enemmän kuin vain yksi asia pielessä. Lähetysaika loppuisi, jos yrittäisin ne kaikki tässä luetella, mutta meillä on edelleen puolitoista viikkoa aikaa löytää tällä uudella ryhmällä se oikea tapa, jolla pystymme haastamaan ja voittamaan jokaisen joukkueen tässä sarjassa.
Vilppaan tavoin myös Kataja Basketin paikka neljän parhaan joukossa on taattu, eikä asiaa enää muuttanut 94–101-tappio viidettä sijaa pitävälle Korihaille.
Korihaiden komeimmat tilastorivit ottelussa olivat Jalen Jacksonin 25 pistettä, viisi levypalloa ja neljä riistoa sekä Mikael Aallon 25 pistettä, seitsemän levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Tappion kärsineiden isäntien riveissä näkyviä onnistujia olivat KeShawn Curry 23 pisteellä ja viidellä syötöllä sekä Teemu Suokas 17 pisteellä ja neljällä levypallolla.
– Päällimmäisenä tällä hetkellä huonot fiilikset, sillä saimme ensimmäisellä puoliajalla pelin jo haltuun. Sen jälkeen menetystemme kautta Korihait pääsi ohi ja otti voiton, Suokas totesi.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.