Alku katkaisi Huiman nousukiidon

14.1.2012 Sarjakakkoseksi ampaisseen Äänekosken Huiman nousukiito naisten SM-sarjassa katkesi lauantai-iltana Forssan Alun vieraana. Huima johti vielä pisteellä päätösjakson puolivälissä, mutta Alku vei päätösminuutit 20-4 ja koko ottelun 92–77 (37–37).

Juta Jahilon Alku karkasi Huimalta kotonaan.

Yolanda Jonesin paluu Kotkaan oli voitokas. Kuvat: Francois Perthuis & Kai Kilappa.

Alku viritteli karkumatkaa ensimmäisen kerran kolmannella jaksolla juoksemalla tasatilanteesta 65–55-johtoon. Huima ei kuitenkaan taipunut forssalaisten rynnistyksessä, vaan vei seuraavat minuutit 10-0.

 

Päätösjakson puolivälissä Huima kiipesi Patricia Holmesin kolmosella johtoon tilanteessa 72–73, jonka jälkeen äänekoskelaisiin iski kokovartalokipsi ja Alku vei Siarre Evansin, Olayinka Olorunnifen ja Juta Jahilon ratkaisuilla ratkaisevat minuutit 20-4 johdattaen forssalaiset 92-77 (37-37)-voittoon.

 

Alun hahmot olivat joulutauolla joukkueeseen hankittu Siarre Evans (27/6) sekä Juta Jahilo (22/7). Huiman ykkönen oli tupla-tuplan viimeistellyt Madina Ali (17/13).

 

Huima jatkaa sarjakakkosena 12 voitolla ja viidellä tappiolla. Alku pysyy sarjan nelossijalla yhdeksällä voitolla ja kahdeksalla tappiolla.

 

PeKalla vahva iltapuhde

 

Hallitseva mestari Peli-Karhut sai lauantaina vieraakseen ToPon. Helsinkiläiset eivät onnistuneet aiheuttamaan suuria ongelmia kotijoukkueelle, joka vei toisen kymmenminuuttisen 27–12 ja karkasi ylivoimaiseen 95–55 (51–31)-johtoon.

 

Peli-Karhujen kokoonpanosta kuusi pelaajaa nakutti kaksinumeroiset pisteluvut. Tehojen valossa Becca Bruszewski (19/5/4 riistoa), Rashanda McCants (17/13/3 syöttöä/3 blokkia), Anissa Pounds (17/6) ja paluuottelunsa kahden vuoden tauon jälkeen pelannut Yolanda Jones (11/16) olivat kotijoukkueen parhaat.

 

Neljännen perättäistappionsa kärsineen ToPon pirtein oli 20 pistettä upottanut Meriem Eerikinharju.

 

Peli-Karhut jatkaa sarjan kolmantena tasapisteissä Huiman kanssa 12 voitolla ja viidellä tappiolla. ToPo pysyttelee sarjataulukon kuudentena tilillään viisi voittoa ja 12 tappiota.

 

 

 
26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

Näytä lisää vastaavia