Alvar Peltoniemi jatkosopimukseen Hongan kanssa

2.6.2025 08:42 Hongan oman kasvatin sopimus kattaa kauden 2025-2026.

Peltoniemi teki tulokaskaudellaan ottelukohtaiseksi piste-ennätyksekseen 20. Kuva: Ville Vuorinen

Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa menneellä kaudella monta seuran omaa kasvattia löi itsensä läpi liigatasolla. Yksi heistä oli jenkeistä Suomeen palannut Alvar Peltoniemi, 25, joka loisti erityisesti puolustuspään osaamisellaan pelistä toiseen. Hyökkäyspäässä Peltoniemi väläytteli osaamistaan hurjalla heittopelillä useassa ottelussa. Kauden tilastoriviksi kirjattiin 21,7 peliminuutin ottelukeskiarvolla 8,0 pistettä, 4,0 levypalloa ja 0,4 syöttöä. Ottelukohtaisen piste-ennätyksen (20 pistettä) kolmosillaan Hongan juniorikatsomoa huudattanut Peltoniemi heitti Seagullsia vastaan kauden kevätpuolikkaalla.

Päävalmentaja Aapo Heinoselle jatkosopimus on iloinen asia.

– On hienoa, että saimme viime kaudella yhdeksi avainpelaajaksi nousseen Alvarin pidettyä seurassa. Alvar osoitti, että hänen äärimmäinen kilpailuviettinsä yhdistettynä urheilullisuuteen tuovat myös Korisliigan tasolla esiin loistavan puolustajan. Tulevalle kaudella uskon tasaisuuden löytyvän vielä paremmin, kun sarja ja sen vaatimukset ovat jo tuttuja.

Peltoniemi itse uskoo, että niin joukkueella kuin hänellä itsellään on reilusti annettavaa tulevaisuudessa.

– Semihyvä fiilis kuluneesta kaudesta. Saavutettiin tavoite liigassa pysymisestä, mutta uskon myös että oltaisiin edelleen pystytty parempaankin eli potentiaalia joukkueessa on. Omassa pelissä oli hakemista alkuun, mutta tuntuma alkoi löytyä kauden kuluessa.

– Tulevan kauden tavoitteena on vähintään vakiinnuttaa paikkaa liigassa, mutta toivottavasti päästäisiin nyt yhtä kautta kokeneempina playoffeihin myös. Henkilökohtaisella tasolla pyrin jatkamaan omaa kehitystä siitä, mihin jäin viime kaudella, ja onnistun olemaan entistä tasaisempi suorittaja pelaamisessani.

– Hongassa jatkan mielelläni. Täällä on tuttu ympäristö, hyvät harjoittelumahdollisuudet sekä sijainti opiskelujenkin takia sopiva, Peltoniemi päättää.

Asiat

 
11.4.2026 18:07 Korisliiga

Erotuomarit valittu Korisliigan välieriin

Kauden 2025–2026 Korisliigan välierissä puhaltaa kymmenen erotuomarin joukko.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

9.4.2026 12:38 Korisliiga

Pieti Poikola on Korihaiden uusi päävalmentaja ensi kaudesta lähtien

Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

Näytä lisää vastaavia